Pistepotti CCL - Varttitonnin koodinmurto
+4
Kalamies
Sienilapsi
Jonttu-Ankka
Yuk7on
8 posters
Sivu 1 / 9
Sivu 1 / 9 • 1, 2, 3, 4, 5, 6, 7, 8, 9
Pistepotti CCL - Varttitonnin koodinmurto
Pistepotti CCL - Varttitonnin koodinmurto
Perusasiat
On tullut aika kaivaa esiin todellinen arkeologinen muinaismuisto. Kun Pistepotin 25. kausikymmenys päättyy ja vuorossa on kahdessadasviideskymmenes kausi, joka on muuten tasan neljäsosa tuhannesta, melkoisen kaunis luku ja näyttävä virstanpylväs Pistepotille, on jälleen aika murtaa koodeja.
Uusi osa kaikkien aikojen ensimmäiseen kausisarjaan on todellisuutta. Edellinen koodinmurto tapahtui 175 kautta sitten tammi-helmikuussa 2014, siis jo lähemmäksi seitsemän vuotta sitten. Silti kuitenkin puolet viime kauden osallistujista oli kyseisellä kaudella mukana (Jonttu-Ankka, Sienilapsi ja Don Barks), joten ihan tuntemattomasta sarjasta ei sentään ole kyse, vaikka ikivanha onkin.
Kautta varten arvataan perussysteemin numerot eli 20 numeroa väliltä 1-100, sekä yksi spesiaalinumero väliltä 101-200. Virstanpylvästä juhlistetaan tuttuun tapaan näyttävästi, joten kaudella on pituutta 25 kierrosta. Ei mikään ihan pieni koodinmurto tämä.
Kauden rakenne
Tällaiset järkälekaudet tapaavat koostua monesta osasta, eikä tämä kausi ole poikkeus.
Kauden 25 kierrosta koostuvat neljästä varsinaisesta osasta, joista kunkin pituus on viisi kierrosta, neljästä toinen mahdollisuus -kierroksesta ja yhdestä finaalikierroksesta.
Toinen mahdollisuus -kierros seuraa aina kutakin neljästä osasta.
Toisin kuin aiemmissa koodinmurroissa, tällä kertaa kyseessä on yksilökilpailu, ei joukkuekisa. Tämä johtuu puhtaasti pienistä kilpailijamääristä.
Kauden jokaisella kierroksella perussysteemin tuloksista jaetaan normaalisti 1 piste per oikea numero jokaiselle kilpailijalle.
Koodi
Koodi on jälleen yksittäinen sana, joka olisi tarkoitus murtaa. Koodin pituus riippuu kilpailijoiden lukumäärästä, joten se ei vielä tässä vaiheessa ole absoluuttisen selvä.
Jokainen koodin kirjain on pisteytetty välillä 3-15 pistettä. Pisteitä ei paljasteta etukäteen julkisesti, mutta jokaiselle kilpailijalle lähetetään 1-2 kirjaimen pistemäärä yksityisviestillä kauden alkaessa niin, että jokaisesta kirjaimesta on olemassa dokumentit, mutta niin, ettei kukaan kuitenkaan tiedä läheskään kaikkia pistemääriä.
Sama kirjain ei voi esiintyä koodissa kahta kertaa.
Huomioi, että koodin tietämisellä ei ole mitään merkitystä. Vaikka arvaisit koodisanan jo ensimmäisen kierroksen jälkeen, et saa siitä mitään erityistä hyötyä, sillä kauden ideana on murtaa koodi keräämällä kasaan siihen käytettävät kirjaimet.
Kirjainten kerääminen
Jokaisessa neljässä osassa on tarjolla tietyt kirjaimet, jotka ilmoitetaan osan alussa. Jokaisessa osassa on eri ehdot, joilla kirjaimia saa itselleen.
* Osa 1 (kierrokset 1-5)
- Kilpailijat arvotaan taistelupareiksi.
- Parit vaihdetaan joka kierroksella.
- Mikäli kilpailija voittaa parinsa vähintään 3 numerolla, hän saa kirjaimen.
- Mikäli parin osapuolet päätyvät tasapeliin, kumpikin saa kirjaimen.
- Kilpailijoiden tulee joka kierros valita tulokselleen yksi seuraavista kertakäyttöisistä lisäyksistä tai vähennyksistä: +1, +2, +3, -1, -2; mikäli valintaa ei tehdä deadlineen mennessä, se arvotaan, mutta kyseinen kilpailija ei voi tällä kierroksella saada kirjainta.
