Pistepotti
Would you like to react to this message? Create an account in a few clicks or log in to continue.

Pistepotti CXI – Pääkaupunkitaisto

Siirry alas

Pistepotti CXI – Pääkaupunkitaisto Empty Pistepotti CXI – Pääkaupunkitaisto

Viesti kirjoittaja Ton Roza La 24 Maalis 2018, 11:50

Kauden järjestysluku
111.
Järjestäjä
Jonttu-Ankka
Kilpailijoiden lukumäärä
14
Kierrosten lukumäärä
10
Numerosysteemi
10 numeroa väliltä 1-50
1 erikoisnumero väliltä 1-100
Ajankohta
18. toukokuuta 2015 - 27. toukokuuta 2015
Voittaja
LäPä7*
Muuta kaudesta:

- vierailijan kausi

Debyytit:

-




Olen ollut mukana kilpailemassa jo 90 kauden verran ja nyt on oikein sopiva aika kokeilla Pistepottia järjestäjän asemassa. Ehdotin tämäntyylistä kautta järjestettäväksi jo kauan aikaa sitten ja lopulta päädynkin toteuttamaan sen itse. Pahoittelen jo etukäteen ohjeviestin pituutta ja pyydän huomauttamaan virheistä tai kysymään, jos joku asia jää epäselväksi.

Pistepotti CXI – Pääkaupunkitaisto – Ilmoittautuminen

Vielä toistaiseksi muiden valtioiden toimesta tunnustamaton Pistepottivaltio on suhteellisen uusi valtio jossain päin maailmaa. Pistepottivaltiosta puuttuvat kuitenkin kaupungit ja näin ollen myös pääkaupunki puuttuu. Nyt valtionjohto on halunnut järjestää suuren kilpailun, jossa selvitetään mistä kaupungista tulee Pistepottivaltion pääkaupunki.

Kauden ideana on, että jokainen kilpailija rupeaa pormestariksi ja perustaa oman kaupungin. Kaupungit mittelevät keskenään eri osa-alueilla ja kauden lopussa selvitetään kuka on perustanut parhaimman kaupungin. Kilpailun paras kaupunki nimitetään Pistepottivaltion pääkaupungiksi ja kaupungin perustanut pormestari kauden voittajaksi.

Kaudella käytetään numerosysteeminä sivupistepottia, eli 10 numeroa väliltä 1-50. Lisäksi käytössä on yksi erikoisnumero väliltä 1-100. Kausi kestää 10 kierrosta.

Kaupungit kilpailevat seuraavilla osa-alueilla:

-          asukasluku

-          talous

-          energia

-          vesi

-          jätehuolto

-          koulutus

-          rikollisuusaste

-          paloturvallisuus

-          terveys

-          joukkoliikenne

Asukasluku

Jokainen kaupunki saa päivittäin lisää asukkaita kaavalla 100 000 asukasta * päivän tulos. Jos saat siis kierroksella tulokseksi 3 oikein, saat kaupunkiisi 300 000 asukasta lisää. 0 oikein –tuloksella asukkaita ei siis saa ollenkaan lisää.

Talous

Jokaisen kaupungin ylläpito vaatii rahaa. Kaupungin rahoilla pormestarin tulee ylläpitää ja parantaa kaupunkiaan. Kaupunkien suurin rahanlähde on verotulot. Jokainen kaupungin asukas maksaa veroja kaupungille 1 €/kierros.

Verotulot:

Esimerkiksi jos kaupungissasi on ensimmäisen kierroksen jälkeen 300 000 asukasta (eli olet saanut 3 oikein –tuloksen), niin saat verotuloja 300 000 €. Jos kaupungissasi on toisen kierroksen jälkeen 500 000 asukasta (eli sait toisella kierroksella 2 oikein –tuloksen), niin saat verotuloja 200 000 € (uudet asukkaat) + 300 000 € (kaupungin muut asukkaat). Jos kaupungissasi on kolmen kierroksen jälkeen 800 000 asukasta (eli sait 3 oikein –tuloksen), niin saat verotuloja 300 000 € (uudet asukkaat) + 500 000 € (vanhat asukkaat) jne.

Energia

Kaupunki vaatii toimiakseen energiaa. Pistepottivaltiossa ainoa energiamuoto on ydinenergia. Jokaisen kaupungin asukkaiden tarvitsema energia tuotetaan ydinvoimaloilla.

Yksi kaupungin asukas kuluttaa energiaa 0,02 gigawattituntia päivässä.

Vesi

Luonnollisesti kaupungeissa tarvitaan myös vettä. Sitä kaupungit saavat vesipumpuista, jotka pumppaavat vettä kaupungin käyttöön.

Yksi kaupungin asukas kuluttaa vettä 10 litraa päivässä.

Jätehuolto

Siellä missä on ihmisiä, on myös jätettä. Kaupunkien pormestarien tulee huolehtia siitä, että ihmisten tuottamat jätteet kuljetetaan kaatopaikoille.

Yksi kaupungin asukas tuottaa jätettä 1 kilon päivässä.

Koulutus

Kaupunkeihin muuttavat asukkaat eivät ole saaneet minkäänlaista koulutusta. Nämä elämänkoululaiset haluavat saada koulutuksen, ja kaupungin pormestarin tulee huolehtia siitä. Koulutetut  asukkaat käyttäytyvät paremmin, eivät sytytä tulipaloja tai sairastu yhtä helposti kuin kouluttamattomat asukkaat. Kaupungin asukkaita koulutetaan erityisissä koulutuskeskuksissa.

Rikollisuus

Valitettavasti kaikki ihmiset eivät ole hyviä. Joukossa on aina muutama, joka eksyy kaidalta polulta. Onneksi on olemassa poliisi, joka nappaa rikolliset. Kaupungin rikollisuusastetta pienennetään rakentamalla poliisiasemia tai koulutuskeskuksia. Kaupungin rikollisuusaste määritellään asteikolla 0-100. Mitä pienempi luku, sitä parempi.

Paloturvallisuus

Mitä suuremmaksi kaupunki kasvaa, sitä todennäköisemmin siellä myös syttyy tulipaloja. Pormestarien tehtävänä on huolehtia siitä, että kaupungissa on mahdollisimman pieni tulipaloriski. Emmehän halua että kaupunki kokee Turun kohtalon, emmehän? Kaupungin paloturvallisuus paranee rakentamalla paloasemia tai koulutuskeskuksia. Paloturvallisuus määritellään asteikolla 0-100. Mitä suurempi luku, sitä parempi.

Terveys

Kukaan ei halua olla sairas. Pormestarien tehtävänä on pitää kaupungin terveystaso mahdollisimman korkealla. Kaupungin terveystasoa voi parantaa rakentamalla sairaaloita tai koulutuskeskuksia. Kaupungin terveystaso määritellään asteikolla 0-100. Mitä suurempi luku, sitä parempi.

Joukkoliikenne

Mitä suuremmaksi kaupunki kasvaa, sitä suuremmat ruuhkat syntyvät sen kaduille. Näitä ruuhkia voi helpottaa toimivalla joukkoliikenteellä. Pistepottivaltion kaupungeille on jokaiselle myönnetty oikeus rakentaa metro. Metron rakentaminen ei ole pakollista, mutta se on hyvin suositeltavaa, sillä joukkoliikenne on yksi arvosteltava osa-alue ja  siitä on mahdollisuus saada lisätuloja kaupungille.

Jokaisessa kaupungissa, jossa on metro, arvotaan päivittäinen matkustajamäärä. Yksi asukas maksaa matkalipustaan 1 euron. Päivittäisiä tuloja joukkoliikenteestä saa siis  kaavalla 1 € * päivän matkustajamäärä.

Turismi

Turismi ei ole arvosteltava osa-alue. Turismin avulla voi saada kaupungilleen lisätuloja.

Turistikohteen rakentamiseen vaaditaan tietty tulos. Sen rakentaminen ei kuitenkaan ole

pakollista. Kaupungissa voi olla kerrallaan vain yksi turistikohde.

**********

Kaupunkien pormestarit parantavat kaupunkiaan siis käytännössä rakentamalla uusia rakennuksia. Jokaiselle rakennukselle on määritelty hinta, sekä sen päivittäiset ylläpitokustannukset. Mitä useampi rakennus kaupungissa on, sitä isommat ovat siis kaupungin päivittäiset kustannukset.

Pormestareilla on mahdollisuus rakentaa seuraavia rakennuksia:

Energia

Ydinvoimala: hinta 500 000 €, päivittäiset kustannukset 30 000 €. Tuottaa kaupungille sähköä 20 000 gigawattituntia päivässä

Vesi

Vesipumppu: hinta 100 000 €, päivittäiset kustannukset 20 000 €. Pumppaa kaupunkiin vettä 5 miljoonaa litraa päivässä

Jätehuolto

Kaatopaikka: hinta 200 000 €, päivittäiset kustannukset 20 000 €. Varastoi kaupungin jätettä enintään 500 000 kiloa

Koulutus

Koulutuskeskus: hinta 200 000 €, päivittäiset kustannukset 40 000 €. Kouluttaa 200 000 kaupungin asukasta, parantaa kaupungin paloturvallisuutta 5 prosentilla, pienentää kaupungin rikollisuusastetta 5 prosentilla sekä parantaa kaupungin terveystasoa 5 prosentilla

Rikollisuus

Poliisiasema: hinta 100 000 €, päivittäiset kustannukset 20 000 €. Pienentää kaupungin rikollisuusastetta 25 prosentilla

Paloturvallisuus

Paloasema: hinta 100 000 €, päivittäiset kustannukset 20 000 €. Parantaa kaupungin paloturvallisuutta 25 prosentilla

Terveys

Sairaala: hinta 200 000 €, päivittäiset kustannukset 50 000 €. Parantaa kaupungin terveystasoa 30 prosentilla

Joukkoliikenne

Metrolinja: hinta 300 000 €, päivittäiset kustannukset 50 000 €. Kuljettaa enintään 200 000 matkustajaa päivässä

Turismi

Valtava kuutionmuotoinen purukumi: hinta 0 €, päivittäiset kustannukset 0 €. Tuottaa päivässä kaupungille rahaa kaavalla 20 000 € * päivän tulos. Kilpailijan tulee saada vähintään 3 oikein –tulos, jotta tämän rakennuksen voi rakentaa.

Pistepotti Areena: hinta 0 €, päivittäiset kustannukset 0 €. Tuottaa päivässä kaupungille rahaa kaavalla 50 000 € * päivän tulos. Jos päivän tulos on 0 oikein, kaupunki menettää 50 000 €. Kilpailijan tulee saada vähintään 4 oikein –tulos, jotta tämän rakennuksen voi rakentaa.

Lucky 11 Casino: hinta 0 €, päivittäiset kustannukset 0 €. Tuottaa päivässä kaupungille rahaa kaavalla 200 000 € * päivän tulos. Jos päivän tulos on 0 oikein, kaupunki menettää 500 000 €. Lisäksi tämän rakennuksen rakentaminen nostaa kaupungin rikollisuusastetta 20 prosenttia. Kilpailijan tulee saada vähintään 5 oikein –tulos, jotta tämän rakennuksen voi rakentaa.

**********

Pormestareiden tulee huolehtia siitä, että asukkaiden tarpeet ainakin energian, veden sekä  jätehuollon osalta täyttyvät. Muuten asukkaista tulee tyytymättömiä ja he muuttavat kaupungista pois.

Kaudella on mukana erilaisia erikoistapahtumia. Nämä tapahtumat voivat olla positiivisia tai negatiivisia. Yksi erikoistapahtuma, jonka paljastan jo etukäteen, on katastrofikierros. Tuolla kierroksella joihinkin kaupunkeihin iskee suuri katastrofi, jonka seurauksena asukkaita menehtyy ja mahdollisesti myös rakennuksia tuhoutuu. Erikoistapahtumista ei välttämättä varoiteta, olivatpa ne sitten positiivisia tai negatiivisia. Ne saattavat tapahtua millä kierroksella tahansa.

Jokainen pormestari saa aluksi rahaa 500 000 €, yhden ydinvoimalan, yhden vesipumpun, yhden kaatopaikan, yhden koulutuskeskuksen, yhden poliisiaseman, yhden paloaseman sekä yhden sairaalan.

Kauden lopputulokset määritellään siten, että kaupungit asetetaan parhaimmuusjärjestykseen jokaisella osa-alueella. Osa-alueen paras kaupunki saa 5 pistettä, toiseksi tullut 4 pistettä, kolmanneksi tullut 3 pistettä, neljänneksi tullut 2 pistettä ja viidenneksi tullut 1 pisteen. Kuinka parhaimmuusjärjestys määräytyy, siitä lisää myöhemmin.

**********

Ilmoittautumisviestissäsi tulee siis olla ensimmäiset 10 numeroasi väliltä 1-50, yksi erikoisnumero väliltä 1-100, nämä luonnollisesti numerojärjestyksessä sekä kuten aiemmillakin kausilla, vältä samojen numeroiden laittamista kenenkään muun kanssa. Lisäksi keksi kaupungillesi nimi. Kaudelle ei ole tiettyä vaatimusta osallistujamäärälle, mutta luonnollisestihan kaikki tulevat mukaan. Kausi alkaa maanantaina 18.5.
Ton Roza
Ton Roza


Takaisin alkuun Siirry alas

Pistepotti CXI – Pääkaupunkitaisto Empty Vs: Pistepotti CXI – Pääkaupunkitaisto

Viesti kirjoittaja Ton Roza La 24 Maalis 2018, 11:51

Qwhlrt:lle on arvottu uusi erikoisnumero, ja se on 88.

Pistepotti CXI – Pääkaupunkitaisto – Kierros 1

Oikeat numerot:

3

6

19

25

26

31

33

43

47

48

Muumi Ankka: 4 oikein

CottonJoel: 3 oikein

Yuk7on: 3 oikein

Touhula: 3 oikein

kuutio-purkka: 2 oikein

Ganducka: 2 oikein

Aku Vankkis: 2 oikein

Sienilapsi: 1 oikein

Oku Ankka: 1 oikein

Ton Roza: 1 oikein

LäPä7*: 1 oikein

Don Barks: 1 oikein

Qwhlrt: 1 oikein

Jez02: 1 oikein

**********

Kaupungit kierroksen 1 jälkeen:

Shroomer’s End (Sienilapsi)

Asukasluku: 100 000
Talous: rahaa 400 000 €
Energia: 2 000/20 000
Vesi: 1 000 000/5 000 000
Jätehuolto: 100 000/500 000
Koulutus: 100 000/200 000
Rikollisuus: 70
Paloturvallisuus: 30
Terveys: 35

Cuberga (kuutio-purkka)

Asukasluku: 200 000
Talous: rahaa 500 000 €
Energia: 4 000/20 000
Vesi: 2 000 000/5 000 000
Jätehuolto: 200 000/500 000
Koulutus: 200 000/200 000
Rikollisuus: 70
Paloturvallisuus: 30
Terveys: 35

Uusi PuutaloCity (Oku Ankka)

Asukasluku: 100 000
Talous: rahaa 400 000€
Energia: 2 000/20 000
Vesi: 1 000 000/5 000 000
Jätehuolto: 100 000/500 000
Koulutus: 100 000/200 000
Rikollisuus: 70
Paloturvallisuus: 30
Terveys: 35

Kouvostoliitto (Ton Roza)

Asukasluku: 100 000
Talous: rahaa 400 000€
Energia: 2 000/20 000
Vesi: 1 000 000/5 000 000
Jätehuolto: 100 000/500 000
Koulutus: 100 000/200 000
Rikollisuus: 70
Paloturvallisuus: 30
Terveys: 35

Ankkalinna (LäPä7*)

Asukasluku: 100 000
Talous: rahaa 400 000€
Energia: 2 000/20 000
Vesi: 1 000 000/5 000 000
Jätehuolto: 100 000/500 000
Koulutus: 100 000/200 000
Rikollisuus: 70
Paloturvallisuus: 30
Terveys: 35

Roseland (CottonJoel)

Asukasluku: 300 000
Talous: rahaa 600 000 €
Energia: 6 000/20 000
Vesi: 3 000 000/5 000 000
Jätehuolto: 300 000/500 000
Koulutus: 200 000/200 000 (100 000)
Rikollisuus: 70
Paloturvallisuus: 30
Terveys: 35

Laamalandia (Ganducka)

