Pistepotti CCLXXIII - Elävien kirjoihin
+3
Sienilapsi
Don Barks
Aku Vankkis
7 posters
Sivu 1 / 4
Sivu 1 / 4 • 1, 2, 3, 4
Pistepotti CCLXXIII - Elävien kirjoihin
Pistepotti CCLXXIII - Elävien kirjoihin
Perusasiat
Vuorossa on Pistepotin kahdessadasseitsemäskymmeneskolmas kausi ja tällä kertaa herätetään kuolleita näin synkkään ja pimeään syysaikaan.
Kautta varten arvataan perussysteemin numerot eli 20 numeroa väliltä 1-100. Pituutta kaudella on tavanomaiset kymmenen kierrosta.
Kuolleiden herättäminen
Ihan mitä tahansa ruumiita tässä ei nyt olla kaivamassa esiin haudoistaan, vaan tarkoituksena on manata esiin vanhoja Pistepotti-kilpailijoita tuonpuoleisesta erittäin hämärällä patagonialaisella rituaalilla, jollaisten luotettavuus tuli jo "todistettua" viime syksynä.
Joka kierroksella kilpailijoille annetaan kymmenen nimeä sisältävä lista, josta heidän tulee valita yksi manauksen kohteeksi. Jokaisen nimen perässä on jokin perussysteemin tulos, joka kilpailijan on seuraavalla kierroksella vähintään saatava, jotta manaus onnistuisi.
Mikäli manaus onnistuu, herätetyn kuolleen nimi merkitään kilpailijan omaan elävien kirjaan ja se poistetaan tarjolla olevasta kuolleiden listasta ja sen tilalle tulee uusi nimi. Mikäli manaus epäonnistuu, nimi pysyy listassa ja kyseisen kuolleen manaamista voi kuka tahansa yrittää uudelleen.
HUOM: Kaksi kilpailijaa ei voi yrittää manata samaa kuollutta samalla kierroksella, vaan jokaisen on valittava eri nimi.
Tuuripöly
Edellisestä patagonialaisesta rituaalistamme tuttu tuuripöly tekee pienimuotoisen paluun. Jokainen kilpailija saa kauden alussa yhden pussillisen tuuripölyä, toisen pussillisen onnistuttuaan lisäämään omaan elävien kirjaansa kolme nimeä ja kolmannen lisättyään viidennen nimen.
Käyttämällä pussillisen tuuripölyä kilpailijan seuraavan kierroksen tulos nousee kahdella numerolla. Tämä ei vaikuta pisteytykseen, mutta sen avulla on mahdollista onnistua vaikeammissa manauksissa.
Pisteytys ja kauden päättyminen
Kilpailijat saavat joka kierros yhden pisteen per oikea numero.
Sen lisäksi onnistuneesta manauksesta saa onnistumiseen vaaditun tuloksen verran ylimääräisiä pisteitä. Epäonnistuneesta manauksesta ei luonnollisestikaan saa mitään.
Mikäli kilpailija ei ole deadlineen mennessä valinnut kohdettaan, hän yrittää automaattisesti manata listan helpoimman vapaan nimen ja saa sen mahdollisesti onnistuessa vain puolet tavanomaisista ylimääräisistä pisteistä.
Lisäksi kymmenen kierroksen jälkeen kilpailija, joka on onnistunut keräämään eniten nimiä elävien kirjaansa, palkitaan 10 ylimääräisellä pisteellä. Mikäli useampi kilpailija on tasapelissä palkinnon saa se heistä, jonka keräämien nimien yhteenlaskettu vaikeustaso (eli se mitä tuloksia niiden manaamiseen on vähintään vaadittu) on korkein.
Tämän jälkeen eniten pisteitä kerännyt kilpailija voittaa kauden.
Yhteenveto
Joten nyt kun sitten ilmoittaudut mukaan kaudelle, laita ilmoittautumisviestiisi perussysteemin numerot eli 20 numeroa väliltä 1-100 ja nyt ihan numerojärjestyksessä, vaikka kaksi viimeisintä kautta ollaankin jotain aivan muuta tehty.
Lisäksi valitse alla näkyvästä nimilistasta ensimmäinen vanha kilpailija, jonka pyrit manaamaan tuonpuoleisesta ensimmäisellä kierroksella. Huomioi, ettet valitse samaa nimeä kuin joku aikaisemmin ilmoittautunut, sillä jokaisella täytyy olla eri nimi valittuna.
Olettaen, että meidän nykyiset kilpailijamme ovat edelleen elävien kirjoissa ja saapuvat paikalle siihen mennessä, kausi alkaa lauantaina 30. lokakuuta.
**
Kuolleiden lista:
lopperi9 (2 oikein)
Indiepeli Hopo (2 oikein)
ensi@lantti (3 oikein)
Valdonado (3 oikein)
Keulamopo44 (4 oikein)
DoubleDuck (4 oikein)
Lucar Nro. 1 (5 oikein)
Niko McAnkka (6 oikein)
akkari11 (6 oikein)
Pedro (7 oikein)