- Mikäli kilpailijoita on pariton määrä, otetaan mukaan yksi NPC-kilpailija, joka ei käytä lisäyksiä/vähennyksiä.
* Osa 2 (kierrokset 7-11)
- Joka kierros kaksi parhaan tuloksen saanutta saa kirjaimen, tasapelit ratkaistaan spesiaalinumerolla.
- Kilpailijoiden tulee joka kierros antaa yhdelle toiselle kilpailijalle kaksi miinusta, jotka vähentävät tämän tulosta tämän osan kannalta kahdella numerolla.
- Mikäli miinuksia ei ole annettu deadlineen mennessä, kilpailija saa ne itse.
- Neljällä ensimmäisellä kierroksella kunkin kierroksen huonoimman tuloksen saanut (annetut miinukset mukaan lukien) saa seuraavalla kierroksella automaattisesti +2 tulokseensa.
* Osa 3 (kierrokset 13-17)
- Suomi pimenee maakunnittain.
- Kahdella ensimmäisellä kierroksella pimenee neljä maakuntaa, kahdella seuraavalla kolme ja viimeisellä kaksi, kolme maakuntaa jää valoisaksi.
- Kilpailijoiden tulee valita joka kierros maakunta, johon he matkustavat.
- Mikäli kilpailija on maakunnassa, joka pimenee, hän saa miinuksen, jonka suuruus riippuu hänen päivän tuloksestaan (mitä huonompi tulos, sitä suurempi miinus).
- Mikäli kilpailija ei ole deadlineen mennessä valinnut uutta maakuntaa, hän pysyy samassa (ellei se ole pimentynyt, jolloin uusi sijainti arvotaan).
- Mikäli kilpailija pääsee viimeisellä kierroksella yhteen kolmesta valoisaksi jäävästä maakunnasta, hän saa 5 kirjainta, mutta yksi kirjain vähennetään jokaista tienattua miinusta kohti.
- Mikäli kilpailija ei pääse lopussa oikeaan maakuntaan, mutta hänellä ei ole yhtään miinusta, hän saa yhden kirjaimen.
* Osa 4 (kierrokset 19-23)
- Kilpailijat antavat toisilleen ääniä.
- Jokaisella on käytössään päivän tuloksensa verran ääniä, jotka voi jakaa miten vain haluaa muiden kilpailijoiden kesken.
- Jokaisen kierroksen kolmesta vähiten ääniä saaneesta ne kaksi, joiden seuraavan kierroksen tulokset ovat parhaat, saavat kirjaimen.
- Mikäli kilpailija ei anna ääniään deadlineen mennessä, hän saa kaikki äänensä itse.
HUOM: Joissakin osissa jaetaan useampaa kuin yhtä eri kirjainta, joten eri saavutuksella/kierroksella voi saada eri kirjaimen. Se, minkä kirjaimen milläkin tavalla tarkalleen saa kerrotaan osan alkaessa.
Toinen mahdollisuus
Jokaisen osan jälkeen on toinen mahdollisuus -kierros. Näillä kierroksilla on mahdollista tienata vanhoja kirjaimia, jotka aikaisemmissa osissa onnistui missaamaan.
Jokaisella toinen mahdollisuus -kierroksella on jokin ennalta määritelty ehto, jonka täyttämällä saa jonkin arvotun aiemmin jaetun kirjaimen. Ehto paljastetaan edeltävällä kierroksella ja sen saavuttamiseksi voi joutua tekemään jonkin siirron.
Voit saada toinen mahdollisuus -kierrokselta myös saman kirjaimen, jonka omistat jo ennestään, ne ovat puhtaasti arvottuja.
Kirjainten myyminen
On mahdollista, että saat samaa kirjainta useammankin kappaleen. Koodiin tarvitaan kuitenkin vain yksi kappale kutakin kirjainta, joten ylimääräiset on mahdollista myydä.
Voit myydä kirjaimet pankille milloin tahansa kauden aikana, mutta tee se kuitenkin viimeistään kierroksella 24, niitä ei myydä automaattisesti puolestasi. Kun myyt kirjaimen pankille, tienaat puolet sen arvosta pisteinä. Koska arvot ovat salaisia, myös myynnistä tienattavat pisteet ovat salaisia ja ne maksetaan vasta viimeisellä kierroksella.