Asukasluku: 200 000
Talous: rahaa 500 000 €
Energia: 4 000/20 000
Vesi: 2 000 000/5 000 000
Jätehuolto: 200 000/500 000
Koulutus: 200 000/200 000
Rikollisuus: 70
Paloturvallisuus: 30
Terveys: 35

Vankenstein (Aku Vankkis)

Asukasluku: 200 000
Talous: rahaa 500 000 €
Energia: 4 000/20 000
Vesi: 2 000 000/5 000 000
Jätehuolto: 200 000/500 000
Koulutus: 200 000/200 000
Rikollisuus: 70
Paloturvallisuus: 30
Terveys: 35

Kaapunni (Yuk7on)

Asukasluku: 300 000
Talous: rahaa 600 000 €
Energia: 6 000/20 000
Vesi: 3 000 000/5 000 000
Jätehuolto: 300 000/500 000
Koulutus: 200 000/200 000 (100 000)
Rikollisuus: 70
Paloturvallisuus: 30
Terveys: 35

Disneylandia (Don Barks)

Asukasluku: 100 000
Talous: rahaa 400 000€
Energia: 2 000/20 000
Vesi: 1 000 000/5 000 000
Jätehuolto: 100 000/500 000
Koulutus: 100 000/200 000
Rikollisuus: 70
Paloturvallisuus: 30
Terveys: 35

Multihuipennus (Touhula)

Asukasluku: 300 000
Talous: rahaa 600 000 €
Energia: 6 000/20 000
Vesi: 3 000 000/5 000 000
Jätehuolto: 300 000/500 000
Koulutus: 200 000/200 000 (100 000)
Rikollisuus: 70
Paloturvallisuus: 30
Terveys: 35

New Vihanti (Qwhrlt)

Asukasluku: 100 000
Talous: rahaa 400 000€
Energia: 2 000/20 000
Vesi: 1 000 000/5 000 000
Jätehuolto: 100 000/500 000
Koulutus: 100 000/200 000
Rikollisuus: 70
Paloturvallisuus: 30
Terveys: 35

Muumilaakso (Muumi Ankka)

Asukasluku: 400 000
Talous: rahaa 700 000 €
Energia: 8 000/20 000
Vesi: 4 000 000/5 000 000
Jätehuolto: 400 000/500 000
Koulutus: 200 000/200 000 (200 000)
Rikollisuus: 70
Paloturvallisuus: 30
Terveys: 35

Liekovesi (Jez02)

Asukasluku: 100 000
Talous: rahaa 400 000€
Energia: 2 000/20 000
Vesi: 1 000 000/5 000 000
Jätehuolto: 100 000/500 000
Koulutus: 100 000/200 000
Rikollisuus: 70
Paloturvallisuus: 30
Terveys: 35

**********

Kuinka luet tuloksia?

Asukasluku: Kertoo kaupunkisi asukasluvun

Talous: kertoo, paljonko sinulla on rahaa käytettävissäsi

Energia: kuinka paljon kaupunkisi asukkaat kuluttavat energiaa / kuinka paljon kaupunkisi tuottaa energiaa päivässä

Vesi: kuinka paljon kaupunkisi asukkaat kuluttavat vettä / kuinka paljon kaupunkiisi pumpataan vettä päivässä

Jätehuolto: kuinka paljon kaupunkisi asukkaat tuottavat jätettä / kuinka paljon kaupunkisi kaatopaikat voivat ottaa jätettä vastaan

Koulutus: kuinka monta kaupungin asukastasi saa koulutusta / kuinka monelle asukkaalle voit tarjota koulutusta. Jos luvun perässä on sulkeet, se tarkoittaa kaupunkisi asukkaita, jotka eivät saa koulutusta

Rikollisuus: kaupunkisi rikollisuusaste (mitä pienempi luku, sitä parempi)

Paloturvallisuus: kaupunkisi paloturvallisuusaste (mitä suurempi luku, sitä parempi)

Terveys: kaupunkisi terveystaso (mitä suurempi luku, sitä parempi)

**********

Näin on käyty ensimmäinen kierros Pääkaupunkitaistoa. Muumi Ankka erottui joukosta 4 oikein -tuloksellaan, muuten nähtiin aika samanlaisia tuloksia. Aku Vankkis aloitti tämän kilpailukertansa 2 oikein –tuloksella, johon ylsivät hänen lisäkseen ainoastaan kuutio-purkka sekä Ganducka.

Jokainen kilpailija on nyt oikeutettu rakentamaan metron. Metrolinjoja voi rakentaa vain yhden kerrallaan.

Tämän lisäksi CottonJoel, Yuk7on, Touhula ja Muumi Ankka ovat nyt oikeutettuja rakentamaan turistikohteen kaupunkiinsa. CottonJoel, Yukon ja Touhula pystyvät halutessaan tosin rakentamaan vain Valtavan kuutionmuotoisen purukumin, sillä he saivat 3 oikein –tuloksen. Muumi saa valita, haluaako rakennuttaa kaupunkiinsa purukumin vai Pistepotti Areenan, sillä hän sai 4 oikein –tuloksen, joka täyttää molempien kohteiden rakennusvaatimukset. Turistikohdetta ei saa automaattisesti, vaan se täytyy itse rakennuttaa.

**********

Mitä tapahtuu huomenna?

Erikoistapahtuma: Miljoonakisa

Pormestarit ovat saaneet kaupunkinsa aluilleen ja nyt valtionjohto haluaa saman tien motivoida heitä kasvattamaan asukaslukua räjähdysmäisesti.
Se pormestari, jonka kaupunki saavuttaa ensimmäisenä miljoonan asukkaan rajan, saa rakennuttaa yhden valitsemansa rakennuksen (ei kuitenkaan metrolinjaa tai turistikohdetta) ilmaiseksi. Tapahtuma on voimassa siihen asti, kunnes joku saavuttaa tavoitteen.

**********

Numeroita saa vaihtaa ja siirtoja tehdä huomiseen klo 12.00 asti.
Ton Roza
Ton Roza


Takaisin alkuun Siirry alas

Pistepotti CXI – Pääkaupunkitaisto Empty Vs: Pistepotti CXI – Pääkaupunkitaisto

Viesti kirjoittaja Ton Roza La 24 Maalis 2018, 11:52

Pistepotti CXI – Pääkaupunkitaisto – Kierros 2

Oikeat numerot:

1

5

13

30

34

35

37

39

43

45

LäPä7*: 4 oikein

CottonJoel: 4 oikein

Ganducka: 4 oikein

Aku Vankkis: 4 oikein

Muumi Ankka: 4 oikein

Jez02: 4 oikein

Sienilapsi: 2 oikein

kuutio-purkka: 2 oikein

Touhula: 2 oikein

Oku Ankka: 1 oikein

Ton Roza: 1 oikein

Yuk7on: 1 oikein

Qwhlrt: 1 oikein

Don Barks: 0 oikein

**********

Kaupungit kierroksen 2 jälkeen:

Shroomer’s End (Sienilapsi)

Asukasluku:  300 000
Talous: 307 000 €
Energia: 6 000/20 000
Vesi: 3 000 000/5 000 000
Jätehuolto: 300 000/500 000
Koulutus: 200 000/200 000 (100 000)
Rikollisuus: 70
Paloturvallisuus: 30
Terveys: 35
Tulot joukkoliikenteestä: 157 000 €
Tulot turismista: 0 €
Päivittäiset kustannukset: 250 000 €

Cuberga (kuutio-purkka)

Asukasluku: 400 000
Talous: 700 000 €
Energia: 8 000/20 000
Vesi: 4 000 000/5 000 000
Jätehuolto: 400 000/500 000
Koulutus: 200 000/200 000 (200 000)
Rikollisuus: 70
Paloturvallisuus: 30
Terveys: 35
Tulot joukkoliikenteestä: 0 €
Tulot turismista: 0 €
Päivittäiset kustannukset: 200 000 €

Uusi PuutaloCity (Oku Ankka)

Asukasluku: 200 000
Talous: 40 000 €
Energia: 4 000/20 000
Vesi: 2 000 000/5 000 000
Jätehuolto: 200 000/500 000
Koulutus: 200 000/400 000
Rikollisuus: 49,875
Paloturvallisuus: 31,5
Terveys: 36,75
Tulot joukkoliikenteestä: 0 €
Tulot turismista: 0 €
Päivittäiset kustannukset: 260 000 €

Kouvostoliitto (Ton Roza)

Asukasluku: 200 000
Talous:  280 000 €
Energia: 4 000/20 000
Vesi: 2 000 000/5 000 000
Jätehuolto: 200 000/500 000
Koulutus: 200 000/200 000
Rikollisuus: 52,5
Paloturvallisuus: 30
Terveys: 35
Tulot joukkoliikenteestä: 0 €
Tulot turismista: 0 €
Päivittäiset kustannukset: 220 000 €

Ankkalinna (LäPä7*)

Asukasluku: 500 000
Talous: 340 000 €
Energia: 10 000/20 000
Vesi: 5 000 000/10 000 000
Jätehuolto: 500 000/500 000
Koulutus: 200 000/200 000 (300 000)
Rikollisuus: 52,5
Paloturvallisuus: 37,5
Terveys: 35
Tulot joukkoliikenteestä: 0 €
Tulot turismista: 0 €
Päivittäiset kustannukset:260 000 €

Roseland (CottonJoel)

Asukasluku: 700 000
Talous: 1 180 000 €
Energia: 14 000/20 000
Vesi: 7 000 000/5 000 000
Jätehuolto: 700 000/500 000
Koulutus: 200 000/200 000 (500 000)
Rikollisuus: 70
Paloturvallisuus: 30
Terveys: 35
Tulot joukkoliikenteestä: 0 €
Tulot turismista: 80 000 €
Päivittäiset kustannukset: 200 000 €

Laamalandia (Ganducka)

Asukasluku: 600 000
Talous: 900 000 €
Energia: 12 000/20 000
Vesi: 6 000 000/5 000 000
Jätehuolto: 600 000/500 000
Koulutus: 200 000/200 000 (400 000)
Rikollisuus: 70
Paloturvallisuus: 30
Terveys: 35
Tulot joukkoliikenteestä: 0 €
Tulot turismista: 0 €
Päivittäiset kustannukset: 200 000 €


Vankenstein (Aku Vankkis)

Asukasluku: 600 000 €
Talous: 525 000 €
Energia: 12 000/20 000
Vesi: 6 000 000/5 000 000
Jätehuolto: 600 000/500 000
Koulutus: 200 000/200 000 (400 000)
Rikollisuus: 52,5
Paloturvallisuus: 30
Terveys: 35
Tulot joukkoliikenteestä: 95 000 €
Tulot turismista: 0 €
Päivittäiset kustannukset: 270 000 €

Kaupunni (Yuk7on)

Asukasluku: 400 000
Talous: 218 000 €
Energia: 8 000/20 000
Vesi: 4 000 000/10 000 000
Jätehuolto: 400 000/1 000 000
Koulutus: 200 000/200 000 (200 000)
Rikollisuus: 70
Paloturvallisuus: 30
Terveys: 35
Tulot joukkoliikenteestä: 88 000 €
Tulot turismista: 20 000 €
Päivittäiset kustannukset: 290 000 €

Disneylandia (Don Barks)

Asukasluku: 100 000
Talous: 17 000 €
Energia: 1 000/20 000
Vesi: 1 000 000/5 000 000
Jätehuolto: 100 000/500 000
Koulutus: 100 000/200 000
Rikollisuus: 52,5
Paloturvallisuus: 30
Terveys: 35
Tulot joukkoliikenteestä: 187 000 €
Tulot turismista: 0 €
Päivittäiset kustannukset: 270 000 €

Multihuipennus (Touhula)

Asukasluku: 500 000
Talous: 670 000 €
Energia: 10 000/20 000
Vesi: 5 000 000/5 000 000
Jätehuolto: 500 000/500 000
Koulutus: 200 000/200 000 (300 000)
Rikollisuus: 70
Paloturvallisuus: 30
Terveys: 35
Tulot joukkoliikenteestä: 80 000 €
Tulot turismista: 40 000 €
Päivittäiset kustannukset: 250 000€

New Vihanti (Qwhrlt)

Asukasluku: 200 000
Talous: 219 000 €
Energia: 4 000/20 000
Vesi: 2 000 000/5 000 000
Jätehuolto: 200 000/500 000
Koulutus: 200 000/200 000
Rikollisuus: 70
Paloturvallisuus: 30
Terveys: 35
Tulot joukkoliikenteestä: 169 000 €
Tulot turismista: 0 €
Päivittäiset kustannukset: 250 000€

Muumilaakso (Muumi Ankka)

Asukasluku: 800 000
Talous: 1 500 000 €
Energia:  16 000/20 000
Vesi: 8 000 000/5 000 000
Jätehuolto: 800 000/500 000
Koulutus: 200 000/200 000 (600 000)
Rikollisuus: 70
Paloturvallisuus: 30
Terveys: 35
Tulot joukkoliikenteestä: 0 €
Tulot turismista: 200 000 €
Päivittäiset kustannukset: 200 000 €

Liekovesi (Jez02)

Asukasluku: 500 000
Talous: 460 000 €
Energia: 10 000/20 000
Vesi: 5 000 000/5 000 000
Jätehuolto: 500 000/500 000
Koulutus: 400 000/400 000 (100 000)
Rikollisuus: 66,5
Paloturvallisuus: 31,5
Terveys: 36,75
Tulot joukkoliikenteestä: 0 €
Tulot turismista: 0 €
Päivittäiset kustannukset: 240 000 €

**********

Tämän päivän kierros oli huomattavasti tasokkaampi kuin eilinen, sillä 6 kilpailijaa eli lähes puolet kilpailijoista sai 4 oikein –tuloksen. Muumi Ankka jatkaa vahvaa suorittamistaan ja hänen kaupunkinsa on asukasluvultaan suurin. Muumilaaksossa on myös talous parhaassa kuosissa, mutta energia, vesi ja jätteet ovat pahasti tasapainossa….
Kauden ensimmäisestä nollatuloksesta vastaa Don Barks, jonka kaupunki on lähes vararikossa tämän päivän jälkeen. Suuri matkustajamäärä Disneylandian metrossa piti kaupungin taloustilanteen niukasti plussalla. Tiukassa talouskurimuksessa on myös Oku Ankan omaperäisesti nimetty Uusi PuutaloCity, jossa rahat ovat tämän päivän kierroksen jälkeen vähissä.

Useilla pormestareilla alkaa nyt jo muodostua ensimmäiset ongelmat asukkaiden tarpeiden suhteen. Muistutan, että asukkaista tulee tyytymättömiä ja he muuttavat kaupungista pois, mikäli pormestari ei huolehdi heidän tarpeistaan.

**********

Kaupunkilistauksessa näkyvät ”tulot turismista” sekä ”tulot joukkoliikenteestä” ovat yksinkertaisesti vain yhteenveto kaupunkisi päivän tuotoista noilla osa-alueilla. Niiden tuotot on jo laskettu mukaan kaupunkisi taloustilanteeseen. Lisäksi listauksessa näet myös nyt suoraan, kuinka paljon kaupunkisi päivittäinen ylläpitäminen maksaa.

Tämän päivän tulosten myötä LäPä7*, Ganducka, Aku Vankkis sekä Jez02 ovat oikeutettuja rakentamaan joko Valtavan kuutionmuotoisen purukumin tai Pistepotti Areenan.

Lisäksi CottonJoelilla on mahdollisuus 4 oikein –tuloksensa myötä purkaa vanha turistikohde ja rakentaa Pistepotti Areena tilalle.

**********

Mitä tapahtuu huomenna?

Eilen käynnistynyt erikoistapahtuma Miljoonakisa on edelleen voimassa. Vahvimmin kiinni tämän erikoistapahtuman voitossa ovat Muumi Ankka sekä CottonJoel. Mikäli heistä molemmat saavuttavat huomenna miljoonan asukkaan rajapyykin, erikoistapahtuman voittaa se, jolla on huomisen kierroksen jälkeen isompi asukasluku.