Vs: Pistepotti CCLXXIII - Elävien kirjoihin
lopperi9 pois manan majoilta.
10
20
30
40
48
50
60
70
80
90
91
92
93
94
95
96
97
98
99
100
10
20
30
40
48
50
60
70
80
90
91
92
93
94
95
96
97
98
99
100
Don Barks
Vs: Pistepotti CCLXXIII - Elävien kirjoihin
2
7
10
12
20
23
26
31
34
45
48
61
67
78
81
83
89
90
96
99
Kyllähän me nyt legendaarinen Keulamopo tuodaan takaisin.

1
3
5
8
16
18
19
37
42
50
53
56
60
63
64
66
73
74
84
89
Valdonado
3
5
8
16
18
19
37
42
50
53
56
60
63
64
66
73
74
84
89
Valdonado
Oku Ankka
Vs: Pistepotti CCLXXIII - Elävien kirjoihin
4
13
15
18
22
25
29
31
32
37
51
55
59
65
67
68
75
93
97
100
DoubleDuck
13
15
18
22
25
29
31
32
37
51
55
59
65
67
68
75
93
97
100
DoubleDuck
Jonttu-Ankka
Vs: Pistepotti CCLXXIII - Elävien kirjoihin
1
2
14
18
19
25
27
32
43
49
52
61
66
68
71
74
79
82
93
100
ensi@lantti
2
14
18
19
25
27
32
43
49
52
61
66
68
71
74
79
82
93
100
ensi@lantti
CottonJoel
Vs: Pistepotti CCLXXIII - Elävien kirjoihin
Kalamiehen kohde on vaihdettu Indiepeli Hopoksi, koska Oku valitsi Valdonadon jo aikaisemmin. Kaksi kilpailijaa ei voi yrittää herättää samaa kuollutta samaan aikaan.
**
Pistepotti CCLXXIII - Elävien kirjoihin - Kierros 1/10
Oikeat numerot:
4
6
9
12
16
25
29
31
36
40
46
48
51
61
67
72
74
79
82
95
Jonttu-Ankka: 6 oikein
Kalamies: 6 oikein
Sienilapsi: 5 oikein
CottonJoel: 5 oikein
Don Barks: 3 oikein
Oku Ankka: 2 oikein
Herätetyt kuolleet tällä kierroksella:
Jonttu-Ankka: DoubleDuck (4 oikein)
Sienilapsi: Keulamopo 44 (4 oikein)
CottonJoel: ensi@lantti (3 oikein)
Kalamies: Indiepeli Hopo (2 oikein)
Don Barks: lopperi9 (2 oikein)
Epäonnistuneet yritykset:
Oku Ankka: Valdonado
Kilpailijoiden pistetilanne kierroksen 1/10 jälkeen:
1. Jonttu-Ankka: 10p
2. Sienilapsi: 9p
3. Kalamies: 8p
=. CottonJoel: 8p
5. Don Barks: 5p
6. Oku Ankka: 2p
Lähes kaikki kilpailijat onnistuvat tuomaan jonkun takaisin tuonpuoleisesta heti avauskierroksella, ainoastaan Oku Ankan yritys jää yhtä oikeaa numeroa vajaaksi. Pistetilanteen johdossa aloittaa Jonttu-Ankka, toisella sijalla pisteen päässä on Sienilapsi ja jaetulla kolmossijalla Kalamies ja CottonJoel.
Nyt sitten homman nimi on se, että on aika valita seuraava nimi kuolleiden listalta herätettäväksi. Ne nimet, joita kukaan ei ensimmäistä kierrosta varten yrittänyt herättää, pysyvät listalla, kuten pysyy myös Valdonado, jonka herättämisessä Oku epäonnistui, mutta jo herätettyjen tilalle on tullut uutta verta.
Ja pitäkää tosiaan siis huolta siitä, ettette valitse samaa nimeä kuin joku toinen, kaikilla on oltava eri nimi valittuna.
Huomisen deadline on klo 19:00.
Uusia numeroita aikaa laittaa jälleen huomiseen asti.
**
Kuolleiden lista:
Tirri Ankka (2 oikein)
GULLE (2 oikein)
Valdonado (3 oikein)
Retunium (4 oikein)
JKP (4 oikein)
..::Aku Ankka::.. (4 oikein)