Koodin ratkaiseminen ja kauden päättyminen
Kukaan ei voi ratkaista koodia ennenaikaisesti, sillä viimeiset siihen tarvittavat kirjaimet jaetaan vasta viimeisessä osassa. Kuitenkin, vaikka joku onnistuisi ratkaisemaan koodin neljännen osan päätteeksi (eli kierroksella 23) kausi jatkuu normaalisti kierrokseen 25 saakka.
Finaalikierroksella kirjainten arvot paljastetaan ja myydyistä kirjaimista maksetut pisteet jaetaan kilpailijoiden tileille.
Kilpailijat tienaavat lisäpisteitä sen mukaan, kuinka pitkälle he pääsivät koodin murtamisessa ja millä kirjaimilla. Lisäpisteiden määrä on koodiin tienattujen kirjainten yhteenlaskettu arvo kerrottuna luvulla, joka riippuu kerättyjen eri kirjainten määrästä seuraavalla tavalla:
- 1-2 kirjainta: 1,1x
- 3-4 kirjainta: 1,2x
- 5-6 kirjainta: 1,3x
- 7+ kirjainta: 1,4x
- Murrettu koodi: 1,6x
Lopullinen lisäpistemäärä pyöristetään lähimpään puolikkaaseen pisteeseen.
Nämä pisteet lisätään kokonaispisteisiin ja sen jälkeen eniten pisteitä kerännyt kilpailija voittaa kauden.
Yhteenveto
Joten nyt kun sitten ilmoittaudut tälle juhlavalle kaudelle, laita ilmoittautumisviestiisi tuttuun tapaan perussysteemin numerot eli 20 numeroa väliltä 1-100 sekä yksi spesiaalinumero väliltä 101-200.
Lisäksi ensimmäistä osaa varten valitse omalle tuloksellesi yksi seuraavista lisäyksistä tai vähennyksistä: +1, +2, +3, -1, -2. Jokainen niistä on kertakäyttöinen ja tämä ensimmäinen valinta on tehtävä täysin sokkona, kun et edes tiedä kuka vastustajasi tulee olemaan.
Olettaen, että absoluuttisesti vähintään kuusi kilpailijaa on ilmaantunut siihen mennessä, kausi alkaa maanantaina 9. marraskuuta. Älkäähän siis missatko tätä.

Vs: Pistepotti CCL - Varttitonnin koodinmurto
2
3
10
21
24
28
35
38
40
45
49
60
65
67
71
78
83
89
93
96
Spez 158
Plus kax

14
16
18
27
32
35
38
52
65
67
68
71
72
73
78
79
89
90
96
97
177
-2
16
18
27
32
35
38
52
65
67
68
71
72
73
78
79
89
90
96
97
177
-2
Jonttu-Ankka
Vs: Pistepotti CCL - Varttitonnin koodinmurto
3
7
11
16
23
29
33
37
40
46
52
57
61
69
74
77
84
89
91
Spessu 165
11 oikein tavoittelemaan rituaalin turvin

12
33
34
45
46
47
49
53
55
57
58
59
69
73
88
89
90
91
92
93
Spesiaali:
150
-2 näin alkuun
33
34
45
46
47
49
53
55
57
58
59
69
73
88
89
90
91
92
93
Spesiaali:
150
-2 näin alkuun
Don Barks
Vs: Pistepotti CCL - Varttitonnin koodinmurto
Koska kilpailijoita on pariton määrä, ensimmäisessä osassa mukana on NPC, joka ei käytä lisäyksiä tai vähennyksiä millään kierroksella
NPC:n käyttämät numerot:
**
Kauden esitiedot:
Murrettava koodi: _ _ _ _ _ _ _ _ _ (9 kirjainta)
Jokaiselle kilpailijalle on lähetetty yksityisviestillä yhden koodiin kuuluvan kirjaimen pistemäärä, paitsi Yuk7onille ja Kalamiehelle kaksi. Se, mikä kirjain kenenkin kohdalle osui on arvottu, kuten myös se keille on lähetetty kahden kirjaimen pistemäärät.
Koodissa ei voi esiintyä samaa kirjainta kahta kertaa.
Spesiaalinumero arvotaan vain sellaisilla kierroksilla, jolloin sille on käyttöä.
Ensimmäisessä osassa kilpailijat jaetaan taistelupareiksi joka kierroksella. Ensimmäisen kierroksen taisteluparit ovat seuraavat:
NPC vs. Kalamies
Touhula vs. Don Barks
Yuk7on vs. Sienilapsi
CottonJoel vs. Jonttu-Ankka
Ensimmäisessä osassa jaossa on kaksi kirjainta: O ja E. Näistä O:n saa päätymällä tasapeliin parinsa kanssa (molemmat saavat sen silloin) ja E:n taas voittamalla parinsa vähintään kolmella numerolla.