**********

Deadline jälleen huomenna klo 12.00.
Ton Roza
Ton Roza


Takaisin alkuun Siirry alas

Pistepotti CXI – Pääkaupunkitaisto Empty Vs: Pistepotti CXI – Pääkaupunkitaisto

Viesti kirjoittaja Ton Roza La 24 Maalis 2018, 11:53

Pistepotti CXI – Pääkaupunkitaisto – Kierros 3

Oikeat numerot:

3

8

22

27

30

34

37

45

47

50

Ton Roza: 4 oikein

LäPä7*: 3 oikein

Aku Vankkis: 3 oikein

Yuk7on: 3 oikein

Touhula: 3 oikein

Sienilapsi: 2 oikein

kuutio-purkka: 2 oikein

Ganducka: 2 oikein

Jez02: 2 oikein

Oku Ankka: 1 oikein

CottonJoel: 1  oikein

Don Barks: 1 oikein

Muumi Ankka: 1 oikein

Qwhlrt: 0 oikein

**********

Kaupungit kierroksen 3 jälkeen:


Shroomer’s End (Sienilapsi)

Asukasluku: 500 000
Talous: 367 000 €
Energia: 10 000/20 000
Vesi: 5 000 000/5 000 000
Jätehuolto: 500 000/500 000
Koulutus: 400 000/400 000 (100 000)
Rikollisuus: 66,5
Paloturvallisuus: 31,5
Terveys: 36,75
Tulot joukkoliikenteestä: 50 000 €
Tulot turismista: 0 €
Päivittäiset kustannukset: 290 000 €

Cuberga (kuutio-purkka)

Asukasluku: 600 000
Talous: 1 100 000 €
Energia: 12 000/20 000
Vesi: 6 000 000/5 000 000
Jätehuolto: 600 000/500 000
Koulutus: 200 000/200 000 (400 000)
Rikollisuus: 70
Paloturvallisuus: 30
Terveys: 35
Tulot joukkoliikenteestä: 0 €
Tulot turismista: 0 €
Päivittäiset kustannukset: 200 000 €

Uusi PuutaloCity (Oku Ankka)

Asukasluku: 300 000
Talous: 80 000 €
Energia: 6 000/20 000
Vesi: 3 000 000/5 000 000
Jätehuolto: 300 000/500 000
Koulutus: 300 000/400 000
Rikollisuus: 49,875
Paloturvallisuus: 31,5
Terveys: 36,75
Tulot joukkoliikenteestä: 0 €
Tulot turismista: 0 €
Päivittäiset kustannukset: 260 000 €

Kouvostoliitto (Ton Roza)

Asukasluku: 600 000
Talous:  660 000 €
Energia: 12 000/20 000
Vesi: 6 000 000/5 000 000
Jätehuolto: 600 000/500 000
Koulutus: 200 000/200 000 (400 000)
Rikollisuus: 52,5
Paloturvallisuus: 30
Terveys: 35
Tulot joukkoliikenteestä: 0 €
Tulot turismista: 0 €
Päivittäiset kustannukset: 220 000 €

Ankkalinna (LäPä7*)

Asukasluku: 800 000
Talous: 790 000 €
Energia: 16 000/20 000
Vesi: 8 000 000/10 000 000
Jätehuolto: 800 000/500 000
Koulutus: 400 000/400 000 (400 000)
Rikollisuus: 49,875
Paloturvallisuus: 39,375
Terveys: 36,75
Tulot joukkoliikenteestä: 0 €
Tulot turismista: 150 000 €
Päivittäiset kustannukset: 300 000 €

Roseland (CottonJoel)

Asukasluku: 800 000
Talous: 1 220 000 €
Energia: 16 000/20 000
Vesi: 8 000 000/5 000 000
Jätehuolto: 800 000/500 000
Koulutus: 400 000/400 000 (400 000)
Rikollisuus: 49,875
Paloturvallisuus: 31,5
Terveys: 47,775
Tulot joukkoliikenteestä: 0 €
Tulot turismista: 50 000 €
Päivittäiset kustannukset: 310 000 €

Laamalandia (Ganducka)

Asukasluku: 800 000
Talous: 950 000 €
Energia: 16 000/40 000
Vesi: 8 000 000/10 000 000
Jätehuolto: 800 000/500 000
Koulutus: 200 000/200 000 (600 000)
Rikollisuus: 70
Paloturvallisuus: 30
Terveys: 35
Tulot joukkoliikenteestä: 0 €
Tulot turismista: 100 000 €
Päivittäiset kustannukset: 250 000 €


Vankenstein (Aku Vankkis)

Asukasluku: 900 000
Talous: 1 038 000 €
Energia: 18 000/20 000
Vesi: 9 000 000/10 000 000
Jätehuolto: 900 000/500 000
Koulutus: 400 000/400 000 (500 000)
Rikollisuus: 49,875
Paloturvallisuus: 31,5
Terveys: 36,75
Tulot joukkoliikenteestä: 93 000 €
Tulot turismista: 150 000 €
Päivittäiset kustannukset: 330 000 €

Kaupunni (Yuk7on)

Asukasluku: 700 000
Talous: 830 000 €
Energia: 14 000/20 000
Vesi: 7 000 000/10 000 000
Jätehuolto: 700 000/1 000 000
Koulutus: 200 000/200 000 (500 000)
Rikollisuus: 70
Paloturvallisuus: 30
Terveys: 35
Tulot joukkoliikenteestä: 142 000 €
Tulot turismista: 60 000 €
Päivittäiset kustannukset: 290 000 €

Disneylandia (Don Barks)

Asukasluku: 200 000
Talous: 55 000 €
Energia: 4 000/20 000
Vesi: 2 000 000/5 000 000
Jätehuolto: 200 000/500 000
Koulutus: 200 000/200 000
Rikollisuus: 52,5
Paloturvallisuus: 30
Terveys: 35
Tulot joukkoliikenteestä: 108 000 €
Tulot turismista: 0 €
Päivittäiset kustannukset: 270 000 €

Multihuipennus (Touhula)

Asukasluku: 800 000
Talous: 1 017 000€
Energia: 16 000/20 000
Vesi: 8 000 000/5 000 000
Jätehuolto: 800 000/500 000
Koulutus: 400 000/400 000 (400 000)
Rikollisuus: 49,875
Paloturvallisuus: 31,5
Terveys: 36,75
Tulot joukkoliikenteestä: 97 000 €
Tulot turismista: 60 000 €
Päivittäiset kustannukset: 310 000 €

New Vihanti (Qwhrlt)

Asukasluku: 200 000
Talous: 321 000 €
Energia: 4 000/20 000
Vesi: 4 000 000/5 000 000
Jätehuolto: 400 000/500 000
Koulutus: 200 000/200 000
Rikollisuus: 70
Paloturvallisuus: 30
Terveys: 35
Tulot joukkoliikenteestä: 152 000 €
Tulot turismista: 0 €
Päivittäiset kustannukset: 250 000 €

Muumilaakso (Muumi Ankka)

Asukasluku: 900 000
Talous: 1 500 000 €
Energia:  18 000/40 000
Vesi: 9 000 000/5 000 000
Jätehuolto: 900 000/1 000 000
Koulutus: 200 000/200 000 (700 000)
Rikollisuus: 70
Paloturvallisuus: 30
Terveys: 35
Tulot joukkoliikenteestä: 0 €
Tulot turismista: 50 000 €
Päivittäiset kustannukset: 250 000 €

Liekovesi (Jez02)

Asukasluku: 700 000
Talous: 790 000 €
Energia: 14 000/20 000
Vesi: 7 000 000/5 000 000
Jätehuolto: 700 000/500 000
Koulutus: 400 000/400 000 (300 000)
Rikollisuus: 66,5
Paloturvallisuus: 31,5
Terveys: 36,75
Tulot joukkoliikenteestä: 120 000 €
Tulot turismista: 100 000 €
Päivittäiset kustannukset: 290 000 €

**********

Muumi Ankka ja CottonJoel eivät vieläkään saaneet miljoonan asukkaan rajaa rikki tämän päivän tulostensa myötä. Lähes kaikilla pormestareilla on ihan mukavasti rahaa kaupunkinsa parantamiseen, mutta toisin ovat asiat Oku Ankan sekä Don Barksin kaupungeissa. Asukkaita on vähän ja tämän myötä rahaa ei kaupungin kassassa järisyttävän hirvittävästi ole.

Tämän päivän parhaasta ja samalla ainoasta 4 oikein –tuloksesta vastasi Ton Roza,  ja nollakerhon seuraava jäsen tälle kaudelle on Qwhlrt. Hänenkään kaupunkinsa ei asukasmäärällä komeile, mutta rahaa on käytettävissä ihan kelpo määrä, kiitos toimivan joukkoliikenteen.

**********

Tämän päivän tulosten myötä Ton Roza on oikeutettu rakentamaan joko Valtavan kuutionmuotoisen purukumin tai Pistepotti Areenan.

**********

Mitä tapahtuu huomenna?

Valtionjohdon käynnistämä Miljoonakisa on vieläkin voimassa, koska kukaan ei saavuttanut miljoonan asukkaan rajaa tänään(kään).

Erikoistapahtuma: Autetaan pienemmätkin jaloilleen

Jos Oku Ankka, Don Barks sekä Qwhlrt välttyvät huomenna kaikki nollatulokselta, saavat he jokainen siitä palkinnoksi 500 000 euroa. Jos yksikin heistä saa nollatuloksen, kukaan ei saa palkintoa. Tämä tapahtuma on voimassa vain huomenna.

Erikoistapahtuma: Blue Tiger Melted Ice

Nyt jollakin pormestarilla on mahdollisuus saada tämä arvostettu jäänsulatuskilpailu järjestettäväksi omaan kaupunkiinsa. Se pormestari, jonka erikoisnumero osuu lähimmäksi huomenna arvottavaa erikoisnumeroa, saa kaupunkiinsa tämän massiivisen, yli 100 maassa televisioidun kilpailun järjestettäväkseen omaan kaupunkiinsa. Palkkioksi tästä Blue Tiger maksaa pormestarille rahaa 200 000 € * huominen tulos. Jos tapahtuman voittava pormestari saa nollatuloksen, hän saa silti 100 000 euroa. Tämä tapahtuma on voimassa vain huomenna.

**********

Tuttuun tyyliin deadline klo 12.00.
Ton Roza
Ton Roza


Takaisin alkuun Siirry alas

Pistepotti CXI – Pääkaupunkitaisto Empty Vs: Pistepotti CXI – Pääkaupunkitaisto

Viesti kirjoittaja Ton Roza La 24 Maalis 2018, 11:54

Pistepotti CXI – Pääkaupunkitaisto – Kierros 4


Oikeat numerot:

1

7

24

26

30

34

38

43

44

50

Erikoisnumero: 78

Oku Ankka: 4 oikein

Ton Roza: 3 oikein

Yuk7on: 3 oikein

Muumi Ankka: 3 oikein

kuutio-purkka: 2 oikein

LäPä7*: 2 oikein

CottonJoel: 2 oikein

Ganducka: 2 oikein

Aku Vankkis: 2 oikein

Touhula: 2 oikein

Jez02: 2 oikein

Sienilapsi: 1  oikein

Don Barks: 0 oikein

Qwhlrt: 0 oikein

Lähimmäksi erikoisnumeroa arvasi: Yuk7on


**********

Kaupungit kierroksen 4 jälkeen:


Shroomer’s End (Sienilapsi)

Asukasluku: 600 000
Talous: 586 000 €
Energia: 12 000/20 000
Vesi: 6 000 000/10 000 000
Jätehuolto: 600 000/500 000
Koulutus: 400 000/400 000 (200 000)
Rikollisuus: 66,5
Paloturvallisuus: 31,5
Terveys: 36,75
Tulot joukkoliikenteestä: 29 000 €
Tulot turismista: 0 €
Päivittäiset kustannukset: 310 000 €

Cuberga (kuutio-purkka)

Asukasluku: 800 000
Talous: 1 700 000 €
Energia: 16 000/20 000
Vesi: 8 000 000/5 000 000
Jätehuolto: 800 000/500 000
Koulutus: 200 000/200 000 (600 000)
Rikollisuus: 70
Paloturvallisuus: 30
Terveys: 35
Tulot joukkoliikenteestä: 0 €
Tulot turismista: 0 €
Päivittäiset kustannukset: 200 000 €

Uusi PuutaloCity (Oku Ankka)

Asukasluku: 700 000
Talous: 520 000 €
Energia: 14 000/20 000
Vesi: 7 000 000/5 000 000
Jätehuolto: 700 000/500 000
Koulutus: 700 000/400 000
Rikollisuus: 49,875
Paloturvallisuus: 31,5
Terveys: 36,75
Tulot joukkoliikenteestä: 0 €
Tulot turismista: 0 €
Päivittäiset kustannukset: 260 000 €

Kouvostoliitto (Ton Roza)

Asukasluku: 900 000
Talous:  1 100 000 €
Energia: 18 000/20 000
Vesi: 9 000 000/5 000 000
Jätehuolto: 900 000/500 000
Koulutus: 400 000/400 000 (500 000)
Rikollisuus: 49,875
Paloturvallisuus: 31,5
Terveys: 36,75
Tulot joukkoliikenteestä: 0 €
Tulot turismista: 0 €
Päivittäiset kustannukset: 260 000 €

Ankkalinna (LäPä7*)

Asukasluku: 1 000 000
Talous: 890 000 €
Energia: 20 000/20 000
Vesi: 10 000 000/10 000 000
Jätehuolto: 1 000 000/1 000 000
Koulutus: 800 000/800 000 (200 000)
Rikollisuus: 45,012
Paloturvallisuus: 43,411
Terveys: 40,517
Tulot joukkoliikenteestä: 0 €
Tulot turismista: 100 000 €
Päivittäiset kustannukset: 400 000 €

Roseland (CottonJoel)

Asukasluku: 1 000 000
Talous: 1 670 000 €
Energia: 20 000/20 000
Vesi: 10 000 000/10 000 000
Jätehuolto: 1 000 000/1 000 000
Koulutus: 400 000/400 000 (600 000)
Rikollisuus: 49,875
Paloturvallisuus: 31,5
Terveys: 47,775
Tulot joukkoliikenteestä: 0 €
Tulot turismista: 100 000 €
Päivittäiset kustannukset: 350 000 €

Laamalandia (Ganducka)

Asukasluku: 1 000 000
Talous: 950 000 €
Energia: 20 000/40 000
Vesi: 10 000 000/10 000 000
Jätehuolto: 1 000 000/1 000 000
Koulutus: 200 000/200 000 (800 000)
Rikollisuus: 52,5
Paloturvallisuus: 30
Terveys: 35
Tulot joukkoliikenteestä: 103 000 €
Tulot turismista: 100 000 €
Päivittäiset kustannukset: 340 000 €


Vankenstein (Aku Vankkis)

Asukasluku: 1 100 000
Talous: 1 275 000 €
Energia: 22 000/20 000
Vesi: 11 000 000/10 000 000
Jätehuolto: 1 100 000/1 000 000
Koulutus: 600 000/600 000 (500 000)
Rikollisuus: 47,381
Paloturvallisuus: 33,075
Terveys: 48,234
Tulot joukkoliikenteestä: 77 000 €
Tulot turismista: 100 000 €
Päivittäiset kustannukset: 440 000 €

Kaupunni (Yuk7on)

Asukasluku: 1 000 000
Talous: 1 941 000 €
Energia: 20 000/20 000
Vesi: 10 000 000/10 000 000
Jätehuolto: 1 000 000/1 000 000
Koulutus: 400 000/400 000 (600 000)
Rikollisuus: 49,875
Paloturvallisuus: 31,5
Terveys: 36,75
Tulot joukkoliikenteestä: 101 000 €
Tulot turismista: 60 000 €
Tulot erikoistapahtumista: 600 000 €
Päivittäiset kustannukset: 350 000 €

Disneylandia (Don Barks)

Asukasluku: 200 000
Talous: 116 000 €
Energia: 4 000/20 000
Vesi: 2 000 000/5 000 000
Jätehuolto: 200 000/500 000
Koulutus: 200 000/200 000
Rikollisuus: 52,5
Paloturvallisuus: 30
Terveys: 35
Tulot joukkoliikenteestä: 131 000 €
Tulot turismista: 0 €
Päivittäiset kustannukset: 270 000 €

Multihuipennus (Touhula)

Asukasluku: 1 000 000
Talous: 1 141 000€
Energia: 20 000/20 000
Vesi: 10 000 000/15 000 000
Jätehuolto: 1 000 000/1 000 000
Koulutus: 600 000/600 000 (400 000)
Rikollisuus: 47,381
Paloturvallisuus: 33,075
Terveys: 38,588
Tulot joukkoliikenteestä: 94 000 €
Tulot turismista: 40 000 €
Päivittäiset kustannukset: 410 000 €

New Vihanti (Qwhrlt)

Asukasluku: 200 000
Talous: 391 000 €
Energia: 4 000/20 000
Vesi: 4 000 000/5 000 000
Jätehuolto: 400 000/500 000
Koulutus: 200 000/200 000
Rikollisuus: 70
Paloturvallisuus: 30
Terveys: 35
Tulot joukkoliikenteestä: 120 000 €
Tulot turismista: 0 €
Päivittäiset kustannukset: 250 000 €

Muumilaakso (Muumi Ankka)

Asukasluku: 1 200 000
Talous: 2 360 000 €
Energia:  24 000/40 000
Vesi: 12 000 000/10 000 000
Jätehuolto: 1 200 000/1 000 000
Koulutus: 200 000/200 000 (1 000 000)
Rikollisuus: 52,5
Paloturvallisuus: 30
Terveys: 35
Tulot joukkoliikenteestä: 0 €
Tulot turismista: 150 000 €
Päivittäiset kustannukset: 290 000 €

Liekovesi (Jez02)

Asukasluku: 900 000
Talous: 1 349 000 €
Energia: 18 000/20 000
Vesi: 9 000 000/5 000 000
Jätehuolto: 900 000/1 000 000
Koulutus: 400 000/400 000 (500 000)
Rikollisuus: 49,875
Paloturvallisuus: 31,5
Terveys: 36,75
Tulot joukkoliikenteestä: 189 000 €
Tulot turismista: 100 000 €
Päivittäiset kustannukset: 330 000 €

**********

Tänään sitten paukkuivat miljoonat rikki ja huolella. Pistepottivaltiossa on nyt 7 miljoonakaupunkia, ja valtionjohto myhäilee tyytyväisenä. Tämän myötä LäPä7*, CottonJoel, Ganducka, Aku Vankkis, Yuk7on, Touhula sekä Muumi Ankka ovat Miljoonakisa­­-erikoistapahtuman voittajia ja saavat palkinnokseen rakennuttaa yhden rakennuksen kaupunkiinsa ilmaiseksi. Tämä tilaisuus on voimassa ainoastaan huomiseen deadlineen asti. Rakennus ei saa olla metrolinja tai turistikohde.