Oku ei onnistunut, mutta Valdonado saa täältä uuden mahdollisuuden.
Jonttu-Ankka
Vs: Pistepotti CCLXXIII - Elävien kirjoihin
Pistepotti CCLXXIII - Elävien kirjoihin - Kierros 2/10
Oikeat numerot:
15
16
18
28
30
32
46
47
49
51
59
64
67
75
81
83
86
88
89
94
Jonttu-Ankka: 7 oikein
Oku Ankka: 4 oikein
Sienilapsi: 4 oikein
Kalamies: 3 oikein
CottonJoel: 3 oikein
Don Barks: 2 oikein
Herätetyt kuolleet tällä kierroksella:
Sienilapsi: JKP (4 oikein)
Jonttu-Ankka: Valdonado (3 oikein)
Don Barks: Tirri Ankka (2 oikein)
Oku Ankka: GULLE (2 oikein)
Epäonnistuneet yritykset:
Kalamies: Retunium
CottonJoel: ..::Aku Ankka::..*
* = automaattisesti yritetty herättää helpoin vapaa kuollut, mahdolliset palkintopisteet puolitettu
Kilpailijoiden elävien kirjat kierroksen 2/10 jälkeen:
Sienilapsi: Keulamopo 44 (4), JKP (4)
Jonttu-Ankka: DoubleDuck (4), Valdonado (3)
Don Barks: lopperi9 (2), Tirri Ankka (2)
CottonJoel: ensi@lantti (3)
Kalamies: Indiepeli Hopo (2)
Oku Ankka: GULLE (2)
Kilpailijoiden pistetilanne kierroksen 2/10 jälkeen:
1. Jonttu-Ankka: 20p (1 tp)
2. Sienilapsi: 17p (1 tp)
3. Kalamies: 11p (1 tp)
=. CottonJoel: 11p (1 tp)
5. Don Barks: 9p (1 tp)
6. Oku Ankka: 8p (1 tp)
(tp = tuuripöly)
Jonttu-Ankka jatkaa erinomaisia suorituksia toisellakin kierroksella ja saa tänään jopa 7 oikein -tuloksen, jolla olisi saanut herätettyä kenet tahansa listalta, mutta ainakin Valdonado on nyt ensimmäisen epäonnistuneen yrityksen jälkeen elävien kirjoissa. Jonttu luonnollisesti on edelleen pistetilanteen kärjessä. Toiselta sijalta löytyy yhä Sienilapsi ja jaetulta kolmossijalta Kalamies ja CottonJoel - tilanne ei siis ole sijoitusten osalta muuttunut lainkaan eilisestä.
Jälleen on sitten aika valita seuraava nimi kuolleiden listalta herätettäväksi. Ja nyt kun kerran eilen unohdin mainita, niin kaikilla on tosiaan käytössään yksi pussi tuuripölyä, jonka käyttäminen nostaa seuraavan päivän tulosta kahdella numerolla (ei vaikuta peruspisteisiin). Eli sitäkin voi halutessaan käyttää vaikeampiin herätyksiin. Toisen pussin saa kun omassa kirjassa on kolme nimeä ja kolmannen kun nimiä on viisi.
Listalle on myös ilmestynyt jälleen uusia nimiä herätettyjen tilalle ja tällä kertaa mukana on muun muassa legendaarinen kaikkien aikojen ensimmäisen kauden voittaja, jota ei milloinkaan sen jälkeen ole Pistepotissa nähty, todellinen harvinaisuus siis. Lisäksi joidenkin aikaisemmin listalla olleiden vaatimuksia on hieman muutettu.
Huomisen deadline on klo 19:00.
Uusia numeroita aikaa laittaa jälleen huomiseen asti.
**
Kuolleiden lista:
Ankanpoika (3 oikein)
Retunium (3 oikein)
..::Aku Ankka::.. (4 oikein)
Lucar Nro. 1 (4 oikein)
Tsar Kappazard (4 oikein)
Niko McAnkka (5 oikein)
Fort Tripla (5 oikein)
akkari11 (6 oikein)
Pedro (6 oikein)
Temer (7 oikein)

Similar topics
» Pistepotti CLXXXII - Pistepotti Winter Olympics 2018
» Pistepotti CCLXXVIII - Pistepotti Winter Olympics 2022
» Pistepotti LXXVI - Pistepotti Winter Olympics 2014
» Pistepotti CCLXVII - Pistepotti Olympics 2021
» Pistepotti XXXVIII - Pistepotti Olympics 2012

Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
|
|