**
Pistepotti CCL - Varttitonnin koodinmurto - Kierros 1/25 (Osa 1, kierros 1/5)
Oikeat numerot:
6
10
17
19
22
24
26
32
35
36
37
38
50
63
65
77
79
81
93
100
Sienilapsi: 6 oikein (+2)
CottonJoel: 5 oikein (-1)
Jonttu-Ankka: 5 oikein (-2)
Yuk7on: 4 oikein (+1)
NPC: 4 oikein
Touhula: 3 oikein (-1)
Kalamies: 2 oikein (-2)
Don Barks: 1 oikein (-2)
Kierroksen 1/5 kaksintaisteluiden tulokset:
NPC vs. Kalamies: 4-0
Touhula vs. Don Barks: 2-(-1)
Yuk7on vs. Sienilapsi: 5-8
CottonJoel vs. Jonttu-Ankka: 4-3
Touhula ja Sienilapsi voittavat kaksintaistelunsa vähintään kolmella numerolla ja saavat palkinnoksi E-kirjaimen.
Jäljellä olevat lisäykset/vähennykset:
Sienilapsi: +1, +3, -1, -2
CottonJoel: +1, +2, +3, -2
Jonttu-Ankka: +1, +2, +3, -1
Yuk7on: +2, +3, -1, -2
Touhula: +1, +2, +3, -2
Kalamies: +1, +2, +3, -1
Don Barks: +1, +2, +3, -1
Kilpailijoiden keräämät kirjaimet kierroksen 1/25 jälkeen:
Sienilapsi: _ _ _ E _ _ _ _ _
Touhula: _ _ _ E _ _ _ _ _
CottonJoel: _ _ _ _ _ _ _ _ _
Jonttu-Ankka: _ _ _ _ _ _ _ _ _
Yuk7on: _ _ _ _ _ _ _ _ _
Kalamies: _ _ _ _ _ _ _ _ _
Don Barks: _ _ _ _ _ _ _ _ _
Kilpailijoiden kokonaispistetilanne kierroksen 1/25 jälkeen:
1. Sienilapsi: 6p
2. CottonJoel: 5p
=. Jonttu-Ankka: 5p
4. Yuk7on: 4p
5. Touhula: 3p
6. Kalamies: 2p
7. Don Barks: 1p
Massiivinen juhlakausi on saatu alkuun ja ensimmäiset kirjaimetkin on jo tienatu, kun Sienilapsi ja Touhula onnistuivat metsästämään E-kirjaimen kumpikin. Useimmat eivät kuitenkaan tiedä tämän kirjaimen pistearvoa - vain yhdelle teistä se on lähetetty. Tämä kausi tuleekin olemaan erityisen mielenkiintoinen juuri siksi, että pistetilanne ei ennen viimeistä kierrosta välttämättä kerro läheskään koko totuutta, vaan jännitys säilyy loppuun asti kun kirjainten pistearvot paljastetaan finaalissa.
Pistetilanteen johdossa Sienilapsi joka tapauksessa aloittaa. Jaetulla kakkossijalla ovat CottonJoel ja Jonttu-Ankka.
Nyt on sitten aika valita uusi lisäys tai vähennys huomisen tulokseen jäljellä olevista. Uudet taisteluparit on myös arvottu ja ne näkyvät alla, joten niiden perusteella on mahdollista jonkinlaista taktikointia suorittaa. Muistakaa siis, että kirjaimen saa voittamalla parinsa vähintään kolmella numerolla tai päätymällä tasapeliin.
Huomautan myös, että mikäli lisäystä/vähennystä ei ole valittu deadlineen mennessä, se arvotaan, mutta tällöin mikäli kilpailija olisi oikeutettu kirjaimeen, hän ei sellaista saa, joten hereillä oleminen ehdottomasti kannattaa.
Huomisen deadline on klo 19:00.
Uusia numeroita aikaa laittaa jälleen huomiseen asti.