Toinen  erikoistapahtuma, johon osallistuivat Oku Ankka, Don Barks sekä Qwhlrt, epäonnistui surkeasti. Tästä kolmikosta vain Oku onnistui välttämään nollatuloksen. Samalla Oku teki huimaa nousua ylöspäin pohjalta saamalla 400 000 asukasta lisää kaupunkiinsa.

Lähimmäksi tänään arvottua erikoisnumeroa arvasi Yuk7on, joka sai siis kunnian järjestää Blue Tiger Melted Ice –jäänsulatuskilpailun kaupungissaan. Palkkioksi hän sai rahaa 600 000 €.

**********

Tämän päivän tulosten myötä Oku Ankka on oikeutettu rakentamaan joko Valtavan kuutionmuotoisen purukumin tai Pistepotti Areenan.

**********

Mitä tapahtuu huomenna?

Erikoistapahtuma: Sabotaasi

Huomenna huonoimman tuloksen saava pormestari sekä lähimmäksi erikoisnumeroa arvannut pormestari saavat mahdollisuuden tehdä sabotaasia toisen kilpailijan kaupungissa. Millä tavalla, se selviää huomenna.

Jos huonoimman tuloksen saajia on useampia, heistä tapahtuman voittaa se, jolla on pienin asukasluku.

**********

Deadline huomenna poikkeuksellisesti jo klo 11.30. Huimat puoli tuntia aikaisemmin siis.
Ton Roza
Ton Roza


Takaisin alkuun Siirry alas

Pistepotti CXI – Pääkaupunkitaisto Empty Vs: Pistepotti CXI – Pääkaupunkitaisto

Viesti kirjoittaja Ton Roza La 24 Maalis 2018, 11:55

Pistepotti CXI – Pääkaupunkitaisto – Kierros 5


Oikeat numerot:

5

8

11

21

22

25

28

33

43

45

Erikoisnumero: 8

Sienilapsi: 3 oikein

LäPä7*: 3 oikein

CottonJoel: 3 oikein

Yuk7on: 3 oikein

Don Barks: 3 oikein

Muumi Ankka: 3 oikein

kuutio-purkka: 2 oikein

Oku Ankka: 2 oikein

Ton Roza: 2 oikein

Aku Vankkis: 2 oikein

Touhula: 2 oikein

Ganducka: 1 oikein

Qwhlrt: 1 oikein

Jez02: 1 oikein

Lähimmäksi erikoisnumeroa arvasi: Aku Vankkis


**********

Kaupungit kierroksen 5 jälkeen:


Shroomer’s End (Sienilapsi)

Asukasluku: 900 000
Talous: 1 035 000 €
Energia: 18 000/20 000
Vesi: 9 000 000/10 000 000
Jätehuolto: 900 000/1 000 000
Koulutus: 400 000/400 000 (500 000)
Rikollisuus: 66,5
Paloturvallisuus: 39,375
Terveys: 36,75
Tulot joukkoliikenteestä: 199 000 €
Tulot turismista: 0 €
Päivittäiset kustannukset: 350 000 €

Cuberga (kuutio-purkka)

Asukasluku: 1 000 000
Talous: 2 500 000 €
Energia: 20 000/20 000
Vesi: 10 000 000/5 000 000
Jätehuolto:1 000 000/500 000
Koulutus: 200 000/200 000 (800 000)
Rikollisuus: 70
Paloturvallisuus: 30
Terveys: 35
Tulot joukkoliikenteestä: 0 €
Tulot turismista: 0 €
Päivittäiset kustannukset: 200 000 €

Uusi PuutaloCity (Oku Ankka)

Asukasluku: 900 000
Talous:620 000 €
Energia: 18 000/20 000
Vesi: 9 000 000/10 000 000
Jätehuolto: 900 000/1 000 000
Koulutus: 600 000/600 000 (300 000)
Rikollisuus: 47,381
Paloturvallisuus: 33,075
Terveys: 38,588
Tulot joukkoliikenteestä: 0 €
Tulot turismista: 40 000 €
Päivittäiset kustannukset: 340 000 €

Kouvostoliitto (Ton Roza)

Asukasluku: 1 100 000
Talous:  1 820 000 €
Energia: 22 000/20 000
Vesi: 11 000 000/10 000 000
Jätehuolto: 1 100 000/500 000
Koulutus: 400 000/400 000 (700 000)
Rikollisuus: 49,875
Paloturvallisuus: 31,5
Terveys: 36,75
Tulot joukkoliikenteestä: 0 €
Tulot turismista: 0 €
Päivittäiset kustannukset: 280 000 €

Ankkalinna (LäPä7*)

Asukasluku: 1 300 000
Talous: 1 330 000 €
Energia: 26 000/40 000
Vesi: 13 000 000/15 000 000
Jätehuolto: 1 300 000/1 500 000
Koulutus: 1 000 000/1 000 000 (300 000)
Rikollisuus: 42,761
Paloturvallisuus: 45,582
Terveys: 42,543
Tulot joukkoliikenteestä: 0 €
Tulot turismista: 140 000 €
Päivittäiset kustannukset: 510 000 €

Roseland (CottonJoel)

Asukasluku: 1 300 000
Talous: 2 417 000 €
Energia: 26 000/40 000
Vesi: 13 000 000/10 000 000
Jätehuolto: 1 300 000/1 000 000
Koulutus: 400 000/400 000 (900 000)
Rikollisuus: 49,875
Paloturvallisuus: 31,5
Terveys: 47,775
Tulot joukkoliikenteestä: 27 000 €
Tulot turismista: 150 000 €
Päivittäiset kustannukset: 430 000 €

Laamalandia (Ganducka)

Asukasluku: 1 100 000
Talous: 1 531 000 €
Energia: 22 000/40 000
Vesi: 11 000 000/15 000 000
Jätehuolto: 1 100 000/1 500 000
Koulutus: 400 000/400 000 (700 000)
Rikollisuus: 37,406
Paloturvallisuus: 39,375
Terveys: 36,75
Tulot joukkoliikenteestä: 128 000 €
Tulot turismista: 50 000 €
Päivittäiset kustannukset: 460 000 €


Vankenstein (Aku Vankkis)

Asukasluku: 1 300 000
Talous: 1 517 000 €
Energia: 26 000/40 000
Vesi: 13 000 000/15 000 000
Jätehuolto: 1 300 000/1 500 000
Koulutus: 800 000/800 000 (500 000)
Rikollisuus: 45,012
Paloturvallisuus: 43,411
Terveys: 50,648
Tulot joukkoliikenteestä: 12 000 €
Tulot turismista: 100 000 €
Päivittäiset kustannukset: 570 000 €

Kaupunni (Yuk7on)

Asukasluku: 1 300 000
Talous: 1 878 000 €
Energia: 26 000/40 000
Vesi: 13 000 000/15 000 000
Jätehuolto: 1 300 000/1 500 000
Koulutus: 800 000/800 000 (500 000)
Rikollisuus: 49,875
Paloturvallisuus: 43,411
Terveys: 52,672
Tulot joukkoliikenteestä: 147 000 €
Tulot turismista: 60 000 €
Päivittäiset kustannukset: 570 000 €

Disneylandia (Don Barks)

Asukasluku: 500 000
Talous: 456 000 €
Energia: 10 000/20 000
Vesi: 5 000 000/5 000 000
Jätehuolto: 500 000/500 000
Koulutus: 200 000/200 000 (300 000)
Rikollisuus: 52,5
Paloturvallisuus: 30
Terveys: 35
Tulot joukkoliikenteestä: 110 000 €
Tulot turismista: 0 €
Päivittäiset kustannukset: 270 000 €

Multihuipennus (Touhula)

Asukasluku: 1 200 000
Talous: 1 246 000€
Energia: 24 000/40 000
Vesi: 12 000 000/15 000 000
Jätehuolto: 1 200 000/1 500 000
Koulutus: 800 000/800 000 (400 000)
Rikollisuus: 47,381
Paloturvallisuus: 43,411
Terveys: 52,673
Tulot joukkoliikenteestä: 135 000 €
Tulot turismista: 40 000 €
Päivittäiset kustannukset: 570 000 €

New Vihanti (Qwhrlt)

Asukasluku: 300 000
Talous: 595 000 €
Energia: 6 000/20 000
Vesi: 3 000 000/5 000 000
Jätehuolto: 300 000/500 000
Koulutus: 200 000/200 000 (100 000)
Rikollisuus: 70
Paloturvallisuus: 30
Terveys: 35
Tulot joukkoliikenteestä: 154 000 €
Tulot turismista: 0 €
Päivittäiset kustannukset: 250 000 €

Muumilaakso (Muumi Ankka)

Asukasluku: 1 500 000
Talous: 3 142 000 €
Energia:  30 000/40 000
Vesi: 15 000 000/10 000 000
Jätehuolto: 1 500 000/1 000 000
Koulutus: 400 000/400 000 (1 100 000)
Rikollisuus: 49,875
Paloturvallisuus: 31,5
Terveys: 47,775
Tulot joukkoliikenteestä: 62 000 €
Tulot turismista: 150 000 €
Päivittäiset kustannukset: 430 000 €

Liekovesi (Jez02)

Asukasluku: 1 000 000
Talous: 2 227 000 €
Energia: 20 000/20 000
Vesi: 10 000 000/5 000 000
Jätehuolto: 1 000 000/1 000 000
Koulutus: 400 000/400 000 (600 000)
Rikollisuus: 49,875
Paloturvallisuus: 31,5
Terveys: 36,75
Tulot joukkoliikenteestä: 158 000 €
Tulot turismista: 50 000 €
Päivittäiset kustannukset: 330 000 €

***********

Oku Ankka ja Don Barks näyttävät saaneen kaupunkinsa vahvaan kasvuun ja käyrä on vahvasti ylöspäin. Nyt perää pitää selvästi Qwhlrt, joka on saanut viiden kierroksen aikana 50 arvotusta numerosta vain yhteensä 3  oikein. Jos vertaillaan tämän hetken suurinta kaupunkia asukasmäärältään, Muumilaaksoa, sekä Qwhlrt:n New Vihantia, näemme kuinka valtavia erot ovat tällä hetkellä.

Tänään voimassa olleen erikoistapahtuman Sabotaasi voittivat erikoisnumeroa lähimmäksi arvannut Aku Vankkis sekä huonoimman tuloksen saanut Qwhlrt (asukasluvun perusteella). He saavat nyt käyttää kepulikonsteja jonkun toisen pormestarin kaupunkia vastaan. Vankkis ja Qwhlrt saavat purkaa toisen pormestarin kaupungista vapaavalintaisen rakennuksen. Rakennuksen päivittäiset kulut jäävät silti sabotaasin kohteena olevan kaupungin maksettavaksi, vaikka rakennus purettaisiin. Sabotaasi ei saa kohdistua samaan kaupunkiin, molempien kilpailijoiden tulee siis ottaa kohteekseen eri kaupunki. Sabotaasia ei luonnollisesti ole kuitenkaan pakko tehdä. Aikaa tihutöiden suorittamiseen (jos sellaisia tekee) on huomiseen deadlineen asti.

**********

Tämän päivän tulosten myötä Sienilapsi ja Don Barks ovat oikeutettuja rakentamaan Valtavan kuutionmuotoisen purukumin.

*********

Mitä tapahtuu huomenna?

Huomenna ei ole erikoistapahtumia.



**********

Deadline huomenna poikkeuksellisesti klo 11.00.
Ton Roza
Ton Roza


Takaisin alkuun Siirry alas

Pistepotti CXI – Pääkaupunkitaisto Empty Vs: Pistepotti CXI – Pääkaupunkitaisto

Viesti kirjoittaja Ton Roza La 24 Maalis 2018, 11:56

Pistepotti CXI – Pääkaupunkitaisto – Kierros 6


Oikeat numerot:

2

6

7

17

20

24

29

38

39

48

CottonJoel: 5 oikein

Ganducka: 4 oikein

Muumi Ankka: 4 oikein

Sienilapsi: 3 oikein

kuutio-purkka: 3 oikein

Touhula: 3 oikein

Oku Ankka: 2 oikein

Ton Roza: 2 oikein

Yuk7on: 2 oikein

Qwhlrt: 2 oikein

Jez02: 2 oikein

LäPä7*: 1 oikein

Aku Vankkis: 1 oikein

Don Barks: 1 oikein

**********

Kaupungit kierroksen 6 jälkeen:


Shroomer’s End (Sienilapsi)

Asukasluku: 1 200 000
Talous: 1 517 000 €
Energia: 24 000/20 000
Vesi: 12 000 000/10 000 000
Jätehuolto: 1 200 000/1 000 000
Koulutus: 600 000/600 000 (600 000)
Rikollisuus: 47,381
Paloturvallisuus: 41,344
Terveys: 50,164
Tulot joukkoliikenteestä: 182 000 €
Tulot turismista: 60 000 €
Päivittäiset kustannukset: 460 000 €

Cuberga (kuutio-purkka)

Asukasluku: 1 300 000
Talous: 3 600 000 €
Energia: 26 000/20 000
Vesi: 13 000 000/5 000 000
Jätehuolto:1 300 000/500 000
Koulutus: 200 000/200 000 (1 100 000)
Rikollisuus: 70
Paloturvallisuus: 30
Terveys: 35
Tulot joukkoliikenteestä: 0 €
Tulot turismista: 0 €
Päivittäiset kustannukset: 200 000 €

Uusi PuutaloCity (Oku Ankka)

Asukasluku:  1 100 000
Talous:770 000 €
Energia: 22 000/40 000
Vesi: 11 000 000/15 000 000
Jätehuolto: 1 100 000/1 000 000
Koulutus: 600 000/600 000 (500 000)
Rikollisuus: 47,381
Paloturvallisuus: 33,075
Terveys: 38,588
Tulot joukkoliikenteestä: 0 €
Tulot turismista: 40 000 €
Päivittäiset kustannukset: 390 000 €

Kouvostoliitto (Ton Roza)

Asukasluku: 1 300 000
Talous:  2 260 000 €
Energia: 26 000/20 000
Vesi: 13 000 000/15 000 000
Jätehuolto: 1 300 000/1 000 000
Koulutus: 600 000/600 000 (700 000)
Rikollisuus: 47,381
Paloturvallisuus: 33,075
Terveys: 34,912
Tulot joukkoliikenteestä: 0 €
Tulot turismista: 0 €
Päivittäiset kustannukset: 360 000 €

Ankkalinna (LäPä7*)

Asukasluku: 1 400 000
Talous: 1 200 000 €
Energia: 28 000/40 000
Vesi: 14 000 000/20 000 000
Jätehuolto: 1 400 000/2 000 000
Koulutus: 1 400 000/1 400 000
Rikollisuus: 38,592
Paloturvallisuus: 50,254
Terveys: 60,975
Tulot joukkoliikenteestä: 0 €
Tulot turismista: 50 000 €
Päivittäiset kustannukset: 680 000 €

Roseland (CottonJoel)

Asukasluku: 1 800 000
Talous: 3 451 000 €
Energia: 36 000/40 000
Vesi: 18 000 000/10 000 000
Jätehuolto: 1 800 000/1 000 000
Koulutus: 800 000/800 000 (1 000 000)
Rikollisuus: 45,012
Paloturvallisuus: 43,411
Terveys: 52,672
Tulot joukkoliikenteestä: 14 000 €
Tulot turismista: 250 000 €
Päivittäiset kustannukset:530 000 €

Laamalandia (Ganducka)

Asukasluku: 1 500 000
Talous: 2 473 000 €
Energia: 30 000/40 000
Vesi: 15 000 000/15 000 000
Jätehuolto: 1 500 000/1 500 000
Koulutus: 600 000/600 000 (900 000)
Rikollisuus: 35,536
Paloturvallisuus: 41,344
Terveys: 50,164
Tulot joukkoliikenteestä: 192 000 €
Tulot turismista: 200 000 €
Päivittäiset kustannukset: 550 000 €


Vankenstein (Aku Vankkis)

Asukasluku: 1 400 000
Talous: 1 395 000 €
Energia: 28 000/40 000
Vesi: 14 000 000/15 000 000
Jätehuolto: 1 400 000/1 500 000
Koulutus: 1 200 000/1 200 000 (200 000)
Rikollisuus: 40,623
Paloturvallisuus: 47,861
Terveys: 55,839
Tulot joukkoliikenteestä: 8 000 €
Tulot turismista: 50 000 €
Päivittäiset kustannukset: 680 000 €

Kaupunni (Yuk7on)

Asukasluku: 1 500 000
Talous: 1 697 000 €
Energia: 30 000/40 000
Vesi: 15 000 000/20 000 000
Jätehuolto: 1 500 000/2 000 000
Koulutus: 1 400 000/1 400 000 (100 000)
Rikollisuus: 42,762
Paloturvallisuus: 62,817
Terveys: 60,974
Tulot joukkoliikenteestä: 29 000 €
Tulot turismista: 40 000 €
Päivittäiset kustannukset: 750 000 €

Disneylandia (Don Barks)

Asukasluku: 600 000
Talous: 817 000 €
Energia: 12 000/20 000
Vesi: 6 000 000/5 000 000
Jätehuolto: 600 000/500 000
Koulutus: 200 000/200 000 (400 000)
Rikollisuus: 52,5
Paloturvallisuus: 30
Terveys: 35
Tulot joukkoliikenteestä: 11 000 €
Tulot turismista: 20 000 €
Päivittäiset kustannukset: 270 000 €

Multihuipennus (Touhula)

Asukasluku: 1 500 000
Talous: 1 530 000€
Energia: 30 000/40 000
Vesi: 15 000 000/15 000 000
Jätehuolto: 1 500 000/1 500 000
Koulutus: 1 400 000/1 400 000 (100 000)
Rikollisuus: 30,467
Paloturvallisuus: 50,254
Terveys: 60,974
Tulot joukkoliikenteestä: 134 000 €
Tulot turismista: 60 000 €
Päivittäiset kustannukset: 710 000 €

New Vihanti (Qwhrlt)

Asukasluku: 500 000
Talous: 903 000 €
Energia: 6 000/0
Vesi: 5000 000/5 000 000
Jätehuolto: 500 000/500 000
Koulutus: 200 000/200 000 (300 000)
Rikollisuus: 70
Paloturvallisuus: 30
Terveys: 35
Tulot joukkoliikenteestä: 58 000 €
Tulot turismista: 0 €
Päivittäiset kustannukset: 250 000 €

Muumilaakso (Muumi Ankka)

Asukasluku: 1 900 000
Talous: 4 665 000 €
Energia:  38 000/40 000
Vesi: 19 000 000/10 000 000
Jätehuolto: 1 900 000/1 500 000
Koulutus: 400 000/400 000 (1 500 000)
Rikollisuus: 49,875
Paloturvallisuus: 39,375
Terveys: 47,775
Tulot joukkoliikenteestä: 193 000 €
Tulot turismista: 200 000 €
Päivittäiset kustannukset: 470 000 €

Liekovesi (Jez02)

Asukasluku: 1 200 000
Talous: 3 249 000 €
Energia: 24 000/20 000
Vesi: 12 000 000/5 000 000
Jätehuolto: 1 200 000/1 000 000
Koulutus: 400 000/400 000 (800 000)
Rikollisuus: 49,875
Paloturvallisuus: 31,5
Terveys: 36,75
Tulot joukkoliikenteestä: 52 000 €
Tulot turismista: 100 000 €
Päivittäiset kustannukset: 330 000 €

**********

CottonJoel pamauttaa tänään tähän mennessä kilpailun kovimman tuloksen, ja Muumi Ankka sekä Ganducka kirittävät myös erinomaisilla 4 oikein –tuloksilla. Kukaan ei saanut nollatulosta tänään, mutta Don Barksin ”nousu” näyttäisi jäävän yhden kierroksen mittaiseksi.

New Vihanti on tällä hetkellä täysin ilman sähköä ja kaupungin asukkaat joutuvat nyt todella tiukan paikan eteen. Asukasluvultaan suurin kaupunki on Muumilaakso, mutta Roseland tulee takana vain 100 000 asukasta pienemmällä asukasluvulla.

**********

Tämän päivän tulosten myötä kuutio-purkka on oikeutettu rakentamaan Valtavan kuutionmuotoisen purukumin. Lisäksi CottonJoelilla on nyt ensimmäisenä kilpailijana mahdollisuus rakennuttaa kaupunkiinsa Lucky 11 Casino; tämä kuitenkin edellyttää sitä, että kaupungissa jo oleva nykyinen turistikohde puretaan. Kannattaa myös vielä ohjeviestistä lukea, mitä rakennus tuo tullessaan, mikäli sellaisen haluaa rakentaa.

**********

Mitä tapahtuu huomenna?

Erikoistapahtuma: Tietoa kansalle

Pistepottivaltion koulutustyöryhmä on viimeinkin saanut valmiiksi mullistavan konseptin, jonka avulla koulutetaan lukuisia kaupungin kansalaisia, ja täysin ilman kuluja! Mullistavia opetusmetodeja käytetään upouusissa Vankka-keskuksissa, jollaisen työryhmä haluaa nyt johonkin kaupunkiin rakennuttaa.

Se pormestari, jonka erikoisnumero osuu lähimmäksi huomenna arvottavaa erikoisnumeroa, saa kaupunkiinsa Vankka-keskuksen. Miten keskus toimii, siitä huomenna lisää.

*********

Deadline huomenna klo 12.00.
Ton Roza
Ton Roza


Takaisin alkuun Siirry alas

Pistepotti CXI – Pääkaupunkitaisto Empty Vs: Pistepotti CXI – Pääkaupunkitaisto

Viesti kirjoittaja Ton Roza La 24 Maalis 2018, 11:58

Nyt se iskee, nimittäin katastrofikierros. Mikäli katastrofi iskee kaupunkiisi, menetät asukkaita kaavalla (päivän tulos * katastrofinumeroiden määrä omissa numeroissasi) * 100 000 asukasta. Jos päivän tulos on 0, menettää silti 100 000 asukasta.

Tämän kierroksen jälkeen erityisesti yksi kaupunki kokee todella kovia.

Pistepotti CXI – Pääkaupunkitaisto – Kierros 7


Oikeat numerot:

6

15

18

19

23

26

28

45

46

49

Erikoisnumero: 38

Arvotut katastrofinumerot: 9, 11, 34, 36 ja 39

Touhula: 4 oikein (+2 katastrofinumeroa)

Sienilapsi: 3 oikein (+1 katastrofinumero)

Oku Ankka: 3 oikein

Yuk7on: 3 oikein

Don Barks: 3 oikein

Qwhlrt: 3 oikein (+1 katastrofinumero)

LäPä7*: 2 oikein

Muumi Ankka: 2 oikein (+2 katastrofinumero)

kuutio-purkka: 1 oikein (+ 1 katastrofinumero)

Ton Roza: 1 oikein (+1 katastrofinumero)

CottonJoel: 1 oikein (+1 katastrofinumero)

Aku Vankkis: 1 oikein (+1 katastrofinumero)

Ganducka: 0 oikein (+2 katastrofinumeroa)

Jez02: 0 oikein (+3 katastrofinumeroa)

Lähimmäksi erikoisnumeroa arvasi: CottonJoel

**********

Kaupungit kierroksen 7 jälkeen:


Shroomer’s End (Sienilapsi)

Asukasluku: 900 000
Talous: 856 000 €
Energia: 18 000/40 000
Vesi: 9 000 000/15 000 000
Jätehuolto: 900 000/1 500 000
Koulutus: 900 000/1 000 000
Rikollisuus: 42,761
Paloturvallisuus: 45,582
Terveys: 55,306
Tulot joukkoliikenteestä: 189 000 €
Tulot turismista: 60 000 €
Päivittäiset kustannukset: 610 000 €

Cuberga (kuutio-purkka)

Asukasluku: 1 200 000
Talous: 4 800 000 €
Energia: 24 000/20 000
Vesi: 12 000 000/5 000 000
Jätehuolto:1 200 000/500 000
Koulutus: 200 000/200 000 (1 000 000)
Rikollisuus: 70
Paloturvallisuus: 30
Terveys: 35
Tulot joukkoliikenteestä: 0 €
Tulot turismista: 0 €
Päivittäiset kustannukset: 200 000 €

Uusi PuutaloCity (Oku Ankka)

Asukasluku:  1 400 000
Talous:1 010 000 €
Energia: 28 000/40 000
Vesi: 14 000 000/15 000 000
Jätehuolto: 1 400 000/1 500 000
Koulutus: 800 000/800 000 (600 000)
Rikollisuus: 45,012
Paloturvallisuus: 43,411
Terveys: 52,673
Tulot joukkoliikenteestä: 0 €
Tulot turismista: 60 000 €
Päivittäiset kustannukset: 520 000 €

Kouvostoliitto (Ton Roza)

Asukasluku: 1 200 000
Talous:  2 110 000 €
Energia: 24 000/40 000
Vesi: 12 000 000/15 000 000
Jätehuolto: 1 200 000/1 500 000
Koulutus: 800 000/800 000 (400 000)
Rikollisuus: 45,012
Paloturvallisuus: 34,729
Terveys: 36,658
Tulot joukkoliikenteestä: 0 €
Tulot turismista: 0 €
Päivittäiset kustannukset: 450 000 €

Ankkalinna (LäPä7*)

Asukasluku: 1 600 000
Talous: 1 529 000 €
Energia: 32 000/40 000
Vesi: 16 000 000/20 000 000
Jätehuolto: 1 600 000/2 000 000
Koulutus: 1 600 000/1 600 000
Rikollisuus: 36,662
Paloturvallisuus: 65,958
Terveys: 64,024
Tulot joukkoliikenteestä: 19 000 €
Tulot turismista: 100 000 €
Päivittäiset kustannukset: 790 000 €

Roseland (CottonJoel)

Asukasluku: 1 700 000
Talous: 4 035 000 €
Energia: 34 000/60 000
Vesi: 17 000 000/10 000 000
Jätehuolto: 1 700 000/1 000 000
Koulutus: 1 300 000/1 300 000 (400 000)
Rikollisuus: 33,759
Paloturvallisuus: 43,411
Terveys: 52,672
Tulot joukkoliikenteestä: 14 000 €
Tulot turismista: 50 000 €
Päivittäiset kustannukset: 580 000 €

Laamalandia (Ganducka)

Asukasluku: 1 400 000
Talous: 2 596 000 €
Energia: 28 000/40 000
Vesi: 14 000 000/20 000 000
Jätehuolto: 1 400 000/2 000 000
Koulutus: 1 00 000/1 000 000 (400 000)
Rikollisuus: 32,071
Paloturvallisuus: 45,582
Terveys: 55,306
Tulot joukkoliikenteestä: 93 000 €
Tulot turismista: 0 €
Päivittäiset kustannukset: 670 000 €


Vankenstein (Aku Vankkis)

Asukasluku: 1 300 000
Talous: 1 043 000 €
Energia: 26 000/40 000
Vesi: 13 000 000/20 000 000
Jätehuolto: 1 300 000/2 000 000
Koulutus: 1 300 000/1 400 000
Rikollisuus: 28,944
Paloturvallisuus: 50,254
Terveys: 58,631
Tulot joukkoliikenteestä: 28 000 €
Tulot turismista: 50 000 €
Päivittäiset kustannukset: 830 000 €

Kaupunni (Yuk7on)

Asukasluku: 1 800 000
Talous: 1 981 000 €
Energia: 36 000/40 000
Vesi: 18 000 000/20 000 000
Jätehuolto: 1 800 000/2 000 000
Koulutus: 1 800 000/1 800 000
Rikollisuus: 38,593
Paloturvallisuus: 69,256
Terveys: 67,224
Tulot joukkoliikenteestä: 354 000 €
Tulot turismista: 60 000 €
Päivittäiset kustannukset: 930 000 €

Disneylandia (Don Barks)

Asukasluku: 900 000
Talous: 1 552 000 €
Energia: 18 000/20 000
Vesi: 9 000 000/5 000 000
Jätehuolto: 900 000/500 000
Koulutus: 200 000/200 000 (700 000)
Rikollisuus: 52,5
Paloturvallisuus: 30
Terveys: 35
Tulot joukkoliikenteestä: 45 000 €
Tulot turismista: 60 000 €
Päivittäiset kustannukset: 270 000 €

Multihuipennus (Touhula)

Asukasluku: 700 000
Talous: 996 000€
Energia: 14 000/40 000
Vesi: 7 000 000/20 000 000
Jätehuolto: 700 000/1 500 000
Koulutus: 700 000/1 600 000
Rikollisuus: 28,944
Paloturvallisuus: 65,958
Terveys: 83,230
Tulot joukkoliikenteestä: 126 000 €
Tulot turismista: 80 000 €
Päivittäiset kustannukset: 840 000 €

New Vihanti (Qwhrlt)

Asukasluku: 200 000
Talous: 941 000 €
Energia: 4 000/0
Vesi: 2 000 000/5 000 000
Jätehuolto: 200 000/500 000
Koulutus: 200 000/200 000
Rikollisuus: 70
Paloturvallisuus: 30
Terveys: 35
Tulot joukkoliikenteestä: 88 000 €
Tulot turismista: 0 €
Päivittäiset kustannukset: 250 000 €

Muumilaakso (Muumi Ankka)

Asukasluku: 1 500 000
Talous: 5 391 000 €
Energia:  30 000/40 000
Vesi: 15 000 000/15 000 000
Jätehuolto: 1 500 000/2 000 000
Koulutus: 400 000/400 000 (1 100 000)
Rikollisuus: 49,875
Paloturvallisuus: 39,375
Terveys: 59,719
Tulot joukkoliikenteestä: 186 000 €
Tulot turismista: 100 000 €
Päivittäiset kustannukset: 560 000 €

Liekovesi (Jez02)

Asukasluku: 1 100 000
Talous: 3 630 000 €
Energia: 22 000/20 000
Vesi: 11 000 000/10 000 000
Jätehuolto: 1 100 000/1 500 000
Koulutus: 600 000/600 000 (500 000)
Rikollisuus: 47,381
Paloturvallisuus: 33,075
Terveys: 38,588
Tulot joukkoliikenteestä:191 000 €
Tulot turismista: 0 €
Päivittäiset kustannukset: 410 000 €

**********

Tämä kierros oli nimensä mukaisesti hyvinkin katastrofaalinen ainakin Touhulalle. Hänen kaupungistaan menehtyi äkillisten sisäilman radonpitoisuuksien räjähdysmäisen kasvun vuoksi yli puolet asukkaista. Tämä katastrofi näkyy myös Multihuipentuman kassassa; rahaa menetettiin tämän kierroksen aikana yli puoli miljoonaa. Muutenkin kierros oli hyvin paha, sillä ainoastaan neljä kaupunkia selvisi täysin ilman vahinkoja.