**
Kierroksen 2/5 taisteluparit:
NPC vs. Don Barks
CottonJoel vs. Yuk7on
Kalamies vs. Jonttu-Ankka
Sienilapsi vs. Touhula
NPC:n käyttämät numerot:
- NPC:n numerot:
- 3
6
7
9
14
25
28
37
41
45
49
58
61
64
65
69
75
81
87

Pistepotti CCL - Varttitonnin koodinmurto - Kierros 2/25 (Osa 1, kierros 2/5)
Oikeat numerot:
3
4
8
10
18
19
23
25
43
68
73
74
79
81
89
91
93
95
99
100
Touhula: 7 oikein (+1)
Kalamies: 5 oikein (+3)
Jonttu-Ankka: 5 oikein (-1*)
Don Barks: 4 oikein (-1)
Sienilapsi: 4 oikein (-2)
CottonJoel: 3 oikein (+1)
NPC: 3 oikein
Yuk7on: 2 oikein (-1*)
* = arvottu, ei tuota kirjaimia mahdollisesta vähintään kolmen numeron voitosta tai tasapelistä
Kierroksen 2/5 kaksintaisteluiden tulokset:
NPC vs. Don Barks: 3-3
CottonJoel vs. Yuk7on: 4-1
Kalamies vs. Jonttu-Ankka: 8-4
Sienilapsi vs. Touhula: 2-8
CottonJoel, Kalamies ja Touhula voittavat kaksintaistelunsa vähintään kolmella numerolla ja saavat palkinnoksi E-kirjaimen.
Don Barks saavuttaa tasapelin NPC:n kanssa ja saa palkinnoksi O-kirjaimen.
Jäljellä olevat lisäykset/vähennykset:
Sienilapsi: +1, +3, -1
CottonJoel: +2, +3, -2
Jonttu-Ankka: +1, +2, +3
Yuk7on: +2, +3, -2
Touhula: +2, +3, -2
Kalamies: +1, +2, -1
Don Barks: +1, +2, +3
Kilpailijoiden keräämät kirjaimet kierroksen 2/25 jälkeen:
Touhula: _ _ _ E _ _ _ _ _ + E
Sienilapsi: _ _ _ E _ _ _ _ _
CottonJoel: _ _ _ E _ _ _ _ _
Kalamies: _ _ _ E _ _ _ _ _
Don Barks: _ _ _ _ _ _ O _ _
Jonttu-Ankka: _ _ _ _ _ _ _ _ _
Yuk7on: _ _ _ _ _ _ _ _ _
Kilpailijoiden kokonaispistetilanne kierroksen 2/25 jälkeen:
1. Sienilapsi: 10p
=. Jonttu-Ankka: 10p
=. Touhula: 10p
4. CottonJoel: 8p
5. Kalamies: 7p
6. Yuk7on: 6p
7. Don Barks: 5p
Tänään kirjaimia ropisee oikein mukavasti kun jokaisesta kaksintaistelusta joku onnistuu saamaan sellaisen itselleen. Suurin osa niistä on E-kirjaimia, mutta Don Barks onnistuu saamaan ensimmäisen O-kirjaimen tasapelillään. Touhulasta tulee ensimmäinen, joka saa jo toisen saman kirjaimen ja tämä tarkoittaa sitä, että hän voi myydä tämän ylimääräisen kappaleensa missä tahansa vaiheessa kautta. Myynnistä jaetaan tulot vasta viimeisellä kierroksella, sillä arvojahan ei tietenkään tunneta vielä, mutta muistakaa joka tapauksessa hoitaa kaikki myynnit ennen kauden päätöskierrosta.
Pistetilanteessa Touhula on myös siirtynyt kärkeen ja jakaa tätä sijaa yhdessä Jonttu-Ankan ja Sienilapsen kanssa. Muiden osalta erot ovat myös varsin pieniä.
Jälleen on sitten aika valita uusi lisäys tai vähennys huomisen tulokselle jäljellä olevista. Tämän lisäksi uudet taisteluparit on jälleen arvottu ja ne näkyvät alla.
Huomisen deadline on klo 19:00.
Uusia numeroita aikaa laittaa jälleen huomiseen asti.
**
Kierroksen 3/5 taisteluparit:
Sienilapsi vs. Jonttu-Ankka
Yuk7on vs. Touhula
Don Barks vs. CottonJoel
Kalamies vs. NPC

Similar topics
» Pistepotti L - Viidenkympin koodinmurto
» Pistepotti XXVIII - Suuri koodinmurto
» Pistepotti LXXV - Viimeinen koodinmurto
» Pistepotti CCLXXVIII - Pistepotti Winter Olympics 2022
» Pistepotti LXXVI - Pistepotti Winter Olympics 2014

Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
|
|