Todella kovan iskun ottaa myös lilliputtikaupunki New Vihanti. Kaupunki oli jo valmiiksi ja on edelleenkin ilman sähköä, ja nyt vielä lisäksi sekin menettää asukkaistaan yli puolet.

Erikoisnumeron arvasi täysin oikein CottonJoel, joka saa kaupunkiinsa Vankka-keskuksen. Keskus kouluttaa 500 000 ihmistä, eikä siitä koidu pormestarille laisinkaan päivittäisiä kuluja.

**********

Tämän päivän tulosten myötä Qwhlrt on oikeutettu rakentamaan kaupunkiinsa Valtavan kuutionmuotoisen purukumin.

Lisäksi Touhula on nyt oikeutettu rakentamaan kaupunkiinsa Pistepotti Areenan; tämä edellyttää sitä, että kaupungissa jo oleva turistikohde puretaan.

**********

Mitä tapahtuu huomenna?

Huomenna ei ole erikoistapahtumia.

***********

Deadline jälleen huomenna klo 12.00.
Ton Roza
Ton Roza


Takaisin alkuun Siirry alas

Pistepotti CXI – Pääkaupunkitaisto Empty Vs: Pistepotti CXI – Pääkaupunkitaisto

Viesti kirjoittaja Ton Roza La 24 Maalis 2018, 11:58

Pistepotti CXI – Pääkaupunkitaisto – Kierros 8

Oikeat numerot:

2

8

13

15

22

23

31

38

45

46

Aku Vankkis: 3 oikein

Yuk7on: 3 oikein

Touhula: 3 oikein

kuutio-purkka: 2 oikein

Oku Ankka: 2 oikein

Ton Roza: 2 oikein

LäPä7*: 2 oikein

Don Barks: 2 oikein

Qwhlrt: 2 oikein

Muumi Ankka: 2 oikein

Sienilapsi: 1 oikein

CottonJoel: 1 oikein

Ganducka: 1 oikein

Jez02: 1 oikein

**********

Kaupungit kierroksen 8 jälkeen:


Shroomer’s End (Sienilapsi)

Asukasluku: 1 000 000
Talous: 466 000 €
Energia: 20 000/40 000
Vesi: 10 000 000/15 000 000
Jätehuolto: 1 000 000/1 500 000
Koulutus: 1 000 000/1 200 000
Rikollisuus: 30,467
Paloturvallisuus: 59,826
Terveys: 58,071
Tulot joukkoliikenteestä: 30 000 €
Tulot turismista: 20 000 €
Päivittäiset kustannukset: 740 000 €

Cuberga (kuutio-purkka)

Asukasluku: 1 400 000
Talous: 6 000 000 €
Energia: 28 000/20 000
Vesi: 14 000 000/5 000 000
Jätehuolto:1 400 000/500 000
Koulutus: 200 000/200 000 (1 200 000)
Rikollisuus: 70
Paloturvallisuus: 30
Terveys: 35
Tulot joukkoliikenteestä: 0 €
Tulot turismista: 0 €
Päivittäiset kustannukset: 200 000 €

Uusi PuutaloCity (Oku Ankka)

Asukasluku:  1 600 000
Talous: 1 121 000 €
Energia: 32 000/40 000
Vesi: 16 000 000/20 000 000
Jätehuolto: 1 600 000/2 000 000
Koulutus: 1 000 000/1 000 000 (600 000)
Rikollisuus: 32,071
Paloturvallisuus: 56,977
Terveys: 55,307
Tulot joukkoliikenteestä: 161 000 €
Tulot turismista: 40 000 €
Päivittäiset kustannukset: 690 000 €

Kouvostoliitto (Ton Roza)

Asukasluku: 1 400 000
Talous:  2 580 000 €
Energia: 28 000/40 000
Vesi: 14 000 000/15 000 000
Jätehuolto: 1 400 000/1 500 000
Koulutus: 1 200 000/1 200 000 (200 000)
Rikollisuus: 40,623
Paloturvallisuus: 38,289
Terveys: 40,415
Tulot joukkoliikenteestä: 0 €
Tulot turismista: 0 €
Päivittäiset kustannukset: 530 000 €

Ankkalinna (LäPä7*)

Asukasluku: 1 800 000
Talous: 1 985 000 €
Energia: 36 000/40 000
Vesi: 18 000 000/25 000 000
Jätehuolto: 1 800 000/2 000 000
Koulutus: 1 800 000/1 800 000
Rikollisuus: 34,829
Paloturvallisuus: 69,256
Terveys: 87,393
Tulot joukkoliikenteestä: 306 000 €
Tulot turismista: 100 000 €
Päivittäiset kustannukset: 950 000 €

Roseland (CottonJoel)

Asukasluku: 1 800 000
Talous: 5 232 000 €
Energia: 36 000/60 000
Vesi: 18 000 000/20 000 000
Jätehuolto: 1 800 000/1 000 000
Koulutus: 1 300 000/1 300 000 (500 000)
Rikollisuus: 33,759
Paloturvallisuus: 43,411
Terveys: 52,672
Tulot joukkoliikenteestä: 167 000 €
Tulot turismista: 50 000 €
Päivittäiset kustannukset: 620 000 €

Laamalandia (Ganducka)

Asukasluku: 1 500 000
Talous: 3 029 000 €
Energia: 30 000/40 000
Vesi: 15 000 000/20 000 000
Jätehuolto: 1 500 000/2 000 000
Koulutus: 1 000 000/1 000 000 (500 000)
Rikollisuus: 32,071
Paloturvallisuus: 56,978
Terveys: 55,306
Tulot joukkoliikenteestä: 23 000 €
Tulot turismista: 50 000 €
Päivittäiset kustannukset: 740 000 €


Vankenstein (Aku Vankkis)

Asukasluku: 1 600 000
Talous: 1 430 000 €
Energia: 32 000/40 000
Vesi: 16 000 000/20 000 000
Jätehuolto: 1 600 000/2 000 000
Koulutus: 1 600 000/1 600 000
Rikollisuus: 20,623
Paloturvallisuus: 65,958
Terveys: 80,031
Tulot joukkoliikenteestä: 197 000 €
Tulot turismista: 150 000 €
Päivittäiset kustannukset: 960 000 €

Kaupunni (Yuk7on)

Asukasluku: 2 100 000
Talous: 2 352 000 €
Energia: 42 000/40 000
Vesi: 21 000 000/20 000 000
Jätehuolto:2 100 000/2 000 000
Koulutus: 2 000 000/2 000 000 (100 000)
Rikollisuus: 27,498
Paloturvallisuus: 90,899
Terveys: 91,761
Tulot joukkoliikenteestä: 221 000 €
Tulot turismista: 60 000 €
Päivittäiset kustannukset: 1 110 000 €

Disneylandia (Don Barks)

Asukasluku: 1 100 000
Talous: 2 556 000 €
Energia: 22 000/20 000
Vesi: 11 000 000/5 000 000
Jätehuolto: 1 100 000/500 000
Koulutus: 200 000/200 000 (900 000)
Rikollisuus: 52,5
Paloturvallisuus: 30
Terveys: 35
Tulot joukkoliikenteestä: 134 000 €
Tulot turismista: 40 000 €
Päivittäiset kustannukset: 270 000 €

Multihuipennus (Touhula)

Asukasluku: 1 000 000
Talous: 1 122 000€
Energia: 20 000/40 000
Vesi: 10 000 000/20 000 000
Jätehuolto: 1 000 000/1 500 000
Koulutus: 1 000 000/1 600 000
Rikollisuus: 28,944
Paloturvallisuus: 65,958
Terveys: 83,230
Tulot joukkoliikenteestä: 166 000 €
Tulot turismista: 150 000 €
Päivittäiset kustannukset: 890 000 €

New Vihanti (Qwhrlt)

Asukasluku: 400 000
Talous: 641 000 €
Energia: 8 000/0
Vesi: 4 000 000/5 000 000
Jätehuolto: 400 000/500 000
Koulutus: 200 000/200 000 (200 000)
Rikollisuus: 70
Paloturvallisuus: 30
Terveys: 35
Tulot joukkoliikenteestä: 600 000 €
Tulot turismista: 0 €
Päivittäiset kustannukset: 400 000 €

Muumilaakso (Muumi Ankka)

Asukasluku: 1 700 000
Talous: 6 242 000 €
Energia:  34 000/40 000
Vesi: 17 000 000/15 000 000
Jätehuolto: 1 700 000/2 000 000
Koulutus: 600 000/600 000 (1 100 000)
Rikollisuus: 47,381
Paloturvallisuus: 51,680
Terveys: 62,705
Tulot joukkoliikenteestä: 321 000 €
Tulot turismista: 100 000 €
Päivittäiset kustannukset: 670 000 €

Liekovesi (Jez02)

Asukasluku: 1 200 000
Talous: 3 716 000 €
Energia: 24 000/20 000
Vesi: 12 000 000/10 000 000
Jätehuolto: 1 200 000/1 500 000
Koulutus: 600 000/600 000 (600 000)
Rikollisuus: 47,381
Paloturvallisuus: 41,344
Terveys: 50,164
Tulot joukkoliikenteestä: 316 000 €
Tulot turismista: 50 000 €
Päivittäiset kustannukset: 580 000 €

**********

Kierros ei varsinaisia huipputuloksia tarjonnut, mutta tänään Pistepottivaltio sai ensimmäisen yli kahden miljoonan asukkaan kaupungin, onnittelut siis pormestari Yuk7onille  siitä! Kaupungin kulutkin ovat aivan omaa luokkaansa. Perää asukasluvussa pitää edelleen New Vihanti, jossa on vain 400 000 asukasta, kun 8 kierrosta on jo kilpailua takana.

Nyt kun kausi alkaa lähestyä loppuaan, on pormestareilla enää kaksi kierrosta aikaa tehdä asioita kaupunkinsa hyväksi. Kannattaa miettiä, missä osa-alueissa tavoittelet korkeaa sijoitusta ja mitkä osa-alueet jätät suosiolla vähemmälle huomiolle. Muistutan tosin, että viimeisellä kierroksella kaupunkia sakotetaan asukasmenetyksillä, mikäli puitteet eivät ole kunnossa ainakin energian, veden sekä jätehuollon osalta.

Samalla myös on aiheellista tehdä pieni sääntölisäys: muutamalla kilpailijalla alkaa olla paloturvallisuus ja terveystaso hyvinkin korkealla tasolla, mikä luonnollisesti valtionjohtoa miellyttää, mutta näiden osa-alueiden korkein arvo voi olla enintään 95. Tämä siksi, että kukaan ei ylittäisi arvoa 100 (prosenttia), ja koska Pistepottivaltiossa ei voi saavuttaa yhteiskuntaa, jossa ei syty yhtään tulipaloja tai kukaan ei sairastu, voi paloturvallisuus sekä terveystaso olla arvoltaan korkeintaan 95. Vaikka siis rakentaisitkin nyt esimerkiksi paloasemia sen verran, paloturvallisuus ylittäisi arvon 100, arvoksi tulee siitä huolimatta 95.

***********

Mitä tapahtuu huomenna?

Erikoistapahtuma: Ankkajackpot

Jokaisella kaupungilla on ihan mukavasti rahaa kassassaan, mutta kukaan ei koskaan sano ei ylimääräiselle rahalle. Jokainen pormestari osallistuu huomisella kierroksella Ankkajackpottiin, jossa palkintona on iso summa rahaa. Palkintopotti määräytyy huomisten tulosten perusteella. Voittaja saa rahaa kaavalla (kaikkien kilpailijoiden yhteenlaskettu tulos * 50 000 €). Esimerkiksi tänään oikeita numeroita oli yhteensä 27, eli voittopotti olisi ollut 1 350 000 €.

Ankkajackpotin voittaa se kilpailija, joka saa huomenna 2 oikein –tuloksen. Jos saman tuloksen saajia on monta, erikoisnumero ratkaisee.

***********

Loppukauden ajan deadline on klo 13.00.
Ton Roza
Ton Roza


Takaisin alkuun Siirry alas

Pistepotti CXI – Pääkaupunkitaisto Empty Vs: Pistepotti CXI – Pääkaupunkitaisto

Viesti kirjoittaja Ton Roza La 24 Maalis 2018, 12:00

Pistepotti CXI – Pääkaupunkitaisto – Kierros 9

Oikeat numerot:

2

7

8

11

18

22

25

39

46

47

Erikoisnumero: 44

Muumi Ankka: 4 oikein

kuutio-purkka: 3 oikein

CottonJoel: 3 oikein

Aku Vankkis: 3 oikein

Touhula: 3 oikein

Oku Ankka: 2 oikein

Ganducka: 2 oikein

Yuk7on: 2 oikein

Don Barks: 2 oikein

Qwhlrt: 2 oikein

Ton Roza: 1 oikein

LäPä7*: 1 oikein

Jez02: 1 oikein

Sienilapsi: 0 oikein

***********

Kaupungit kierroksen 9 jälkeen:


Shroomer’s End (Sienilapsi)

Asukasluku: 1 000 000
Talous: 656 000 €
Energia: 20 000/40 000
Vesi: 10 000 000/15 000 000
Jätehuolto: 1 000 000/1 500 000
Koulutus: 1 000 000/1 200 000
Rikollisuus: 22,850
Paloturvallisuus: 74,783
Terveys: 58,071
Tulot joukkoliikenteestä: 170 000 €
Tulot turismista: 0 €
Päivittäiset kustannukset: 780 000 €

Cuberga (kuutio-purkka)

Asukasluku: 1 700 000
Talous: 7 500 000 €
Energia: 34 000/20 000
Vesi: 17 000 000/5 000 000
Jätehuolto:1 700 000/500 000
Koulutus: 200 000/200 000 (1 500 000)
Rikollisuus: 70
Paloturvallisuus: 30
Terveys: 35
Tulot joukkoliikenteestä: 0 €
Tulot turismista: 0 €
Päivittäiset kustannukset: 200 000 €

Uusi PuutaloCity (Oku Ankka)

Asukasluku:  1 800 000
Talous: 1 956 000 €
Energia: 36 000/40 000
Vesi: 18 000 000/20 000 000
Jätehuolto: 1 800 000/2 000 000
Koulutus: 1 800 000/1 800 000
Rikollisuus: 19,592
Paloturvallisuus: 86,570
Terveys: 67,226
Tulot joukkoliikenteestä: 160 000 €
Tulot turismista: 40 000 €
Tulot erikoistapahtumista: 725 000 €
Päivittäiset kustannukset: 890 000 €

Kouvostoliitto (Ton Roza)

Asukasluku: 1 500 000
Talous:  2 820 000 €
Energia: 30 000/40 000
Vesi: 15 000 000/15 000 000
Jätehuolto: 1 500 000/1 500 000
Koulutus: 1 500 000/1 600 000
Rikollisuus: 36,662
Paloturvallisuus: 42,214
Terveys: 57,925
Tulot joukkoliikenteestä: 0 €
Tulot turismista: 0 €
Päivittäiset kustannukset: 660 000 €

Ankkalinna (LäPä7*)

Asukasluku: 1 900 000
Talous: 2 074 000 €
Energia: 38 000/60 000
Vesi: 19 000 000/25 000 000
Jätehuolto: 1 900 000/2 500 000
Koulutus: 1 900 000/2 000 000
Rikollisuus: 24,816
Paloturvallisuus: 90,899
Terveys: 91,763
Tulot joukkoliikenteestä: 319 000 €
Tulot turismista: 50 000 €
Päivittäiset kustannukset:  1 080 000 €

Roseland (CottonJoel)

Asukasluku: 2 100 000
Talous: 5 848 000 €
Energia: 42 000/60 000
Vesi: 21 000 000/20 000 000
Jätehuolto: 2 000 000/2 000 000
Koulutus: 1 300 000/1 300 000 (800 000)
Rikollisuus: 33,759
Paloturvallisuus: 54,264
Terveys: 89,016
Tulot joukkoliikenteestä: 46 000 €
Tulot turismista: 150 000 €
Päivittäiset kustannukset: 780 000 €

Laamalandia (Ganducka)

Asukasluku: 1 700 000
Talous: 4 224 000 €
Energia: 34 000/40 000
Vesi: 17 000 000/20 000 000
Jätehuolto: 1 700 000/2 000 000
Koulutus: 1 400 000/1 400 000 (300 000)
Rikollisuus: 28,944
Paloturvallisuus: 62,818
Terveys: 60,975
Tulot joukkoliikenteestä: 240 000 €
Tulot turismista: 100 000 €
Tulot erikoistapahtumista: 725 000 €
Päivittäiset kustannukset: 870 000 €


Vankenstein (Aku Vankkis)

Asukasluku: 1 900 000
Talous: 1 653 000 €
Energia: 38 000/60 000
Vesi: 19 000 000/20 000 000
Jätehuolto: 1 900 000/2 000 000
Koulutus: 1 800 000/1 800 000 (100 000)
Rikollisuus: 19,592
Paloturvallisuus: 95
Terveys: 84,033
Tulot joukkoliikenteestä: 143 000 €
Tulot turismista: 150 000 €
Päivittäiset kustannukset: 1 070 000 €

Kaupunni (Yuk7on)

Asukasluku: 2 300 000
Talous: 2 611 000 €
Energia: 46 000/60 000
Vesi: 23 000 000/25 000 000
Jätehuolto:2 300 000/2 500 000
Koulutus: 2 300 000/2 400 000
Rikollisuus: 18,613
Paloturvallisuus: 95
Terveys: 95
Tulot joukkoliikenteestä: 499 000 €
Tulot turismista: 40 000 €
Päivittäiset kustannukset: 1 280 000 €

Disneylandia (Don Barks)

Asukasluku: 1 300 000
Talous: 3 758 000 €
Energia: 26 000/20 000
Vesi: 13 000 000/5 000 000
Jätehuolto: 1 300 000/500 000
Koulutus: 200 000/200 000 (1 100 000)
Rikollisuus: 52,5
Paloturvallisuus: 30
Terveys: 35
Tulot joukkoliikenteestä: 132 000 €
Tulot turismista: 40 000 €
Päivittäiset kustannukset: 270 000 €

Multihuipennus (Touhula)

Asukasluku: 1 300 000
Talous: 1 033 000€
Energia: 26 000/40 000
Vesi: 13 000 000/20 000 000
Jätehuolto: 1 300 000/1 500 000
Koulutus: 1 300 000/1 600 000
Rikollisuus: 9,158
Paloturvallisuus: 65,958
Terveys: 95
Tulot joukkoliikenteestä: 81 000 €
Tulot turismista: 150 000 €
Päivittäiset kustannukset: 1 020 000 €

New Vihanti (Qwhrlt)

Asukasluku: 600 000
Talous: 1 241 000 €
Energia: 12 000/0
Vesi: 6 000 000/5 000 000
Jätehuolto: 600 000/500 000
Koulutus: 200 000/200 000 (400 000)
Rikollisuus: 70
Paloturvallisuus: 30
Terveys: 35
Tulot joukkoliikenteestä: 1 100 000 €
Tulot turismista: 0 €
Päivittäiset kustannukset: 500 000 €

Muumilaakso (Muumi Ankka)

Asukasluku: 2 100 000
Talous: 7 101 000 €
Energia:  42 000/40 000
Vesi: 21 000 000/20 000 000
Jätehuolto: 2 100 000/2 000 000
Koulutus: 800 000/800 000 (1 300 000)
Rikollisuus: 45,012
Paloturvallisuus: 67,83
Terveys: 65,84
Tulot joukkoliikenteestä: 59 000 €
Tulot turismista: 200 000 €
Päivittäiset kustannukset: 800 000 €

Liekovesi (Jez02)

Asukasluku: 1 300 000
Talous: 4 674 000 €
Energia: 26 000/20 000
Vesi: 13 000 000/10 000 000
Jätehuolto: 1 300 000/1 500 000
Koulutus: 600 000/600 000 (700 000)
Rikollisuus: 47,381
Paloturvallisuus: 41,344
Terveys: 50,164
Tulot joukkoliikenteestä: 188 000 €
Tulot turismista: 50 000 €
Päivittäiset kustannukset: 580 000 €



*************

Toiseksi viimeinen kierros on takana, ja Muumi Ankka jatkaa vakuuttavaa suorittamistaan jälleen yhdellä 4 oikein –tuloksella. Touhulan kaupunki Multihuipennus jatkaa nousuaan katastrofin jälkeen, taas tuli 3 oikein.  Päivän ainoasta nollatuloksesta vastaa Sienilapsi.

Ankkajackpotissa päädyttiin mielenkiintoiseen tilanteeseen; viisi kilpailijaa sai tänään 2 oikein –tuloksen, mikä ei ole ongelma, mutta kun erikoisnumeroja vertaillaan, niin lähimmäksi arvottua erikoisnumeroa 44 osui kaksi kilpailijaa: Oku Ankka sekä Ganducka. Molempien arvaukset ovat kahden numeron päässä oikeasta luvusta. Näin ollen palkintopotti puolitetaan. Potissa oli rahaa 1 450 000 € (29 oikeaa numeroa * 50 000 €), joten molemmat heistä saavat 725 000 €.

Lisäksi muutama kilpailija saavutti paloturvallisuudessa ja/tai – terveydenhuollossa maksimitason 95. He ovat siis mitä todennäköisimmin kärkisijoilla näillä osa-alueilla, kun kaupungit laitetaan paremmuusjärjestykseen.

**********

Kuinka kaupunkien paremmuusjärjestys määritellään ?


Asukasluku

Se kaupunki, jossa on suurin asukasluku viimeisen kierroksen jälkeen, voittaa tämän osa-alueen. Asukasluku toimii myös tasatilanteiden ratkaisijana siten, että suuremman asukasluvun kaupunki voittaa tasapelit.


Talous

Se kaupunki, jossa on eniten rahaa viimeisen kierroksen jälkeen, voittaa tämän osa-alueen. Talous toimii myös tasatilanteiden ratkaisijana siten, että jos asukaslukuvertailunkin jälkeen kaupungit ovat tasatilanteessa, vertaillaan taloustilannetta.


Energia

Se kaupunki, joka on prosentuaalisesti eniten huolehtinut asukkaidensa energiantarpeista viimeisen kierroksen jälkeen, voittaa tämän osa-alueen.


Vesi

Se kaupunki, joka on prosentuaalisesti eniten huolehtinut asukkaidensa vedentarpeesta viimeisen kierroksen jälkeen, voittaa tämän osa-alueen.


Jätehuolto

Se kaupunki, joka on prosentuaalisesti eniten huolehtinut asukkaidensa jätteidenhuollosta viimeisen kierroksen jälkeen, voittaa tämän osa-alueen.


Koulutus

Se kaupunki, joka on prosentuaalisesti eniten kouluttanut kaupunkinsa asukkaita viimeisen kierroksen jälkeen, voittaa tämän osa-alueen.


Rikollisuus

Se kaupunki, jossa on matalin rikollisuusaste viimeisen kierroksen jälkeen, voittaa tämän osa-alueen.


Paloturvallisuus

Se kaupunki, jossa on korkein paloturvallisuusaste viimeisen kierroksen jälkeen, voittaa tämän osa-alueen.


Terveys

Se kaupunki, jossa on korkein terveystaso viimeisen kierroksen jälkeen, voittaa tämän osa-alueen.


Joukkoliikenne

Se kaupunki, jossa on prosentuaalisesti suurin matkustajamäärä metron kuljetuskapasiteettiin nähden viimeisen kierroksen jälkeen, voittaa tämän osa-alueen.



Jokaisen osa-alueen paras saa 5 pistettä, toiseksi paras 4 pistettä, kolmanneksi paras 3 pistettä, neljänneksi paras 2 pistettä ja viidenneksi paras 1 pisteen. Kaikkien osa-alueiden pisteet lasketaan yhteen ja saadaan kauden lopputulokset.

**********

Mitä tapahtuu huomenna?

Kauden viimeinen kierros

Erikoistapahtuma: Rakennusyhtiö irtisanoutuu

Kas kummaa, rakennusyhtiö, jota Pistepottivaltio ja sen kaupungit käyttävät rakentamisessa, on ilmoittanut purkavansa yhtiön ja kaupunkien välisen sopimuksen. Yhtiö kertoo tiedotteessaan, että todella isojen rakennuttamiskäskyjen vuoksi, yhtiön työntekijät ovat palamassa loppuun. Yhtiö myös mainitsee, että se on löytänyt jotain muuta mielenkiintoista läheiseltä, vielä asuttamattomalta maa-alueelta ja se haluaa keskittyä tulevaisuudessa siihen projektiin. Irtisanoutuminen astuu voimaan viimeisen kierroksen jälkeen ja yhtiö on julistanut rajoitteita rakentamiseen sitä varten.

Viimeiselle kierrokselle pormestarit voivat rakennuttaa kaupunkiinsa enintään neljä (4) rakennusta. Näistä rakennuksista vain kaksi (2) saa olla energia-, vesi-, tai jätehuoltorakennuksia. Metrolinjoja ei saa enää rakentaa, ettei mikään vielä ilman metroa oleva kaupunki saisi huomenna 99 % matkustajamäärää ja voittaisi kyseisen osa-alueen. Myöskään turistikohteiden rakentaminen ei ole enää mahdollista. Yhtään samanlaista rakennusta ei saa rakentaa.


**********


Nyt siis kannattaa paneutua kaupunkisi tilanteeseen huolella. Mitkä osa-alueet kaipaavat vielä parannusta, ja mihin olet jo tyytyväinen. Viimeisillä siirroillasi saattaa olla lopputulokseen suuri vaikutus.

Deadline kauden viimeisille numeroidenvaihdoille ja rakennuttamisille on klo 13.00.
Ton Roza
Ton Roza


Takaisin alkuun Siirry alas

Pistepotti CXI – Pääkaupunkitaisto Empty Vs: Pistepotti CXI – Pääkaupunkitaisto

Viesti kirjoittaja Ton Roza La 24 Maalis 2018, 12:01

Pistepotti CXI – Pääkaupunkitaisto – Kierros 10


Oikeat numerot:

2

4

10

18

23

26

28

29

36

47

Yuk7on: 4 oikein

Sienilapsi: 3 oikein

kuutio-purkka: 3 oikein

CottonJoel: 3 oikein

Oku Ankka: 2 oikein

Ton Roza: 2 oikein

Ganducka: 2 oikein

Aku Vankkis: 2 oikein

Don Barks: 2 oikein

Touhula: 2 oikein

Muumi Ankka: 2 oikein

LäPä7*: 1 oikein

Qwhlrt: 1 oikein

Jez02: 1 oikein

**********

Kaupungit kierroksen 10 jälkeen:


Shroomer’s End (Sienilapsi)

Asukasluku: 1 300 000
Talous: 859 000 €
Energia: 26 000/40 000
Vesi: 16 000 000/20 000 000
Jätehuolto: 1 600 000/2 000 000
Koulutus: 1 200 000/1 200 000 (100 000)
Rikollisuus: 17,138
Paloturvallisuus: 74,783
Terveys: 75,492
Tulot joukkoliikenteestä: 333 000 €
Tulot turismista: 60 000€
Päivittäiset kustannukset: 890 000 €

Rakennukset: 2 ydinvoimalaa, 4 vesipumppua, 4 kaatopaikkaa, 6 koulutuskeskusta, 5 poliisiasemaa, 4 paloasemaa, 3 sairaalaa, 2 metrolinjaa, Valtava kuutionmuotoinen purukumi

Cuberga (kuutio-purkka)

Asukasluku: 500 000
Talous: 9 300 000 €
Energia: 40 000/20 000
Vesi: 20 000 000/5 000 000
Jätehuolto: 2 000 000/500 000
Koulutus: 200 000/200 000 (300 000)
Rikollisuus: 70
Paloturvallisuus: 30
Terveys: 35
Tulot joukkoliikenteestä: 0 €
Tulot turismista: 0 €
Päivittäiset kustannukset: 200 000 €

Rakennukset: 1 ydinvoimala, 1 vesipumppu, 1 kaatopaikka, 1 koulutuskeskus, 1 poliisiasema, 1 paloasema, 1 sairaala

Uusi PuutaloCity (Oku Ankka)

Asukasluku:  2 000 000
Talous: 2 553 000 €
Energia: 40 000/40 000
Vesi: 20 000 000/25 000 000
Jätehuolto: 2 000 000/2 500 000
Koulutus: 1 800 000/1 800 000 (200 000)
Rikollisuus: 19,592
Paloturvallisuus: 86,570
Terveys: 87,394
Tulot joukkoliikenteestä: 37 000 €
Tulot turismista: 40 000 €
Päivittäiset kustannukset: 980 000 €

Rakennukset: 2 ydinvoimalaa, 5 vesipumppua, 5 kaatopaikkaa, 9 koulutuskeskusta, 4 poliisiasemaa, 4 paloasemaa, 3 sairaala, 1 metrolinja, Valtava kuutionmuotoinen purukumi

Kouvostoliitto (Ton Roza)

Asukasluku: 1 700 000
Talous:  3 160 000 €
Energia: 34 000/40 000
Vesi: 17 000 000/20 000 000
Jätehuolto: 1 700 000/2 000 000
Koulutus: 1 700 000/1 800 000
Rikollisuus: 34,829
Paloturvallisuus: 55,406
Terveys: 60,821
Tulot joukkoliikenteestä: 0 €
Tulot turismista: 0 €
Päivittäiset kustannukset: 760 000 €

Rakennukset: 2 ydinvoimalaa, 4 vesipumppua, 4 kaatopaikkaa, 9 koulutuskeskusta, 2 poliisiasemaa, 2 paloasemaa, 2 sairaalaa

Ankkalinna (LäPä7*)

Asukasluku: 2 000 000
Talous: 2 863 000 €
Energia: 40 000/60 000
Vesi: 20 000 000/25 000 000
Jätehuolto: 2 000 000/2 500 000
Koulutus: 2 000 000/2 200 000
Rikollisuus: 18,612
Paloturvallisuus: 90,899
Terveys: 91,763
Tulot joukkoliikenteestä: 179 000 €
Tulot turismista: 50 000 €
Päivittäiset kustannukset:  1 140 000 €

Rakennukset: 3 ydinvoimalaa, 5 vesipumppua, 5 kaatopaikkaa, 11 koulutuskeskusta, 4 poliisiasemaa, 3 sairaalaa, 2 metrolinjaa, Pistepotti Areena

Roseland (CottonJoel)

Asukasluku: 2 000 000
Talous: 7 049 000 €
Energia: 48 000/60 000
Vesi: 24 000 000/20 000 000
Jätehuolto: 2 400 000/2 000 000
Koulutus: 1 500 000/1 500 000 (500 000)
Rikollisuus: 24,053
Paloturvallisuus: 56,977
Terveys: 93,467
Tulot joukkoliikenteestä: 191 000 €
Tulot turismista: 150 000 €
Päivittäiset kustannukset: 840 000 €

Rakennukset: 3 ydinvoimalaa, 4 vesipumppua, 4 kaatopaikkaa, 5 koulutuskeskusta, 4 poliisiasemaa, 4 paloasemaa, 4 sairaalaa, 1 metrolinja, 1 Vankka-keskus, Pistepotti Areena

Laamalandia (Ganducka)

Asukasluku: 1 900 000
Talous: 4 699 000 €
Energia: 38 000/40 000
Vesi: 19 000 000/20 000 000
Jätehuolto: 1 900 000/2 000 000
Koulutus: 1 600 000/1 600 000 (300 000)
Rikollisuus: 20,623
Paloturvallisuus: 82,449
Terveys: 83,231
Tulot joukkoliikenteestä: 75 000 €
Tulot turismista: 100 000 €
Päivittäiset kustannukset: 1 000 000 €

Rakennukset: 2 ydinvoimalaa, 4 vesipumppua, 4 kaatopaikkaa, 8 koulutuskeskusta, 4 poliisiasemaa, 4 paloasemaa, 3 sairaalaa, 3 metrolinjaa, Pistepotti Areena


Vankenstein (Aku Vankkis)

Asukasluku: 2 100 000
Talous: 2 245 000 €
Energia: 42 000/60 000
Vesi: 21 000 000/25 000 000
Jätehuolto: 2 100 000/2 500 000
Koulutus: 2 000 000/2 000 000 (100 000)
Rikollisuus: 13,959
Paloturvallisuus: 95
Terveys: 88,235
Tulot joukkoliikenteestä: 162 000 €
Tulot turismista: 100 000 €
Päivittäiset kustannukset: 1 170 000 €

Rakennukset: 3 ydinvoimalaa, 5 vesipumppua, 5 kaatopaikkaa, 10 koulutuskeskusta, 5 poliisiasemaa, 5 paloasemaa, 3 sairaalaa, 3 metrolinjaa, Pistepotti Areena

Kaupunni (Yuk7on)

Asukasluku: 2 700 000
Talous: 3 739 000 €
Energia: 54 000/60 000
Vesi: 27 000 000/30 000 000
Jätehuolto:2 700 000/3 000 000
Koulutus: 2 600 000/2 600 000 (100 000)
Rikollisuus: 13,262
Paloturvallisuus: 95
Terveys: 95
Tulot joukkoliikenteestä: 328 000 €
Tulot turismista: 80 000 €
Päivittäiset kustannukset: 1 380 000 €

Rakennukset: 3 ydinvoimalaa, 6 vesipumppua, 6 kaatopaikkaa, 13 koulutuskeskusta, 5 poliisiasemaa, 4 paloasemaa, 3 sairaalaa, 4 metrolinjaa, Valtava kuutionmuotoinen purukumi

Disneylandia (Don Barks)

Asukasluku: 500 000
Talous: 4 093 000 €
Energia: 30 000/20 000
Vesi: 15 000 000/5 000 000
Jätehuolto: 1 5000 000/500 000
Koulutus: 200 000/200 000 (300 000)
Rikollisuus: 52,5
Paloturvallisuus: 30
Terveys: 35
Tulot joukkoliikenteestä: 65 000 €
Tulot turismista: 40 000 €
Päivittäiset kustannukset: 270 000 €

Rakennukset: 1 ydinvoimala, 1 vesipumppu, 1 kaatopaikka, 1 koulutuskeskus, 1 poliisiasema, 1 paloasema, 1 sairaala, 1 metrolinja, Valtava kuutionmuotoinen purukumi

Multihuipennus (Touhula)

Asukasluku: 1 500 000
Talous: 1 034 000€
Energia: 30 000/40 000
Vesi: 15 000 000/20 000 000
Jätehuolto: 1 500 000/2 000 000
Koulutus: 1 500 000/1 800 000
Rikollisuus: 6,525
Paloturvallisuus: 86,570
Terveys: 95
Tulot joukkoliikenteestä: 121 000 €
Tulot turismista: 100 000 €
Päivittäiset kustannukset: 1 120 000 €

Rakennukset: 2 ydinvoimalaa, 4 vesipumppua, 4 kaatopaikkaa, 9 koulutuskeskusta, 9, poliisiasemaa, 4 paloasemaa, 4 sairaalaa, 2 metrolinjaa, Pistepotti Areena

New Vihanti (Qwhrlt)

Asukasluku: 500 000
Talous: 899 000 €
Energia: 14 000/20 000
Vesi: 7 000 000/5 000 000
Jätehuolto: 700 000/500 000
Koulutus: 400 000/400 000 (100 000)
Rikollisuus: 66,5
Paloturvallisuus: 39,375
Terveys: 47,775
Tulot joukkoliikenteestä: 798 000 €
Tulot turismista: 0 €
Päivittäiset kustannukset: 640 000 €

Rakennukset: 1 ydinvoimala, 1 vesipumppu, 1 jätehuolto, 2 koulutuskeskusta, 1 poliisiasema, 2 paloasemaa, 2 sairaalaa, 6 metrolinjaa

Muumilaakso (Muumi Ankka)

Asukasluku: 2 300 000
Talous: 8 491 000 €
Energia:  46 000/40 000
Vesi: 23 000 000/25 000 000
Jätehuolto: 2 300 000/2 500 000
Koulutus: 800 000/800 000 (1 500 000)
Rikollisuus: 33,759
Paloturvallisuus: 84,788
Terveys: 65,84
Tulot joukkoliikenteestä: 370 000 €
Tulot turismista: 100 000 €
Päivittäiset kustannukset: 880 000 €

Rakennukset: 2 ydinvoimalaa, 5 vesipumppua, 5 kaatopaikkaa, 4 koulutuskeskusta, 3 poliisiasemaa, 5 paloasemaa, 3 sairaalaa, 3 metrolinjaa, Pistepotti Areena

Liekovesi (Jez02)

Asukasluku: 1 000 000
Talous: 4 642 000 €
Energia: 28 000/20 000
Vesi: 14 000 000/10 000 000
Jätehuolto: 1 400 000/2 000 000
Koulutus: 600 000/600 000 (400 000)
Rikollisuus: 35,536
Paloturvallisuus: 51,68
Terveys: 65,213
Tulot joukkoliikenteestä: 208 000 €
Tulot turismista: 50 000 €
Päivittäiset kustannukset: 690 000 €

Rakennukset: 1 ydinvoimala, 2 vesipumppua, 4 kaatopaikkaa, 3 koulutuskeskusta, 3 poliisiasemaa, 3 paloasemaa, 3 sairaalaa, 3 metrolinjaa, Pistepotti Areena

************

Viimeinen kierros on takana, ja on aika selvittää, kuka pormestareista on perustanut parhaan kaupungin. Tästä kaupungista tulee Pistepottivaltion pääkaupunki ja sen pormestarista seuraava Pistepotti-voittaja. Ennen tuloksia kuitenkin muutama asia:

CottonJoelin  sekä Oku Ankan viimeiselle kierrokselle tekemät siirrot olivat osittain virheellisiä. Kumpikin kilpailijoista yritti vahingossa rakentaa enemmän kuin yhden samanlaisen rakennuksen. Tästä syystä heidän siirtojaan on muokattu siten, että CottonJoel rakennutti tälle kierrokselle vain yhden koulutuskeskuksen sekä yhden poliisiaseman. Oku rakennutti tälle kierrokselle vesipumpun, kaatopaikan ja sairaalan. Cottonilta hylättiin siis kahden koulutuskeskuksen rakentaminen ja Okulta yhden sairaalan rakentaminen.

Asukasvähennyksiä saavat seuraavat kilpailijat:

kuutio-purkka: kaupungista muuttaa pois 1 500 000 tyytymätöntä asukasta
CottonJoel: kaupungista muuttaa pois 400 000 tyytymätöntä asukasta
Don Barks: kaupungista muuttaa pois 1 000 000 tyytymätöntä asukasta
Qwhlrt: kaupungista muuttaa pois 200 000 tyytymätöntä asukasta
Jez02: kaupungista muuttaa pois 400 000 tyytymätöntä asukasta

Asukkaita on vähennetty siten, että jokaiseen kaupunki kykenee täyttämään vähintään kaksi kolmesta perustarpeesta. Nämä vähennykset on laskettu jo valmiiksi mukaan kaupunkien asukaslukuun sekä taloustilanteeseen. Kaupunkien vanhat kulutusmäärät jäävät kuitenkin voimaan.

***********


Asukasluku

1. Kaupunni (Yuk7on);  2 700 000 asukasta

2. Muumilaakso (Muumi Ankka); 2 300 000 asukasta

3. Vankenstein (Aku Vankkis); 2 100 000 asukasta

4. Roseland (CottonJoel); 2 000 000 asukasta

5. Ankkalinna (LäPä7*); 2 000 000 asukasta

6. Uusi PuutaloCity (Oku Ankka); 2 000 000 asukasta

7. Laamalandia (Ganducka); 1 900 000 asukasta

8. Kouvostoliitto (Ton Roza); 1 700 000 asukasta

9. Multihuipennus (Touhula); 1 500 000 asukasta

10. Shroomer’s End (Sienilapsi); 1 300 000 asukasta

11. Liekovesi (Jez02); 1 000 000 asukasta

12. Cuberga (kuutio-purkka); 500 000 asukasta

13. Disneylandia (Don Barks); 500 000 asukasta

14. New Vihanti (Qwhlrt); 500 000 asukasta

Talous

1. Muumilaakso (Muumi Ankka); 8 491 000 €

2. Cuberga (kuutio-purkka); 7 800 000 €

3. Roseland (CottonJoel); 7 049 000 €

4. Laamalandia (Ganducka); 4 699 000 €

5. Liekovesi (Jez02); 4 642 000 €

6. Disneylandia (Don Barks); 4 093 000 €

7. Kaupunni (Yuk7on); 3 739 000 €

8. Kouvostoliitto (Ton Roza); 3 160 000 €

9. Ankkalinna (LäPä7*); 2 863 000 €

10. Uusi PuutaloCity (Oku Ankka); 2 553 000 €

11. Vankenstein (Aku Vankkis); 2 245 000 €

12. Multihuipennus (Touhula); 1 034 000 €

13. New Vihanti (Qwhlrt); 899 000 €

14. Shroomer’s End (Sienilapsi); 859 000 €

Energia

1. Shroomer’s End (Sienilapsi); 153,8 %

2. Ankkalinna (LäPä7*); 150 %

3. Vankenstein (Aku Vankkis); 142,9 %

4. New Vihanti (Qwhlrt); 142,9 %

5. Multihuipennus (Touhula); 133,3 %

6. Roseland (CottonJoel); 125 %

7. Kouvostoliitto (Ton Roza); 117,6 %

8. Kaupunni (Yuk7on); 111,1 %

9. Laamalandia (Ganducka); 105,3 %

10. Uusi PuutaloCity (Oku Ankka); 100 %

11. Muumilaakso (Muumi Ankka); 87 %

12. Liekovesi (Jez02); 71,4 %

13. Disneylandia (Don Barks); 66,7 %

14. Cuberga (kuutio-purkka); 50 %

Vesi

1. Multihuipennus; 133,3 %

2. Ankkalinna; 125 %

3. Uusi PuutaloCity; 125 %

4. Shroomer’s End; 125 %

5. Vankenstein; 119 %

6. Kouvostoliitto; 117,6 %

7. Kaupunni; 111,1 %

8. Muumilaakso; 108,7 %

9. Laamalandia; 105,3 %

10. Roseland; 83,3 %

11. Liekovesi; 71,4 %

12. New Vihanti; 71,4 %

13. Disneylandia; 33,3 %

14. Cuberga; 25 %

Jätehuolto

1. Liekovesi; 142, 9 %

2. Multihuipennus; 133,3 %

3. Ankkalinna; 125 %

4. Uusi PuutaloCity; 125 %

5. Shroomer’s End; 125 %

6. Vankenstein; 119 %

7. Kouvostoliitto; 117,7 %

8. Kaupunni; 111,1 %

9. Muumilaakso; 108,7 %

10. Laamalandia; 105,3 %

11. Roseland; 83,3 %

12. New Vihanti; 71,4 %

13. Disneylandia; 33,3 %

14. Cuberga; 25 %

Koulutus

1. Ankkalinna; 100 %

2. Kouvostoliitto; 100 %

3. Multihuipennus; 100 %

4. Kaupunni; 96,3 %

5. Vankenstein; 95,2 %

6. Shroomer’s End; 92,3 %

7. Uusi PuutaloCity; 90 %

8. Laamalandia; 84,2 %

9. New Vihanti; 80 %

10. Roseland; 75 %

11. Liekovesi; 60 %

12. Cuberga; 40 %

13. Disneylandia; 40 %

14. Muumilaakso; 34,8 %

Rikollisuus

1. Multihuipennus; 6,525 %

2. Kaupunni; 13,262 %

3. Vankenstein; 13,959 %

4. Shroomer’s End; 17,138 %

5. Ankkalinna; 18,612 %

6. Uusi PuutaloCity; 19,592 %

7. Laamalandia; 20,623 %

8. Roseland; 24,053 %

9. Muumilaakso; 33,759 %

10. Kouvostoliitto; 34,829 %

11. Liekovesi; 35,536 %

12. Disneylandia; 52,5 %

13. New Vihanti; 66,5 %

14. Cuberga; 70 %

Paloturvallisuus

1. Kaupunni; 95 %

2. Vankenstein; 95 %

3. Ankkalinna; 90,899 %

4. Uusi PuutaloCity; 86,57 %

5. Multihuipennus; 86,57 %

6. Muumilaakso; 84,788 %

7. Laamalandia; 82,449 %

8. Shroomer’s End; 74,783 %

9. Roseland; 56,977 %

10. Kouvostoliitto; 55,406 %

11. Liekovesi; 51,68 %

12. New Vihanti; 39,375 %

13. Cuberga; 30 %

14. Disneylandia; 30 %

Terveys

1. Kaupunni; 95 %

2. Multihuipennus¸95 %

3. Roseland; 93,467 %

4. Ankkalinna; 91,763 %

5. Vankenstein; 88,235 %

6. Uusi PuutaloCity; 87,394 %

7. Laamalandia; 83,231 %

8. Shroomer’s End; 75,492 %

9. Muumilaakso; 65,84 %

10. Liekovesi; 65,213 %

11. Kouvostoliitto; 60,821 %

12. New Vihanti; 47,775 %

13. Cuberga; 35 %

14. Disneylandia; 35 %

Joukkoliikenne

1.New Vihanti; 63,8 %

2. Muumilaakso; 62 %

3. Shroomer’s End; 61, 5%

4. Uusi PuutaloCity; 59,7 %

5. Liekovesi; 53,2 %

6. Ankkalinna; 52,6 %

7. Disneylandia; 51,3 %

8. Kaupunni; 50,3 %

9. Multihuipennus; 47,2 %

10.Laamalandia; 45,2 %

11. Roseland; 38,3 %

12. Vankenstein; 30,6 %

13. Kouvostoliitto; 0 %

14. Cuberga; 0 %

Jokaisen osa-alueen parhaalle siis 5 pistettä, toiseksi tulleelle 4 pistettä jne.

Kauden lopputulokset:

1.  Ankkalinna (LäPä7*); 24 pistettä

2. Multihuipennus (Touhula); 23 pistettä

3. Kaupunni (Yuk7on); 21 pistettä

4. Vankenstein (Aku Vankkis); 16 pistettä

5. Muumilaakso (Muumi Ankka); 13 pistettä

5. Shroomer’s End; (Sienilapsi); 13 pistettä

7. Uusi PuutaloCity (Oku Ankka); 9 pistettä

8. Roseland (CottonJoel);  8 pistettä

9. Liekovesi (Jez02); 7 pistettä

9. New Vihanti (Qwhlrt); 7 pistettä

11. Kouvostoliitto (Ton Roza); 4 pistettä

11. Cuberga (kuutio-purkka); 4 pistettä

13. Laamalandia (Ganducka); 2 pistettä

14. Disneylandia (Don Barks); 0 pistettä

Pistepottivaltion pääkaupungiksi valitaan niukalla yhden pisteen erolla Ankkalinna, ja kaupungin pormestari LäPä7* on kauden voittaja. Onneksi olkoon siis hänelle! Ero oli todellakin hyvin pieni ja toiseksi tullut Multihuipennus ja sen pormestari Touhula oli pisteitä laskiessani aivan rinta rinnan LäPän kanssa, mutta lopulta jälkimmäinen vei voiton. Pronssisijalle sijoittuu melko lähellä ensimmäistä voittoaan ollut Yuk7on kaupungillaan Kaupunni. Kilpailun huonoimman kaupungin perusti Don Barks, jonka kaupunki jäi täysin ilman pisteitä.

**********

Nyt on oikea aika kiittää kaikkia kaudelle osallistuneita. Järjestäjänä toimiminen kilpailijan sijasta oli mielenkiintoinen kokemus ja varsinkin tämänkaltaisen, hieman isomman kauden järjestäminen, antoi todella hyvin ideaa siitä, millaista Vankkiksen työ kausia vetäessä on. Mielelläni toimin järjestäjänä uudemmankin kerran, mikäli sellainen mahdollisuus kohdalle osuu. Ainakin tälle kaudelle yritän kehitellä jonkinlaista jatko-osaa.

Antakaa ihmeessä palautetta kaudesta ja kysykää, jos tuloksissa on jotain epäselvää.

***********

Tästä sitten jatketaankin normaaliin tapaan, eli tahtipuikko Vankkikselle.
Ton Roza
Ton Roza


Takaisin alkuun Siirry alas

Pistepotti CXI – Pääkaupunkitaisto Empty Vs: Pistepotti CXI – Pääkaupunkitaisto

Viesti kirjoittaja Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Takaisin alkuun

- Similar topics

 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa