Pistepotti
Would you like to react to this message? Create an account in a few clicks or log in to continue.

Pistepotti LXXIV - Rahavuorten ruhtinas

Siirry alas

Pistepotti LXXIV - Rahavuorten ruhtinas Empty Pistepotti LXXIV - Rahavuorten ruhtinas

Viesti kirjoittaja Ton Roza Pe 23 Maalis 2018, 20:23

Kauden järjestysluku
74.
Järjestäjä
Aku Vankkis
Kilpailijoiden lukumäärä
17
Kierrosten lukumäärä
10
Numerosysteemi
20 numeroa väliltä 1-100 & 10 numeroa väliltä 1-50
Ajankohta
9. tammikuuta 2014 - 19. tammikuuta 2014
Voittaja
kuutio-purkka

Muuta kaudesta:

- ensimmäinen kerta, kun lopullisia tuloksia jouduttiin korjaamaan

Debyytit:

-




Noniin, uutta kautta pukkaa. Luvassa on melkoisen pitkä ja kenties aika monimutkainenkin selostus, mutta pyrin sitten kauden alettua selostamaan vielä tarkemmin, mitä milloinkin tulee tehdä jne. jotta kaikki varmasti pysyvät edes jotenkuten kärryillä. Kaikkea ei tarvitse ymmärtää, kunhan nyt sentään osaatte ohjeista kaivaa sen, mitä ilmoittautumisviestissä tulee olla.



Pistepotti LXXIV - Rahavuorten ruhtinas - Ilmoittautuminen



Pistepotti jatkuu jälleen ja vuorossa on seitsemäskymmenesneljäs kausi. Siinä missä viime kaudella oltiin kelmejä ja kerättiin rahaa rikollisin keinoin, on nyt asetelma aika päinvastainen: rahallista omaisuutta kerätään tälläkin kertaa, mutta nyt rehellisin keinoin.



Tälläkin kaudella arvataan edelliskauden tapaan kahdet numerot: perussysteemin numerot eli 20 numeroa väliltä 1-100 ja sivupistepotin numerot, jotka tuttuun tapaan ovat 10 numeroa väliltä 1-50. Kausi kestää tutut kymmenen kierrosta.



Kauden alussa jokaisella kilpailijalla on pesämuna, jonka suuruus on 10 000 €. Tätä omaisuutta on alettava kartuttaa erilaisilla toimenpiteillä. Joka kierros kukin kilpailija voi tehdä yhteensä kolme siirtoa, joiden on mahdollista kartuttaa heidän omaisuuttaan. Se, onnistuvatko nämä toimenpiteet, riippuvat seuraavan päivän tuloksista. Siirrot voivat siis tuoda lisää omaisuutta, mutta voivat myös vähentää sitä.



Erilaisia mahdollisia siirtoja ovat:



* Liikeneuvottelu: Perinteisin ja luultavasti yleisin tapa kartuttaa omaisuutta on nauvotella kaupoista muiden liikemiesten kanssa. Liikeneuvottelun voi järjestää mikäli on saanut perussysteemin numeroilla vähintään 2 oikein -tuloksen ja sen onnistuminen riippuu seuraavan päivän sivupistepotista. Kun järjestät liikeneuvottelun, on sinun samalla asetettava itsellesi tavoitesumma jonka pyrit tienaamaan neuvottelusta - minimisumma on 2000 € ja maksimi 20 000 €. Mikäli onnistut neuvottelussa, saat itsellesi kyseisen tavoitesumman. Mikäli epäonnistut, menetät rahasumman, joka on puolet asettamastasi tavoitesummasta. Neuvottelu onnistuu sivupistepotin tuloksella 2 oikein (tai enemmän) tai myös tuloksella 1 oikein mikäli saman päivän perussysteemillä on saatu vähintään 6 oikein.



* Aarteenmetsästys: Eihän se kaikista nykyaikaisin tapa kartuttaa omaisuutta ole, mutta jos Roope Ankka tekee sitä, niin miksemme mekin? Mikäli kilpailija on saanut perussysteemillä vähintään 5 oikein -tuloksen, hän voi lähettää retkikunnan etsimään muinaista aarretta. Seuraavan päivän sivupistepotin tulos määrittää, mitä retkikunnalle tapahtuu.



- 0 tai 1 oikein: Retkikunta joutuu onnettomuuteen ja joudut maksamaan 5000 € sairaalakuluja, mutta mikäli päivän perussysteemillä on saatu ainakin 5 oikein, summa puolittuu

- 2 oikein: Retkikunta löytää arkeologisesti merkittäviä muinaismuistoja, joiden arvo on 10 000 €

- 3 oikein: Retkikunta löytää mayojen kadonnutta kultaa, jonka arvo on 20 000 €

- 4 oikein tai enemmän: Retkikunta löytää merkkejä kadonneesta kulttuurista ja saat palkkioksi 30 000 €



* Juhlien järjestäminen: Kaikista helpoin ja halvin tapa tienata rahaa, joka sopii lähes kaikille. Juhlat voit järjestää jo perussysteemin 1 oikein -tuloksella ja ne onnistuvat myös sivupistepotin 1 oikein -tuloksella. Juhliin kutsutaan paljon merkittäviä henkilöitä ja mikäli ne ovat onnistuneet, voit onnistua pääsemään kontakteihin muiden liikemiesten tai muiden merkittävien henkilöiden kanssa ja tienata rahaa sitä kautta. Sivupistepotin tuloksella 1 oikein juhlista tienattu summa on 2000 €. Siitä eteenpäin paremmilla tuloksilla summa aina kaksinkertaistuu, eli 2 oikein -tuloksella saa 4000 €, 3 oikein -tuloksella 8000 € jne. Mikäli päivän perussysteemillä on saatu ainakin 6 oikein, koko juhlista tienattu summa tuplaantuu. Tosin - mikäli sivupistepotista tulee 0 oikein, joudut maksamaan 5000 € juhlakuluja.



* Sijoittaminen: Luultavasti kauden mielenkiintoisin tapa kerätä omaisuutta, tosin myös ehdottomasti vaarallisin ja samalla toki myös tuottavin. Tämä on ehdottomasti heitä varten, jotka haluavat ottaa riskejä. Kilpailijat voivat halutessaan ostaa osakkeita, joita on neljää eri laatua ja joista jokaiseen on omat vaatimuksensa. Seuraavana päivänä tulosten yhteydessä julkaistaan päivän pörssikurssit, joista nähdään, mitkä osakkeista ovat menettäneet ja mitkä lisänneet arvoaan. Kilpailija voi milloin tahansa myydä oman osakkeensa, jolloin hän saa itselleen summan, joka vastaa osakkeen senhetkistä arvoa, joka voi olla korkeampi kuin hinta, jolla se alun perin ostettiin, tai matalampi. Alla näet kaikki ostettavissa olevat osakkeet.



- Pallen Pesusieni Oy: Osakkeen hinta 5000 €, mahdollista ostaa sivupistepotin 1 oikein -tuloksella

- Ruotsalainen puhelinoperaattori Hallå: Osakkeen hinta 7500 €, mahdollista ostaa sivupistepotin 2 oikein -tuloksella

- Viihde-elektroniikkajätti Electric Deprivation: Osakkeen hinta 10 000 €, mahdollista ostaa sivupistepotin 3 oikein -tuloksella

- Sosiaalisen median yhteisöpalvelu Lärvivihko: Osakkeen hinta 15 000 €, mahdollista ostaa sivupistepotin 4 oikein tai paremmalla tuloksella



Huomaa, että pörssikurssien suunta arvotaan, eikä osakkeen hinta vaikuta siihen onko todennäköisempää, että sen arvo nousee vai laskee. Mitä kalliimpi osake on kyseessä, sitä todennäköisemmin sillä voi saada isoja voittoja (esim. 5% nousu 15 000 euron hinnasta on paljon suurempi raha kuin 5% nousu 5000 euron hinnasta) mutta yhtä lailla silloin on todennäköisempää kärsiä kovia tappioita. Yksi kilpailija voi omistaa kerrallaan korkeintaan kolme osaketta, joista maksimissaan kaksi voi olla saman yhtiön osakkeita. Yhdeksi sallitusta kolmesta siirrosta lasketaan osakkeiden ostaminen (vaikka ostaisit kerralla useamman, se on vain yksi siirto) tai niiden myyminen - jos sekä ostat että myyt samalla kierroksella, se tekee kaksi siirtoa.



* Rahoittaminen: Aina on myös mahdollista tukea urheilua, taidetta, erilaisia tapahtumia tai muuta vastaavaa ja sitä kautta tienata rahaa mikäli kohde antaa tuelle vastinetta. Voit itse valita sijoituskohteesi ja lisäksi myös summan, jonka sijoitat sinne. Summan on oltava vähintään 2000 € ja korkeintaan 20 000 €.



- Elokuva-alan huippujen vuosikokoontuminen: Tätä hulppeaa juhlaa pääset rahoittamaan sivupistepotin 1 oikein -tuloksella.

- Kazakstanin jääkiekkomaajoukkue: Auta Kazakstanin poikia pärjäämään maailmanmestaruuskisoissa sponsoroimalla heitä, tämä onnistuu sivupistepotin 2 oikein -tuloksella.

- Taidemuseo: Upouusi taidemuseo kaipaa rahoitusta päästäkseen jaloilleen - voit auttaa sitä vähintään sivupistepotin 3 oikein -tuloksella.



Siinä missä yleensä sivupistepotti on ollut se, joka ratkaisee onnistumisen, tällä kertaa mennään siis toisinpäin. Rahoituksen kohteen menestyminen riippuu seuraavan päivän perussysteemin tuloksesta seuraavalla tavalla.



- 0 tai 1 oikein: Karmiva epäonnistuminen, menetät koko rahoituksesi (tai olet kyllä menettänyt sen jo antaessasi sen kohteellesi, mutta et saa vastineeksi mitään)

- 2 tai 3 oikein: Menestys ei ole huikeaa, mutta ei täydellinen katastrofikaan, saat palkkioksi puolet rahoitussummastasi takaisin

- 4 tai 5 oikein: Kohteesi menestyy hyvin ja saat palkkioksi rahoitussummasi kokonaan takaisin sekä 1000 € lisäpalkkiota.

- 6 tai 7 oikein: Kohteesi menestys on loistavaa ja saat palkkioksi rahoitussummasi takaisin 1,5-kertaisena

- 8 oikein tai enemmän: Kohteesi menestys on ihan maailmanluokkaa, saat palkkioksi rahoitussummasi kaksinkertaisena



Näistä viidestä mahdollisesta siirrosta on siis lupa tehdä korkeintaan kolme yhden kierroksen aikana - huomaa toki, että mikäli tuloksesi ovat olleet kovin heikkoja, et välttämättä edes pysty tekemään kolmea siirtoa, mutta se on kuitenkin se maksimi. Samaa siirtoa ei voi tehdä kahta kertaa samalla kierroksella (esim. kahta liikeneuvottelua) mutta sijoittamisesta voi tehdä kaksi siirtoa, jos toinen on osakkeiden ostaminen ja toinen niiden myyminen. Siirrot täytyy tehdä yhdellä kertaa eikä niitä voi enää jälkeenpäin alkaa muuttaa. Eli kaikki päivän siirrot laitetaan siis yhteen ja samaan viestiin kuten maailmanvalloituskaudella tehtiin ja ne ovat lähetä -painikkeen klikkaamisen jälkeen sitovia elleivät osoittaudu virheellisiksi (esim. kilpailijalla ei olekaan vaadittua tulosta tietyn siirron tekemiseen).



Mikäli kilpailijan siirtoja ei kuulu määräaikaan mennessä, hän tekee automaattisesti yhden siirron, jonka tuloksensa perusteella kykenee ja se arvotaan kokonaisuudessaan. Aktiivisuus on siis ehdottomasti hyödyksi tällä kaudella.



Ensimmäisellä kierroksella jokainen kilpailija järjestää automaattisesti liikeneuvottelun, jota varten ilmoittautumisen yhteydessä jokainen ilmoittaa summan, jolla haluaa liikeneuvotteluun osallistua - summa voi kuitenkin olla korkeintaan 10 000 € koska kukaan ei sitä enempää vielä omistakaan. Toisesta kierroksesta eteenpäin jokainen voi vapaasti tehdä siirtoja, mutta ensimmäisellä kierroksella tosiaan kaikki aloittavat liikeneuvottelulla.



HUOM: Kaikissa tapauksissa rahasummat (olivat ne sitten liikeneuvotteluiden tavoitesummia, rahoitussummia tai ihan mitä tahansa rahasummia) ilmoitetaan sadan euron tarkkuudella! Rahoitussummaksi ei siis kelpaa 8379 €, mutta 8400 € puolestaan on kelpaava summa.



Kymmenen kierroksen jälkeen voittajaksi julistetaan se kilpailija, jolla sillä hetkellä on kaikista eniten rahaa.



Joten nyt kun ilmoittaudut mukaan kaudelle, laita ilmoittautumisviestiisi tuttuun tapaan ensimmäiset perussysteemin numerosi eli 20 numeroa väliltä 1-100 sekä ensimmäiset sivupistepotin numerosi eli 10 numeroa väliltä 1-50 ja molemmat numerojärjestyksessä. Lisäksi samaan viestiin tulee myös laittaa ensimmäisen kierroksen liikeneuvottelun tavoitesumma, joka on vähintään 2000 € ja korkeintaan 10 000 € - muista, että epäonnistuessasi menetät puolet kyseisestä summasta, jonka asetat tavoitteeksi.



Kausi alkaa torstaina 9. tammikuuta olettaen, että aika moni on silloin jo ilmoittautunut mukaan.
Ton Roza
Ton Roza


Takaisin alkuun Siirry alas

Pistepotti LXXIV - Rahavuorten ruhtinas Empty Vs: Pistepotti LXXIV - Rahavuorten ruhtinas

Viesti kirjoittaja Ton Roza Pe 23 Maalis 2018, 20:24

Noniin, eli huomatkaas tosiaan jälleen, että ensimmäinen tuloksesi on aina perussysteemin tulos ja jälkimmäinen sivupistepotin tulos, sillä nimittäin on aika paljon väliä, että tietää miten päin ne menevät.

Pistepotti LXXIV - Rahavuorten ruhtinas - Kierros 1/10

Oikeat numerot:



3

13

15

21

26

28

41

45

47

48

61

65

67

73

76

83

85

86

98

100



Oikeat numerot (sivupistepotti):



3

6

7

9

15

17

20

21

29

32



Jonttu-Ankka: 6 oikein & 1 oikein

~wulffi~: 6 oikein & 1 oikein

agentti M-musta: 5 oikein & 2 oikein

Sienilapsi: 4 oikein & 3 oikein

kuutio-purkka: 4 oikein & 2 oikein

Don Barks-99: 4 oikein & 1 oikein

C4MPPU: 4 oikein & 1 oikein

poppi10: 4 oikein & 0 oikein

The Nobel Duck: 3 oikein & 4 oikein

turhamies15: 3 oikein & 4 oikein

Tuopp1: 3 oikein & 3 oikein

ankkamestari super: 3 oikein & 2 oikein

LäPä7*: 3 oikein & 1 oikein

Don Rosa1: 2 oikein & 3 oikein

Ton Roza: 2 oikein & 2 oikein

Oku Ankka: 2 oikein & 2 oikein

Kammoli: 0 oikein & 2 oikein



Päivän tapahtumat:



---> Liikeneuvottelut



Jonttu-Ankka: Liikeneuvottelu tuottaa tulosta (+ 10 000 €)

The Nobel Duck: Liikeneuvottelu tuottaa tulosta (+ 10 000 €)

Kammoli: Liikeneuvottelu tuottaa tulosta (+ 10 000 €)

kuutio-purkka: Liikeneuvottelu tuottaa tulosta (+ 7000 €)

Tuopp1: Liikeneuvottelu tuottaa tulosta (+ 6500 €)

turhamies15: Liikeneuvottelu tuottaa tulosta (+ 6000 €)

Don Rosa1: Liikeneuvottelu tuottaa tulosta (+ 5400 €)

agentti M-musta: Liikeneuvottelu tuottaa tulosta (+ 5000 €)

Sienilapsi: Liikeneuvottelu tuottaa tulosta (+ 5000 €)

ankkamestari super: Liikeneuvottelu tuottaa tulosta (+ 5000 €)

Ton Roza: Liikeneuvottelu tuottaa tulosta (+ 4500 €)

Oku Ankka: Liikeneuvottelu tuottaa tulosta (+ 4500 €)

~wulffi~: Liikeneuvottelu tuottaa tulosta (+ 4000 €)



poppi10: Liikeneuvottelu kariutuu (- 2000 €)

C4MPPU: Liikeneuvottelu kariutuu (- 2500 €)

LäPä7*: Liikeneuvottelu kariutuu (- 2500 €)

Don Barks-99: Liikeneuvottelu kariutuu (- 4500 €)



Rahatilanne kierroksen 1/10 jälkeen:



1. Jonttu-Ankka: 20 000 €

=. The Nobel Duck: 20 000 €

=. Kammoli: 20 000 €

4. kuutio-purkka: 17 000 €

5. Tuopp1: 16 500 €

6. turhamies15: 16 000 €

7. Don Rosa1: 15 400 €

8. agentti M-musta: 15 000 €

=. Sienilapsi: 15 000 €

=. ankkamestari super: 15 000 €

11. Ton Roza: 14 500 €

=. Oku Ankka: 14 500 €

13. ~wulffi~: 14 000 €

14. poppi10: 8000 €

15. C4MPPU: 7500 €

=. LäPä7*: 7500 €

17. Don Barks-99: 5500 €



Ja näin alkaa sitten uusi rahankeruukausi, tosin tällä kertaa rehellisin keinoin. Ensimmäisellä kierroksella kaikki tekevät siis pakollisen liikeneuvottelun ja suurin osa onnistuukin siinä ja saa tavoitesummansa itselleen. Kärjessä ensimmäisen kierroksen jälkeen ovatkin juuri ne kilpailijat, jotka uskalsivat ottaa suurimmat tavoitesummat: Jonttu-Ankka, The Nobel Duck ja Kammoli. Ne muutamat, joiden neuvottelut kariutuivat, jäävät heti alussa ikävästi muita jälkeen.



Tästä hetkestä eteenpäin kaikki voivat tehdä siis kolme siirtoa per kierros - tämä tosin on maksimi, eli kenenkään ei ole pakko tehdä kaikkia kolmea, myös yksi tai kaksi ovat sallittuja määriä. Kaikki päivän siirrot on kuitenkin merkittävä yhteen ja samaan viestiin kerralla, eikä eri viesteihin pitkin päivää. Jo tehtyjä siirtoja ei myöskään enää mennä muokkaamaan, ellei niissä ole päivänselviä virheitä (kuten esim. siirto, johon kilpailijalla ei oikeasti olisikaan varaa).



Kaikki erilaiset mahdolliset siirrot löytyvät sivun 87 viimeisestä viestistä, jossa on kauden ohjeet. Siellä kerrotaan, mitä vaatimuksia millekin siirroille on. Huomatkaa, että en kykene istumaan koneen ääressä 24/7 ilmoittamassa jokaiselle kilpailijalle erikseen mahdollisista virheistä, vaan siirtojen oikeellisuus on jokaisen omalla vastuulla. Jos olet perussysteemillä saanut tuloksen 4 oikein, näet ohjeista varsin selvästi, että esimerkiksi aarteenetsintään ei silloin ole mitään asiaa, joten sitä on turha merkata siirtoihin. Olkaa siis tarkkana siirtojenne kanssa!



Lisäksi muistutan, että mikäli vaihdat numerosi, niin sekä perussysteemin että sivupistepotin numerot täytyy vaihtaa kerralla samassa viestissä tai ainakin kopioida vanhat numerot mukaan jos vaihtaa vain toiset. Molempien numerosarjojen tulee aina löytyä samasta viestistä.



Lopuksi kerrottakoon vielä, että tällä kaudella käytössä on sama deadline kuin viime kaudellakin, eli klo 11.00 saakka on aina aikaa tehdä siirtoja ja vaihtaa numeroita, sen jälkeen menee poikki ja tulokset tulevat yleensä klo 11-15 välisenä aikana.



Uusia numeroita ja siirtoja aikaa siis laittaa jälleen huomiseen asti.
Ton Roza
Ton Roza


Takaisin alkuun Siirry alas

Pistepotti LXXIV - Rahavuorten ruhtinas Empty Vs: Pistepotti LXXIV - Rahavuorten ruhtinas

Viesti kirjoittaja Ton Roza Pe 23 Maalis 2018, 20:25

Ihan aluksi sellainen juttu, että huomasin ikävikseni, että epäaktiivisuus suorastaan hyödyttää kilpailijoita, kun he eivät ole tekemässä huonoja siirtoja ja siten menettämässä milloinkaan rahaa. Tästäpä syystä jatkossa joka kierros sen lisäksi, että epäaktiivisille arvotaan yksi satunnainen siirto ja nyt myös mahdollinen satunnainen sijoitettava rahasumma, jokainen epäaktiivinen joutuu joka kierros maksamaan veroja 20 % rahoistaan. Tämä on äärimmäisen julmaa niitä aktiivisia pelaajia kohtaan, jotka jostain syystä x eivät jonakin päivänä pääse laittamaan siirtojaan, mutta se on ainoa keino pitää tämä kausi sellaisena kuin tarkoitus on - voiton eteen täytyy tehdä jotain. Tämä käytäntö otetaan käyttöön huomisesta alkaen.



Osakkeiden kurssitaulukko:



- Pallen Pesusieni Oy: Alkuperäinen hinta 5000 €, arvo nousee/laskee päivittäin vähintään 5 % ja enintään 35 %

- Ruotsalainen puhelinoperaattori Hallå: Alkuperäinen hinta 7500 €, arvo nousee/laskee päivittäin vähintään 10 % ja enintään 45 %

- Viihde-elektroniikkajätti Electric Deprivation: Alkuperäinen hinta 10 000 €, arvo nousee/laskee päivittäin vähintään 15 % ja enintään 70 %

- Sosiaalisen median yhteisöpalvelu Lärvivihko: Alkuperäinen hinta 15 000 €, arvo nousee/laskee päivittäin vähintään 20 % ja enintään 82 %



Pistepotti LXXIV - Rahavuorten ruhtinas - Kierros 2/10



Oikeat numerot:



4

6

11

15

20

24

25

31

44

54

56

62

64

71

73

75

83

87

93

96



Oikeat numerot (sivupistepotti):



10

11

12

14

21

30

32

38

39

44



Ton Roza: 7 oikein & 2 oikein

C4MPPU: 6 oikein & 3 oikein

Oku Ankka: 5 oikein & 3 oikein

Jonttu-Ankka: 5 oikein & 1 oikein

poppi10: 5 oikein & 1 oikein

The Nobel Duck: 5 oikein & 1 oikein

Don Rosa1: 4 oikein & 4 oikein

LäPä7*: 4 oikein & 3 oikein

agentti M-musta: 4 oikein & 2 oikein

Sienilapsi: 4 oikein & 1 oikein

turhamies15: 4 oikein & 1 oikein

Tuopp1: 3 oikein & 3 oikein

kuutio-purkka: 3 oikein & 3 oikein

Kammoli: 3 oikein & 2 oikein

~wulffi~: 3 oikein & 1 oikein

Don Barks-99: 3 oikein & 0 oikein

ankkamestari super: 2 oikein & 2 oikein



Osakkeiden kurssimuutokset tänään:



- Pallen Pesusieni Oy: +22,0 % ---> 6100 € / osake

- Ruotsalainen puhelinoperaattori Hallå: +18,0 % ---> 8850 € / osake

- Viihde-elektroniikkajätti Electric Deprivation: +41,0 % ---> 14 100 € / osake

- Sosiaalisen median yhteisöpalvelu Lärvivihko: +51,0 % ---> 22 650 € / osake



Päivän tapahtumat:



---> Liikeneuvottelut



ankkamestari super: Liikeneuvottelut tuottavat tulosta (+ 6100 €)

C4MPPU: Liikeneuvottelut tuottavat tulosta (+ 6000 €)

kuutio-purkka: Liikeneuvottelut tuottavat tulosta (+ 6000 €)

Tuopp1: Liikeneuvottelut tuottavat tulosta (+ 4200 €)

Ton Roza: Liikeneuvottelut tuottavat tulosta (+ 4000 €)

LäPä7*: Liikeneuvottelut tuottavat tulosta (+ 2000 €)



~wulffi~: Liikeneuvottelu kariutuu (- 2450 €)

Sienilapsi: Liikeneuvottelu kariutuu (- 5000 €)

Jonttu-Ankka: Liikeneuvottelu kariutuu (- 10 000 €)



---> Aarteenmetsästys



agentti M-musta: Retkikunta löytää arkeologisesti merkittäviä muinaismuistoja, löytypalkkioksi 10 000 €



Jonttu-Ankka: Retkikunta joutuu onnettomuuteen, sairaalakuluja 2500 €

~wulffi~: Retkikunta joutuu onnettomuuteen, sairaalakuluja 5000 €



---> Juhlat



C4MPPU: Onnistuneet juhlat (+ 12 000 €)

Ton Roza: Onnistuneet juhlat (+ 8000 €)

Don Rosa1: Onnistuneet juhlat (+ 8000 €)*

LäPä7*: Onnistuneet juhlat (+ 6000 €)

kuutio-purkka: Onnistuneet juhlat (+ 6000 €)

Oku Ankka: Onnistuneet juhlat (+ 6000 €)*

agentti M-musta: Onnistuneet juhlat (+ 4000 €)

ankkamestari super: Onnistuneet juhlat (+ 4000 €)

Sienilapsi: Onnistuneet juhlat (+ 2000 €)

poppi10: Onnistuneet juhlat (+ 2000 €)

The Nobel Duck: Onnistuneet juhlat (+ 2000 €)*

turhamies15: Onnistuneet juhlat (+ 2000 €)*



---> Sijoittaminen



kuutio-purkka: 2 osaketta ruotsalaista puhelinoperaattori Hallå:ta (arvo yhteensä 17 700 €)

Ton Roza: 1 osake ruotsalaista puhelinoperaattori Hallå:ta (arvo yhteensä 8850 €)

Tuopp1: 1 osake ruotsalaista puhelinoperaattori Hallå:ta (arvo yhteensä 8850 €)

Jonttu-Ankka: 1 osake Palle Pesusieni Oy:tä (arvo yhteensä 6100 €)

Don Barks-99: 1 osake Palle Pesusieni Oy:tä (arvo yhteensä 6100 €)



---> Rahoittaminen



agentti M-musta: Kazakstanin jääkiekkomaajoukkue >> Onnistuu hyvin, palkkioksi 11 000 €

LäPä7*: Elokuva-alan huippujen vuosikokoontuminen >> Onnistuu hyvin, palkkioksi 4000 €

Kammoli: Kazakstanin jääkiekkomaajoukkue >> Onnistuu kohtuullisesti, palkkioksi 1000 €

Tuopp1: Kazakstanin jääkiekkomaajoukkue >> Onnistuu kohtuullisesti, palkkioksi 1000 €

ankkamestari super: Elokuva-alan huippujen vuosikokoontuminen >> Onnistuu kohtuullisesti, palkkioksi 1000 €

* = arvottu



Rahatilanne kierroksen 2/10 jälkeen:



1. agentti M-musta: 30 000 €

2. C4MPPU: 25 500 €

3. ankkamestari super: 24 100 €

4. Don Rosa1: 23 400 €

5. The Nobel Duck: 22 000 €

6. Oku Ankka: 20 500 €

7. Ton Roza: 19 000 € (+ 8850 €)

=. Kammoli: 19 000 €

9. turhamies15: 18 000 €

10. LäPä7*: 16 500 €

11. kuutio-purkka: 14 000 € (+ 17 700 €)

12. Tuopp1: 12 200 € (+ 8850 €)

13. Sienilapsi: 12 000 €

14. poppi10: 10 000 €

15. ~wulffi~: 6550 €

16. Jonttu-Ankka: 2500 € (+ 6100 €)

17. Don Barks-99: 500 € (+ 6100 €)



Noniin, nyt alkoikin sitten tapahtua. Huomatkaa pistetilanteesta se, että osa on "menettänyt" valtavia rahasummia ostaessaan osakkeita, sillä osakkeet eivät ole suoraan rahaa vaan tietyn rahasumman arvoisia. Tästä syystä kaikilla niillä, jotka osakkeita omistavat, on osakkeiden yhteisarvo merkattu sulkuihin - tämän kyseisen rahasumman siis saa varsinaisena rahana mikäli nyt myy osakkeet. Esimerkiksi kuutio-purkka on pistetilanteessa vasta sijalla 11, mutta todellisuudessa hänen omaisuutensa on kaikkein suurin tällä hetkellä kun lasketaan osakkeet mukaan. Muistakaa siis myydä kaikki osakkeenne viimeiseen kierrokseen mennessä, jotta varmasti saatte niistä tulevat tuotot mukaan lopulliseen pistetilanteeseen!



Kun pelkästä "varsinaisesta rahasta" puhutaan, on johdossa agentti M-musta. Toista sijaa pitää hallussaan C4MPPU ja kolmantena on ankkamestari super. Hyvin ei kaikilla kuitenkaan mene: Don Barks-99 on lievästi sanottuna pulassa ja Jonttu-Ankka tekee oikein kunnon mahalaskun kun hänen liikeneuvottelunsa hirmuisilla panoksilla kariutuu.



Ja samaan malliin siis jatketaan siirtojen kanssa. Muistakaa te osakkeilla pelaavat, että osakkeiden myyminen ja niiden ostaminen ovat molemmat eri toimenpide, joten mikäli sekä myyt että ostat, teet kaksi siirtoa. Lisäksi kerrottakoon, että yhdellä kilpailijalla voi jatkossa olla korkeintaan viisi osaketta aiemman kolmen sijasta, isoilla rahoilla kun pelataan.

Johtuen tämän päivän melko myöhäisestä kierroksesta huomisen kierroksen deadline on tunnin myöhemmin eli klo 12.00. Mutta tämä koskee siis vain huomista.

Uusia numeroita ja siirtoja aikaa laittaa jälleen huomiseen asti.
Ton Roza
Ton Roza


Takaisin alkuun Siirry alas

Pistepotti LXXIV - Rahavuorten ruhtinas Empty Vs: Pistepotti LXXIV - Rahavuorten ruhtinas

Viesti kirjoittaja Ton Roza Pe 23 Maalis 2018, 20:26

Pistepotti LXXIV - Rahavuorten ruhtinas - Kierros 3/10

Oikeat numerot:



8

17

23

29

34

35

37

51

53

62

65

74

88

89

94

95

97

98

99

100



Oikeat numerot (sivupistepotti):



11

16

19

26

28

30

36

38

40

48



poppi10: 5 oikein & 4 oikein

agentti M-musta: 5 oikein & 2 oikein

Don Rosa1: 5 oikein & 2 oikein

Kammoli: 5 oikein & 2 oikein

Tuopp1: 5 oikein & 1 oikein

Sienilapsi: 4 oikein & 4 oikein

Jonttu-Ankka: 4 oikein & 3 oikein

LäPä7*: 4 oikein & 3 oikein

Oku Ankka: 4 oikein & 2 oikein

Ton Roza: 4 oikein & 1 oikein

ankkamestari super: 3 oikein & 2 oikein

kuutio-purkka: 3 oikein & 1 oikein

turhamies15: 3 oikein & 0 oikein

Don Barks-99: 2 oikein & 3 oikein

C4MPPU: 2 oikein & 3 oikein

~wulffi~: 2 oikein & 2 oikein

The Nobel Duck: 2 oikein & 0 oikein



Osakkeiden kurssimuutokset tänään:



- Pallen Pesusieni Oy: +5,00 % ---> 6400 € / osake

- Ruotsalainen puhelinoperaattori Hallå: -44,0 % ---> 4950 € / osake

- Viihde-elektroniikkajätti Electric Deprivation: -46,0 % ---> 7900 € / osake

- Sosiaalisen median yhteisöpalvelu Lärvivihko: -51,0 % ---> 11 100 € / osake



Osakkeiden uudet hinnat on pyöristetty lähimpiin tasaviiskymmeniin.



Päivän tapahtumat:



---> Liikeneuvottelut



Jonttu-Ankka: Liikeneuvottelut tuottavat tulosta (+ 16 000 €)

Kammoli: Liikeneuvottelut tuottavat tulosta (+ 14 000 €)

agentti M-musta: Liikeneuvottelut tuottavat tulosta (+ 10 000 €)

ankkamestari super: Liikeneuvottelut tuottavat tulosta (+ 7500 €)

Oku Ankka: Liikeneuvottelut tuottavat tulosta (+ 7300 €)

Sienilapsi: Liikeneuvottelut tuottavat tulosta (+ 5000 €)

C4MPPU: Liikeneuvottelut tuottavat tulosta (+ 5000 €)

~wulffi~: Liikeneuvottelut tuottavat tulosta (+ 5000 €)

LäPä7*: Liikeneuvottelut tuottavat tulosta (+ 5000 €)



Tuopp1: Liikeneuvottelu kariutuu (- 3600 €)

kuutio-purkka: Liikeneuvottelu kariutuu (- 5000 €)

The Nobel Duck: Liikeneuvottelu kariutuu (- 10 000 €)



---> Aarteenmetsästys



Oku Ankka: Retkikunta löytää arkeologisesti merkittäviä muinaismuistoja, löytöpalkkioksi 10 000 €



The Nobel Duck: Retkikunta joutuu onnettomuuteen, 5000 € sairaalakuluja

Ton Roza: Retkikunta joutuu onnettomuuteen, 5000 € sairaalakuluja*



---> Juhlat



Sienilapsi: Onnistuneet juhlat (+ 8000 €)

poppi10: Onnistuneet juhlat (+ 8000 €)*

Jonttu-Ankka: Onnistuneet juhlat (+ 6000 €)

C4MPPU: Onnistuneet juhlat (+ 6000 €)

Don Barks-99: Onnistuneet juhlat (+ 6000 €)

LäPä7*: Onnistuneet juhlat (6000 €)

agentti M-musta: Onnistuneet juhlat (+ 4000 €)

~wulffi~: Onnistuneet juhlat (4000 €)

Kammoli: Onnistuneet juhlat (4000 €)

ankkamestari super: Onnistuneet juhlat (4000 €)

Tuopp1: Onnistuneet juhlat (2000 €)

kuutio-purkka: Onnistuneet juhlat (2000 €)



turhamies15: Juhlat epäonnistuvat (- 5000 €)

The Nobel Duck: Juhlat epäonnistuvat (- 5000 €)



---> Sijoittaminen



kuutio-purkka: 2 osaketta ruotsalaista puhelinoperaattori Hallå:ta (arvo yhteensä 9900 €)

Ton Roza: 1 osake ruotsalaista puhelinoperaattori Hallå:ta (arvo yhteensä 4950 €)

Don Rosa1: 1 osake sosiaalisen median yhteisöpalvelu Lärvivihkoa (arvo yhteensä 11 100 €)

Oku Ankka: 1 osake ruotsalaista puhelinoperaattori Hallå:ta (arvo yhteensä 4950 €)



Tuopp1 myy osakkeensa (1 x Hallå = 8850 €)

Jonttu-Ankka myy osakkeensa (1 x Pallen Pesusieni Oy = 6100 €)

Don Barks-99 myy osakkeensa (1 x Pallen Pesusieni Oy = 6100 €)



Huomatkaa, että myydyt osakkeet on luonnollisesti myyty eilispäivän kurssien mukaan, kun myynti kerran on eilen tehty. Mikäli joku tänään myy omansa, hän saa rahat tämän päivän kurssin mukaan.



---> Rahoittaminen



LäPä7*: Elokuva-alan huippujen vuosikokoontuminen >> Onnistuu hyvin, palkkioksi 5000 €

Kammoli: Kazakstanin jääkiekkomaajoukkue >> Onnistuu hyvin, palkkioksi 3000 €

Don Barks-99: Elokuva-alan huippujen vuosikokoontuminen >> Onnistuu kohtuullisesti, palkkioksi 2500 €

ankkamestari super: Elokuva-alan huippujen vuosikokoontuminen >> Onnistuu kohtuullisesti, palkkioksi 2500 €

C4MPPU: Kazakstanin jääkiekkomaajoukkue >> Onnistuu kohtuullisesti, palkkioksi 2000 €

kuutio-purkka: Taidemuseo >> Onnistuu kohtuullisesti, palkkioksi 1500 €



---> Veronmaksu



poppi10: - 3600 €

Ton Roza: Ei veroja koska menetykset niitä suuremmat



* = arvottu



Rahatilanne kierroksen 3/10 jälkeen:



1. agentti M-musta: 44 000 €

2. Kammoli: 38 000 €

3. C4MPPU: 34 500 €

4. ankkamestari super: 33 100 €

5. Jonttu-Ankka: 30 600 €

6. Oku Ankka: 28 950 € (+ 4950 €)

7. LäPä7*: 28 500 €

8. Sienilapsi: 25 000 €

9. Tuopp1: 19 450 €

10. ~wulffi~: 15 550 €

11. poppi10: 14 400 €

12. Ton Roza: 14 000 € (+ 4950 €)

13. turhamies15: 13 000 €

14. Don Barks-99: 10 100 €

15. kuutio-purkka: 9500 € (+ 9900 €)

16. The Nobel Duck: 2000 €

17. Don Rosa1: 750 € (+ 11 100 €)



Kolmannen kierroksen jälkeen tilanne on se, että agentti M-musta johtaa edelleen. Toiseksi on kuitenkin nyt noussut Kammoli ja kolmatta sijaa pitää eilen kakkosena ollut C4MPPU. Menestys vaihtelee laidasta laitaan, sillä sekä suuret menetykset että suuret ansiot ovat mahdollisia hyvin lyhyessä ajassa, mitä tahansa voi siis vielä tapahtua. Paljon tappioita koettiin tänään kun Hallå ja Lärvivihko romahtivat todella pahasti, esimerkiksi Don Rosa1 menetti puolet omaisuudestaan tämän takia.



Olen huomannut tässä kaudessa jälleen lisää heikkouksia (joiden takia sitä purkan aiemmin toivomaa trilogiaa tästä ei suurella todennäköisyydellä koskaan tule, koska trilogioita tehdään vain täysin onnistuneista kausista). Yksi suurimmista heikkouksista on tällä kertaa se, että liikeneuvottelulla on mahdollista tienata hirmuisia summia rahaa, mikäli vain saa sen 2 oikein -tuloksen sivupistepotissa päivittäin. Laitetaan vain joka päivä kuta kuinkin koko omaisuus likoon ja jos onnistuu, se tuplaantuu ja taas tuplaantuu ja tuplaantuu... Muilla rahantienauskeinoilla ei ole kohta enää mitään merkitystä kun liikeneuvotteluilla voi tienata miljoonaomaisuuden.



Sääntömuutos on välttämätön kauden toimimisen kannalta ja siksi saatte nyt itse päättää, miten asian suhteen toimitaan. Vaihtoehdot ovat seuraavat:



a) Liikeneuvotteluiden korkeimmaksi mahdolliseksi tavoitesummaksi asetetaan 20 000 €



b) Maksimisummia ei aseteta, mutta kilpailija menettää liikeneuvottelun kariutuessa koko tavoitesummansa eikä vain puolia siitä



c) Liikeneuvottelujen onnistuminen vaatii sivupistepotin 2 oikein -tuloksen lisäksi vähintään 4 oikein perussysteemillä



Äänestäkää. Tämä on siis äänestys. Aikaa huomiseen saakka. Äänestyksen johdosta tällä kierroksella ei voi järjestää liikeneuvotteluita lainkaan, mutta kaikki muut siirrot ovat normaalisti tarjolla. Huomenna on jälleen normaali deadline, muistakaa se siis.



Uusia numeroita ja siirtoja aikaa laittaa jälleen huomiseen asti.
Ton Roza
Ton Roza


Takaisin alkuun Siirry alas

Pistepotti LXXIV - Rahavuorten ruhtinas Empty Vs: Pistepotti LXXIV - Rahavuorten ruhtinas

Viesti kirjoittaja Ton Roza Pe 23 Maalis 2018, 20:27

Aina en ehdi kaikkia viestejä tarkemmin lukemaan, joten siksi Don Rosa1:n kysymys jäi kokonaan huomaamatta. Vaikka hän ei siirtoja tehnytkään, hän ei kuitenkaan jättänyt niitä tekemättä tarkoituksellisesti tai unohtamisen takia, joten hän ei tästä syystä joudu tällä kierroksella veronmaksuun.

Pistepotti LXXIV - Rahavuorten ruhtinas - Kierros 4/10

Oikeat numerot:



1

10

13

14

16

21

24

27

36

38

41

42

47

53

56

57

62

72

85

93



Oikeat numerot (sivupistepotti):



7

10

12

15

21

24

31

33

42

47



Kammoli: 5 oikein & 4 oikein

Tuopp1: 5 oikein & 4 oikein

The Nobel Duck: 5 oikein & 2 oikein

kuutio-purkka: 5 oikein & 2 oikein

Ton Roza: 5 oikein & 2 oikein

turhamies15: 5 oikein & 2 oikein

Oku Ankka: 4 oikein & 4 oikein

LäPä7*: 4 oikein & 2 oikein

C4MPPU: 4 oikein & 2 oikein

poppi10: 4 oikein & 1 oikein

Sienilapsi: 4 oikein & 0 oikein

~wulffi~: 3 oikein & 3 oikein

agentti M-musta: 3 oikein & 2 oikein

Don Rosa1: 3 oikein & 2 oikein

ankkamestari super: 3 oikein & 2 oikein

Don Barks-99: 2 oikein & 4 oikein

Jonttu-Ankka: 2 oikein & 0 oikein



Osakkeiden kurssimuutokset tänään:



- Pallen Pesusieni Oy: -35,0 % ---> 4150 € / osake

- Ruotsalainen puhelinoperaattori Hallå: +42,0 % ---> 7050 € / osake

- Viihde-elektroniikkajätti Electric Deprivation: -58,0 % ---> 3300 € / osake

- Sosiaalisen median yhteisöpalvelu Lärvivihko: +39,0 % ---> 15 450 € / osake



Päivän tapahtumat:



---> Aarteenmetsästys



Kammoli: Retkikunta löytää merkkejä kadonneesta kulttuurista, löytöpalkkioksi 30 000 €

Tuopp1: Retkikunta löytää merkkejä kadonneesta kulttuurista, löytöpalkkioksi   30 000 €

agentti M-musta: Retkikunta löytää arkeologisesti merkittäviä muinaismuistoja, löytöpalkkioksi 10 000 €

Don Rosa1: Retkikunta löytää arkeologisesti merkittäviä muinaismuistoja, löytöpalkkioksi 10 000 €*



---> Juhlat



Oku Ankka: Onnistuneet juhlat (+ 8000 €)

Kammoli: Onnistuneet juhlat (+ 8000 €)

Don Barks-99: Onnistuneet juhlat (+ 8000 €)

Tuopp1: Onnistuneet juhlat (+ 8000 €)

~wulffi~: Onnistuneet juhlat (+ 6000 €)

ankkamestari super: Onnistuneet juhlat (+ 4000 €)

C4MPPU: Onnistuneet juhlat (+ 4000 €)

kuutio-purkka: Onnistuneet juhlat (+ 4000 €)

agentti M-musta: Onnistuneet juhlat (+ 4000 €)

LäPä7*: Onnistuneet juhlat (+ 4000 €)

The Nobel Duck: Onnistuneet juhlat (+ 4000 €)*

Ton Roza: Onnistuneet juhlat (+ 4000 €)*

turhamies15: Onnistuneet juhlat (+ 4000 €)*

poppi10: Onnistuneet juhlat (+ 2000 €)



Jonttu-Ankka: Juhlat epäonnistuvat (- 5000 €)

Sienilapsi: Juhlat epäonnistuvat (- 5000 €)



---> Sijoittaminen



Jonttu-Ankka: 2 osaketta viihde-elektroniikkajätti Electric Deprivationia (arvo yhteensä 6600 €)

Don Barks-99: 1 osake viihde-elektroniikkajätti Electric Deprivationia (arvo yhteensä 3300 €)

kuutio-purkka: 2 osaketta ruotsalaista puhelinoperaattori Hallå:ta (arvo yhteensä 14 100 €)

Ton Roza: 1 osake ruotsalaista puhelinoperaattori Hallå:ta (arvo yhteensä 7050 €)

poppi10: 1 osake ruotsalaista puhelinoperaattori Hallå:ta (arvo yhteensä 7050 €)

Oku Ankka: 1 osake ruotsalaista puhelinoperaattori Hallå:ta ja 1 osake Pallen Pesusieni Oy:tä (arvo yhteensä 11 200 €)

Don Rosa1: 1 osake sosiaalisen median yhteisöpalvelu Lärvivihkoa (arvo yhteensä 15 450 €)

Sienilapsi: 1 osake sosiaalisen median yhteisöpalvelu Lärvivihkoa (arvo yhteensä 15 450 €)

Tuopp1: 1 osake Pallen Pesusieni Oy:tä (arvo yhteensä 4150 €)



---> Rahoittaminen



ankkamestari super: Kazakstanin jääkiekkomaajoukkue >> Onnistuu kohtuullisesti, palkkioksi 1550 €

Oku Ankka: Kazakstanin jääkiekkomaajoukkue >> Onnistuu hyvin, palkkioksi 3800 €

~wulffi~: Elokuva-alan huippujen vuosikokoontuminen >> Onnistuu kohtuullisesti, palkkioksi 2500 €

C4MPPU: Elokuva-alan huippujen vuosikokoontuminen >> Onnistuu hyvin, palkkioksi 5000 €

kuutio-purkka: Elokuva-alan huippujen vuosikokoontuminen >> Onnistuu hyvin, palkkioksi 4000 €

Kammoli: Kazakstanin jääkiekkomaajoukkue >> Onnistuu hyvin, palkkioksi 3000 €

agentti M-musta: Kazakstanin jääkiekkomaajoukkue >> Onnistuu kohtuullisesti, palkkioksi 2500 €

LäPä7*: Elokuva-alan huippujen vuosikokoontuminen >> Onnistuu hyvin, palkkioksi 8000 €



---> Veronmaksu



Ton Roza: - 3600 €

turhamies15: - 3400 €

The Nobel Duck: - 1200 €



* = arvottu



Rahatilanne kierroksen 4/10 jälkeen:



1. Kammoli: 77 000 €

2. agentti M-musta: 55 500 €

3. Tuopp1: 51 050 € (+ 4150 €)

4. C4MPPU: 39 500 €

5. ankkamestari super: 35 550 €

6. LäPä7*: 33 500 €

7. Oku Ankka: 31 550 € (+ 11 200 €)

8. ~wulffi~: 19 050 €

9. kuutio-purkka: 14 500 € (+ 14 100 €)

10. Ton Roza: 14 400 € (+ 7050 €)

11. turhamies15: 13 600 €

12. poppi10: 11 450 € (+ 7050 €)

13. Don Rosa1: 10 750 € (+ 15 450 €)

14. Don Barks-99: 10 200 € (+ 3300 €)

15. Jonttu-Ankka: 9800 € (+ 6600 €)

16. Sienilapsi: 8900 € (+ 15 450 €)

17. The Nobel Duck: 4800 €



Neljännen kierroksen jälkeen johtoon on noussut Kammoli, jonka retkikunta teki aarteenmetsästysreissullaan erittäin merkittäviä löytöjä. Toista sijaa pitää hallussaan agentti M-musta ja kolmanneksi on noussut Tuopp1. Kärkikolmikon summat ovat jo melkoisen hurjia, mutta yli puolet kaudesta on vielä jäljellä, mitä tahansa voi edelleen tapahtua.



Koska elämme luonnollisesti talouskriisin aikaa, tämä on ehkä vähän turhankin helppoa. Siksi peliä vaikeutetaankin nyt useilla sääntömuutoksilla ja muun muassa suurin osa menetyksistä muutetaan omaisuuteen sidonnaisiksi, eli mitä enemmän omistat, sitä enemmän myös menetät.



Seuraavat sääntömuutokset tulevat voimaan seuraavasta (eli nyt alkavasta) kierroksesta lähtien:



- Liikeneuvottelu onnistuu mikäli kilpailija saa perussysteemillä vähintään 3 oikein ja sivupistepotilla vähintään 2 oikein yhtä aikaa



- Liikeneuvottelun epäonnistuessa menetät puolet tavoitesummastasi mikäli summa on yli puolet koko omaisuutesi suuruudesta ja koko tavoitesumman mikäli summa on alle puolet koko omaisuudestasi



- Aarteenmetsästyksessä epäonnistuminen johtaa siihen, että kilpailija maksaa sairaalakuluja 20 % koko omaisuudestaan



- Juhlat onnistuvat jatkossa vähintään sivupistepotin 2 oikein -tuloksella, epäonnistuessa kilpailija joutuu maksamaan 10 % omaisuudestaan



Lisäksi mukaan tulee kokonaan uusi ominaisuus, joka on murtovarkaus. Joka kierros kolme satunnaisesti arvottua kilpailijaa joutuu murtovarkauden kohteeksi. Murtovaras ryöstää kilpailijalta 25 % hänen omaisuudestaan. Murtovarkauden voi estää ostamalla itselleen murtohälyttimiä seuraavan taulukon mukaisesti:



* Perushälytin: 10 000 €; torjuu murtovarkauden 50 % todennäköisyydellä

* Tehohälytin: 20 000 €; torjuu murtovarkauden 75 % todennäköisyydellä

* Luksushälytin: 30 000 €; torjuu murtovarkauden 90 % todennäköisyydellä



Kun hälytin on torjunut yhden murtovarkauden, se menee rikki ja täytyy korjauttaa. Korjaus maksaa puolet alkuperäisestä hinnasta ja korjauttamisesta täytyy ilmoittaa erikseen topicissa. Hälyttimen ostamista tai korjauttamista ei lasketa siirroksi.



Joten noiden uudistuneiden sääntöjen kanssa lähdetään siis kohti uutta kierrosta.



Uusia numeroita ja siirtoja aikaa laittaa jälleen huomiseen asti.
Ton Roza
Ton Roza


Takaisin alkuun Siirry alas

Pistepotti LXXIV - Rahavuorten ruhtinas Empty Vs: Pistepotti LXXIV - Rahavuorten ruhtinas

Viesti kirjoittaja Ton Roza Pe 23 Maalis 2018, 20:29

Vankkavision maanantaileffana tänään: Triplanolla konkurssin partaalla.

Pistepotti LXXIV - Rahavuorten ruhtinas - Kierros 5/10

Oikeat numerot:



1

4

10

11

14

17

23

29

30

32

33

39

42

48

57

73

80

93

95

98



Oikeat numerot (sivupistepotti):



3

8

11

18

23

25

31

32

37

44



The Nobel Duck: 6 oikein & 2 oikein

agentti M-musta: 6 oikein & 2 oikein

Tuopp1: 6 oikein & 2 oikein

Sienilapsi: 5 oikein & 4 oikein

Don Rosa1: 5 oikein & 3 oikein

C4MPPU: 5 oikein & 3 oikein

turhamies15: 4 oikein & 2 oikein

Don Barks-99: 4 oikein & 1 oikein

Kammoli: 4 oikein & 1 oikein

ankkamestari super: 4 oikein & 1 oikein

Oku Ankka: 4 oikein & 1 oikein

kuutio-purkka: 3 oikein & 1 oikein

Jonttu-Ankka: 3 oikein & 1 oikein

poppi10: 3 oikein & 1 oikein

Ton Roza: 3 oikein & 0 oikein

~wulffi~: 3 oikein & 0 oikein

LäPä7*: 1 oikein & 3 oikein



Osakkeiden kurssimuutokset tänään:



- Pallen Pesusieni Oy: +29,0 % ---> 5350 € / osake

- Ruotsalainen puhelinoperaattori Hallå: -10,0 % ---> 6350 € / osake

- Viihde-elektroniikkajätti Electric Deprivation: -64,0 % ---> 1200 € / osake

- Sosiaalisen median yhteisöpalvelu Lärvivihko: -70,0 % ---> 4650 € / osake



Päivän tapahtumat:



---> Liikeneuvottelut



agentti M-musta: Liikeneuvottelu tuottaa tulosta (+ 20 000 €)

Tuopp1: Liikeneuvottelu tuottaa tulosta (+ 3500 €)



kuutio-purkka: Liikeneuvottelu kariutuu (- 3000 €)

Jonttu-Ankka: Liikeneuvottelu kariutuu (- 3000 €)

~wulffi~: Liikeneuvottelu kariutuu (- 3000 €)

Ton Roza: Liikeneuvottelu kariutuu (- 6500 €)

Oku Ankka: Liikeneuvottelu kariutuu (- 7100 €)

Kammoli: Liikeneuvottelu kariutuu (- 20 000 €)



---> Aarteenmetsästys



Tuopp1: Retkikunta löytää arkeologisesti merkittäviä muinaismuistoja, löytöpalkkioksi 10 000 €

agentti M-musta: Retkikunta löytää arkeologisesti merkittäviä muinaismuistoja, löytöpalkkioksi 10 000 €

The Nobel Duck: Retkikunta löytää arkeologisesti merkittäviä muinaismuistoja, löytöpalkkioksi 10 000 €*

turhamies15: Retkikunta löytää arkeologisesti merkittäviä muinaismuistoja, löytöpalkkioksi 10 000 €*



Ton Roza: Retkikunta joutuu onnettomuuteen, sairaalakuluja 2900 €

kuutio-purkka: Retkikunta joutuu onnettomuuteen, sairaalakuluja 2900 €

Kammoli: Retkikunta joutuu onnettomuuteen, sairaalakuluja 14 400 €



---> Juhlat



Sienilapsi: Onnistuneet juhlat (+ 8000 €)

Don Rosa1: Onnistuneet juhlat (+ 6000 €)

LäPä7*: Onnistuneet juhlat (+ 6000 €)

C4MPPU: Onnistuneet juhlat (+ 6000 €)*

Tuopp1: Onnistuneet juhlat (+ 4000 €)



Jonttu-Ankka: Juhlat epäonnistuvat (- 1000 €)

Don Barks-99: Juhlat epäonnistuvat (- 1000 €)

~wulffi~: Juhlat epäonnistuvat (- 1900 €)

Oku Ankka: Juhlat epäonnistuvat (- 3150 €)

ankkamestari super: Juhlat epäonnistuvat (- 3550 €)



---> Sijoittaminen



Jonttu-Ankka: 4 osaketta viihde-elektroniikkajätti Electric Deprivationia (arvo yhteensä 4800 €)

Don Barks-99: 2 osaketta viihde-elektroniikkajätti Electric Deprivationia ja 1 osake Pallen Pesusieni Oy:tä (arvo yhteensä 7750 €)

kuutio-purkka: 3 osaketta ruotsalaista puhelinoperaattori Hallå:ta ja 1 osake Pallen Pesusieni Oy:tä (arvo yhteensä 24 400 €)

Ton Roza: 2 osaketta ruotsalaista puhelinoperaattori Hallå:ta (arvo yhteensä 12 700 €)

poppi10: 1 osake ruotsalaista puhelinoperaattori Hallå:ta ja 1 osake Palle Pesusieni Oy:tä (arvo yhteensä 11 700 €)

Oku Ankka: 1 osake ruotsalaista puhelinoperaattori Hallå:ta ja 1 osake Pallen Pesusieni Oy:tä (arvo yhteensä 11 700 €)

Don Rosa1: 1 osake sosiaalisen median yhteisöpalvelu Lärvivihkoa (arvo yhteensä 4650 €)

Sienilapsi: 1 osake sosiaalisen median yhteisöpalvelu Lärvivihkoa (arvo yhteensä 4650 €)

Tuopp1: 1 osake Pallen Pesusieni Oy:tä (arvo yhteensä 5350 €)

LäPä7*: 1 osake ruotsalaista puhelinoperaattori Hallå:ta (arvo yhteensä 6350 €)



---> Rahoittaminen



Kammoli: Taidemuseo >> Onnistuu hyvin, palkkioksi 3000 €

~wulffi~: Elokuva-alan huippujen vuosikokoontuminen >> Onnistuu kohtuullisesti, palkkioksi 2450 €

LäPä7*: Elokuva-alan huippujen vuosikokoontuminen >> Karmiva epäonnistuminen, ei vastinetta rahoitukselle (- 8300 €)

Oku Ankka: Kazakstanin jääkiekkomaajoukkue >> Onnistuu hyvin, palkkioksi 5000 €



---> Murtovarkaudet



Perushälyttimen omistajat: Tuopp1, LäPä7*, Kammoli

Tehohälyttimen omistajat: agentti M-musta



Murtovarkauksien kohteeksi tänään joutuvat*:

- Oku Ankka (- 7900 €)

- Sienilapsi (- 2250 €)

- LäPä7* (torjuttu)



LäPä7*:n perushälytin torjuu murtovarkauden, mutta menee rikki käytössä ja se on korjattava, jotta se voisi toimia uudelleen.



---> Veronmaksu



The Nobel Duck: - 950 €

turhamies15: - 2700 €

ankkamestari super: - 7100 €

C4MPPU: - 7900 €



* = arvottu



Rahatilanne kierroksen 5/10 jälkeen:



1. agentti M-musta: 65 500 €

2. Tuopp1: 58 550 € (+ 5350 €)

3. C4MPPU: 37 600 €

4. Kammoli: 33 600 €

5. ankkamestari super: 24 900 €

6. turhamies15: 20 900 €

7. Don Rosa1: 16 750 € (+ 4650 €)

8. Sienilapsi: 14 650 € (+ 4650 €)

9. Oku Ankka: 14 400 € (+ 11 700 €)

10. LäPä7*: 14 150 €

11. The Nobel Duck: 13 850 €

12. ~wulffi~: 11 700 €

13. poppi10: 7300 € (+ 11 700 €)

14. Don Barks-99: 1750 € (+ 7750 €)

15. kuutio-purkka: 0 € (+ 24 400 €)

=. Ton Roza: 0 € (+ 12 700 €)

=. Jonttu-Ankka: 0 € (+ 4800 €)



Noniin, nyt päästiin asiaan. Mikä voikaan olla pelinjärjestäjän kannalta mukavampaa kuin päästä näkemään kolmen kilpailijan nollautuminen. Toki, eiväthän he täysin nollilla ole - kuutio-purkalla esimerkiksi on niin kovat osaketienestit tiedossa, että jos hän nyt kaikki myisi, hän singahtaisi suoraan kuudennelle sijalle. Ja jos hän ei niitä vielä myy vaan odottaa, niin kasvaessaan tuo potti voi nousta hyvinkin suureksi.



Koko poppoon johtoon on kuitenkin jälleen noussut agentti M-musta. Toista sijaa pitää hallussaan Tuopp1 ja kolmanneksi on palannut C4MPPU. Eilen johdossa ollut Kammoli joutuu tyytymään neljänteen sijaan, sillä hänen päivänsä ei mennyt oikein nappiin, yli 40 000 euroa tuli menetyksiä.



Tosiaan siis nollille menneet: ette ole pudonneet pelistä, mutta ette myöskään voi harrastaa liikeneuvotteluita, osakkeiden ostamista tai rahoittamista. Aarteenmetsästykseen on lupa lähteä jos tulos sen sallii ja juhlat on oikeus järjestää huolimatta siitä että niissä molemmissa voi joutua maksamaan epäonnistuessa - jokin mahdollisuus nousta tietenkin on oltava. Jos haluatte suoraan rahaa voidaksenne tehdä muuta, joudutte myymään osakkeitanne.



Uusia numeroita ja siirtoja aikaa laittaa jälleen huomiseen asti.
Ton Roza
Ton Roza


Takaisin alkuun Siirry alas

Pistepotti LXXIV - Rahavuorten ruhtinas Empty Vs: Pistepotti LXXIV - Rahavuorten ruhtinas

Viesti kirjoittaja Ton Roza Pe 23 Maalis 2018, 20:30

Pistepotti LXXIV - Rahavuorten ruhtinas - Kierros 6/10

Oikeat numerot:



5

7

12

18

28

29

30

32

35

45

47

58

60

64

68

72

73

76

79

96



Oikeat numerot (sivupistepotti):



1

11

14

16

22

26

27

30

31

47



Ton Roza: 7 oikein & 3 oikein

agentti M-musta: 6 oikein & 3 oikein

Sienilapsi: 6 oikein & 2 oikein

C4MPPU: 6 oikein & 1 oikein

turhamies15: 5 oikein & 1 oikein

Tuopp1: 5 oikein & 0 oikein

poppi10: 4 oikein & 2 oikein

Kammoli: 4 oikein & 2 oikein

Oku Ankka: 4 oikein & 2 oikein

~wulffi~: 4 oikein & 1 oikein

The Nobel Duck: 4 oikein & 1 oikein

LäPä7*: 4 oikein & 1 oikein

Don Barks-99: 4 oikein & 0 oikein

Don Rosa1: 3 oikein & 3 oikein

Jonttu-Ankka: 3 oikein & 1 oikein

ankkamestari super: 3 oikein & 1 oikein

kuutio-purkka: 2 oikein & 0 oikein



Osakkeiden kurssimuutokset tänään:



- Pallen Pesusieni Oy: -15,0 % ---> 4550 € / osake

- Ruotsalainen puhelinoperaattori Hallå: -38,0 % ---> 3950 € / osake

- Viihde-elektroniikkajätti Electric Deprivation: -27,0 % ---> 900 € / osake

- Sosiaalisen median yhteisöpalvelu Lärvivihko: +32,0 % ---> 6150 € / osake



Päivän tapahtumat:



---> Liikeneuvottelut



Kammoli: Liikeneuvottelu tuottaa tulosta (+ 20 000 €)

agentti M-musta: Liikeneuvottelu tuottaa tulosta (+ 20 000 €)



LäPä7*: Liikeneuvottelu kariutuu (- 3000 €)

~wulffi~: Liikeneuvottelu kariutuu (- 4000 €)

Tuopp1: Liikeneuvottelu kariutuu (- 4000 €)

ankkamestari super: Liikeneuvottelu kariutuu (- 5000 €)



---> Aarteenmetsästys



Don Rosa 1: Retkikunta löytää mayojen kadonnutta kultaa, löytöpalkkio 20 000 €

Sienilapsi: Retkikunta löytää arkeologisesti merkittäviä muinaismuistoja, löytöpalkkio 10 000 €



The Nobel Duck: Retkikunta joutuu onnettomuuteen, sairaalakuluja 2800 €

Tuopp1: Retkikunta joutuu onnettomuuteen, sairaalakuluja 11 700 €



---> Juhlat



Ton Roza: Onnistuneet juhlat (+ 6000 €)

Sienilapsi: Onnistuneet juhlat (+ 4000 €)

Kammoli: Onnistuneet juhlat (+ 4000 €)

Oku Ankka: Onnistuneet juhlat (+ 4000 €)

poppi10: Onnistuneet juhlat (+ 4000 €)



Jonttu-Ankka: Juhlat epäonnistuvat (- 0 €)

kuutio-purkka: Juhlat epäonnistuvat (- 0 €)

~wulffi~: Juhlat epäonnistuvat (- 1150 €)

The Nobel Duck: Juhlat epäonnistuvat (- 1400 €)

LäPä7*: Juhlat epäonnistuvat (- 1400 €)

turhamies15: Juhlat epäonnistuvat (- 2100 €)*

ankkamestari super: Juhlat epäonnistuvat (- 2500 €)

C4MPPU: Juhlat epäonnistuvat (- 3750 €)

Tuopp1: Juhlat epäonnistuvat (- 5850 €)



---> Sijoittaminen



Jonttu-Ankka: 4 osaketta viihde-elektroniikkajätti Electric Deprivationia (arvo yhteensä 3600 €)

Don Barks-99: 3 osaketta viihde-elektroniikkajätti Electric Deprivationia ja 1 osake Pallen Pesusieni Oy:tä (arvo yhteensä 7250 €)

kuutio-purkka: 3 osaketta ruotsalaista puhelinoperaattori Hallå:ta ja 1 osake Pallen Pesusieni Oy:tä (arvo yhteensä 16 400 €)

Ton Roza: 2 osaketta ruotsalaista puhelinoperaattori Hallå:ta (arvo yhteensä 7900 €)

poppi10: 1 osake ruotsalaista puhelinoperaattori Hallå:ta ja 1 osake Palle Pesusieni Oy:tä (arvo yhteensä 8500 €)

Oku Ankka: 1 osake ruotsalaista puhelinoperaattori Hallå:ta ja 1 osake Pallen Pesusieni Oy:tä (arvo yhteensä 8500 €)

Don Rosa1: 1 osake sosiaalisen median yhteisöpalvelu Lärvivihkoa ja 2 osaketta viihde-elektroniikkajätti Electric Deprivationia (arvo yhteensä 7950 €)

Sienilapsi: 1 osake sosiaalisen median yhteisöpalvelu Lärvivihkoa (arvo yhteensä 6150 €)

Tuopp1: 1 osake Pallen Pesusieni Oy:tä (arvo yhteensä 4550 €)

LäPä7*: 1 osake ruotsalaista puhelinoperaattori Hallå:ta (arvo yhteensä 3950€)

The Nobel Duck: 2 osaketta sosiaalisen median yhteisöpalvelu Lärvivihkoa ja 1 osake viihde-elektroniikkajätti Electric Deprivationia (arvo yhteensä 13 200 €)

agentti M-musta: 2 osaketta viihde-elektroniikkajätti Electric Deprivationia (arvo yhteensä 1800 €)

~wulffi~: 1 osake Pallen Pesusieni Oy:tä (arvo yhteensä 4550 €)



---> Rahoittaminen



Kammoli: Kazakstanin jääkiekkomaajoukkua >> Onnistuu kohtuullisesti, palkkioksi 1000 €



---> Murtovarkaudet



Perushälyttimen omistajat: Tuopp1, Kammoli, ankkamestari super

Tehohälyttimen omistajat: agentti M-musta



Murtovarkauksien kohteiksi tänään joutuvat:*

- kuutio-purkka (- 0 €)

- Jonttu-Ankka (- 0 €)

- turhamies15 (- 5250 €)



---> Veronmaksu



turhamies15: Ei veroja koska menetykset jo valmiiksi niitä suuremmat



* = arvottu



Rahatilanne kierroksen 6/10 jälkeen:



1. agentti M-musta: 83 100 € (+ 1800 €)

2. Kammoli: 56 600 €

3. Tuopp1: 37 000 € (+ 4550 €)

4. Don Rosa1: 34 350 € (+ 7950 €)

5. C4MPPU: 33 850 €

6. Sienilapsi: 28 650 € (+ 6150 €)

7. Oku Ankka: 18 400 € (+ 8500 €)

8. turhamies15: 13 550 €

9. poppi10: 11 300 € (+ 8500 €)

10. LäPä7*: 9750 € (+ 3950 €)

11. ankkamestari super: 7400 €

12. Ton Roza: 6000 € (+ 7900 €)

13. ~wulffi~: 1200 € (+ 4550 €)

14. Don Barks-99: 550 € (+ 7250 €)

15. The Nobel Duck: 0 € (+ 13 200 €)

=. kuutio-purkka: 0 € (+ 16 400 €)

=. Jonttu-Ankka: 0 € (+ 3600 €)



Electric Deprivation jatkaa käsittämätöntä syöksylaskuaan ja näyttää jo siltä, että sen suhteen on toivo lopullisesti menetetty, ei se tuosta kunnollisiin lukemiin enää tule nousemaan, joten ne, jotka sijoittivat siihen isoja summia sen ollessa vielä hyvissä lukemissa, ovat jääneet pahasti tappiolle. Myös muut osakkeet ovat selvästi alempana kuin mistä ne kauden alussa lähtivät, mutta ne ovat vielä sentään pelastettavissa - Electric Deprivationin ongelma nimittäin on se, että vaikka se huomenna kasvaisi niin paljon kuin vain suinkin on mahdollista, eli 70 prosenttia, niin ei se tilanne paljon muutu - 70 prosenttia 900 eurosta kun on vain 630 euroa, jolloin pyöristettynä osakkeen uusi hinta olisi 1550 euroa. Ei kovin huikea summa sekään.



Varsin ylivoimaisessa johdossa jatkaa agentti M-musta. Toisen sijan on itselleen jälleen palauttanut Kammoli ja kolmantena porskuttaa Tuopp1, jolle tämä päivä ei ollut oikein suosiollinen. The Nobel Duck liittyy nollakerhoon, josta Ton Roza puolestaan pääsee ainakin toistaiseksi pois. Don Barks-99 ja ~wulffi~ ovat myös hyvin lähellä nollakerhon jäsenyyttä.



Nollakerholaisille muistutan, että ellette myy osakkeitanne, ette voi tehdä muuta kuin järjestää juhlat tai lähteä aarteenmetsästykseen mikäli tuloksenne siihen riittää.



Uusia numeroita ja siirtoja aikaa laittaa jälleen huomiseen asti.
Ton Roza
Ton Roza


Takaisin alkuun Siirry alas

Pistepotti LXXIV - Rahavuorten ruhtinas Empty Vs: Pistepotti LXXIV - Rahavuorten ruhtinas

Viesti kirjoittaja Ton Roza Pe 23 Maalis 2018, 20:31

Pistepotti LXXIV - Rahavuorten ruhtinas - Kierros 7/10

Oikeat numerot:



1

16

19

34

37

38

41

47

49

51

56

59

66

79

80

83

91

94

96

100



Oikeat numerot (sivupistepotti):



13

19

23

24

27

34

36

37

39

43



Ton Roza: 7 oikein & 1 oikein

kuutio-purkka: 6 oikein & 5 oikein

agentti M-musta: 6 oikein & 1 oikein

Kammoli: 6 oikein & 0 oikein

Don Barks-99: 5 oikein & 4 oikein

~wulffi~: 5 oikein & 1 oikein

C4MPPU: 4 oikein & 4 oikein

LäPä7*: 4 oikein & 4 oikein

Sienilapsi: 4 oikein & 2 oikein

poppi10: 4 oikein & 1 oikein

Don Rosa1: 4 oikein & 1 oikein

turhamies15: 4 oikein & 0 oikein

ankkamestari super: 4 oikein & 0 oikein

Tuopp1: 3 oikein & 1 oikein

The Nobel Duck: 3 oikein & 0 oikein

Oku Ankka: 2 oikein & 2 oikein

Jonttu-Ankka: 0 oikein & 1 oikein



Osakkeiden kurssimuutokset tänään:



- Pallen Pesusieni Oy: +19,0 % ---> 5400 € / osake

- Ruotsalainen puhelinoperaattori Hallå: +13,0 % ---> 4450 € / osake

- Viihde-elektroniikkajätti Electric Deprivation: +26,0 % ---> 1150 € / osake

- Sosiaalisen median yhteisöpalvelu Lärvivihko: +48,0 % ---> 9100 € / osake



Päivän tapahtumat:



---> Liikeneuvottelut



Ton Roza: Liikeneuvottelu kariutuu (- 2900 €)

Oku Ankka: Liikeneuvottelu kariutuu (- 8500 €)

Don Rosa1: Liikeneuvottelu kariutuu (- 10 000 €)

agentti M-musta: Liikeneuvottelu kariutuu (- 20 000 €)

Kammoli: Liikeneuvottelu kariutuu (- 20 000 €)



---> Aarteenmetsästys



Ton Roza: Retkikunta joutuu onnettomuuteen, sairaalakuluja 1200 €

turhamies15: Retkikunta joutuu onnettomuuteen, sairaalakuluja 1350 €

Tuopp1: Retkikunta joutuu onnettomuuteen, sairaalakuluja 7400 €



---> Juhlat



kuutio-purkka: Onnistuneet juhlat (+ 20 000 €)

Don Barks-99: Onnistuneet juhlat (+ 8000 €)

C4MPPU: Onnistuneet juhlat (+ 8000 €)

LäPä7*: Onnistuneet juhlat (+ 8000 €)

Sienilapsi: Onnistuneet juhlat (+ 4000 €)

Oku Ankka: Onnistuneet juhlat (+ 4000 €)



Jonttu-Ankka: Juhlat epäonnistuvat (- 0 €)

The Nobel Duck: Juhlat epäonnistuvat (- 0 €)

~wulffi~: Juhlat epäonnistuvat (- 100 €)

Ton Roza: Juhlat epäonnistuvat (- 600 €)

ankkamestari super: Juhlat epäonnistuvat (- 750 €)*

poppi10: Juhlat epäonnistuvat (- 1150 €)

Don Rosa1: Juhlat epäonnistuvat (- 3450 €)

Tuopp1: Juhlat epäonnistuvat (- 3700 €)



---> Sijoittaminen



Jonttu-Ankka: 4 osaketta viihde-elektroniikkajätti Electric Deprivationia (arvo yhteensä 4600 €)

Don Barks-99: 3 osaketta viihde-elektroniikkajätti Electric Deprivationia ja 1 osake Pallen Pesusieni Oy:tä (arvo yhteensä 8850 €)

kuutio-purkka: 2 osaketta ruotsalaista puhelinoperaattori Hallå:ta ja 1 osake sosiaalisen median yhteisöpalvelu Lärvivihkoa (arvo yhteensä 18 000 €)

Ton Roza: 2 osaketta ruotsalaista puhelinoperaattori Hallå:ta (arvo yhteensä 8900 €)

poppi10: 2 osaketta ruotsalaista puhelinoperaattori Hallå:ta, 2 osaketta Palle Pesusieni Oy:tä ja 1 osake viihde-elektroniikkajätti Electric Deprivationia (arvo yhteensä 20 850 €)

Oku Ankka: 1 osake ruotsalaista puhelinoperaattori Hallå:ta ja 1 osake Pallen Pesusieni Oy:tä (arvo yhteensä 9850 €)

Don Rosa1: 1 osake sosiaalisen median yhteisöpalvelu Lärvivihkoa ja 2 osaketta viihde-elektroniikkajätti Electric Deprivationia (arvo yhteensä 11 400 €)

Sienilapsi: 1 osake sosiaalisen median yhteisöpalvelu Lärvivihkoa ja 1 osake ruotsalaista puhelinoperaattori Hallå:ta (arvo yhteensä 13 550 €)

Tuopp1: 1 osake Pallen Pesusieni Oy:tä (arvo yhteensä 5400 €)

LäPä7*: 1 osake ruotsalaista puhelinoperaattori Hallå:ta (arvo yhteensä 4450 €)

The Nobel Duck: 2 osaketta sosiaalisen median yhteisöpalvelu Lärvivihkoa ja 1 osake viihde-elektroniikkajätti Electric Deprivationia (arvo yhteensä 19 350 €)

agentti M-musta: 1 osake viihde-elektroniikkajätti Electric Deprivationia (arvo yhteensä 11 000 €)

~wulffi~: 1 osake Pallen Pesusieni Oy:tä (arvo yhteensä 5400 €)



agentti M-musta myy Electric Deprivationin osakkeen hintaan 900 €

kuutio-purkka myy Palle Pesusieni Oy:n ja Hallå:n osakkeen yhteishintaan 8500 €



---> Rahoittaminen



Kammoli: Kazakstanin jääkiekkomaajoukkue >> Onnistuu erinomaisesti, palkkio 4000 €



---> Murtovarkaudet



Perushälyttimen omistajat: Tuopp1, Kammoli, ankkamestari super

Tehohälyttimen omistajat: agentti M-musta



Murtovarkauksien kohteiksi tänään joutuvat:*

- Sienilapsi (- 7150 €)

- Oku Ankka (- 4600 €)

- LäPä7* (- 2450 €)



---> Veronmaksu



ankkamestari super: - 1850 €



Lisäksi aiempien unohdusteni takia muutamat kilpailijat saavat heille kuuluvat lisäansiot, kun olen muutamien kierrosten aikana unohtanut säännön, joka antaa juhlien tienestit tuplana mikäli perussysteemin tulos on vähintään 6 oikein.



- Ton Roza (+ 6000 €)

- Sienilapsi (+ 4000 €)

- Tuopp1 (+ 4000 €)



* = arvottu



Rahatilanne kierroksen 7/10 jälkeen:



1. agentti M-musta: 55 500 € (+ 11 000 €)

2. C4MPPU: 41 850 €

3. Kammoli: 38 600 €

4. Tuopp1: 29 900 € (+ 5400 €)

5. Sienilapsi: 25 550 € (+ 13 550 €)

6. kuutio-purkka: 22 350 € (+ 18 000 €)

7. Don Rosa1: 20 900 € (+ 11 400 €)

8. LäPä7*: 15 300 € (+ 4450 €)

9. turhamies15: 12 200 €

10. Oku Ankka: 9300 € (+ 9850 €)

11. Don Barks-99: 8550 € (+ 8850 €)

12. Ton Roza: 7300 € (+ 8900 €)

13. ankkamestari super: 4800 €

14. poppi10: 750 € (+ 20 850 €)

15. ~wulffi~: 0 € (+ 5400 €)

=. The Nobel Duck: 0 € (+ 19 350 €)

=. Jonttu-Ankka: 0 € (+ 4600 €)



Kylläpäs oli sivupistepotissa tänään surkea taso, aivan järjettömästi 0 ja 1 oikein -tuloksia joilla epäonnistutaan kaikessa. Ei ihmekään kun suurin osa väestä menettää rahaa sen tienaamisen sijasta. Johdossa jatkaa edelleen agentti M-musta. Toiselle sijalle on jälleen löytänyt C4MPPU ja kolmantena majapaikkaa pitää Kammoli. Kaikki osakekurssit nousevat tänään ja kuutio-purkka pamauttaa kauden parhaan perussysteemi-sivupistepotti -yhdistelmän ja jyrää megajuhlillaan itsensä viimeiseltä sijalta kuudenneksi. Noilla osaketienesteillä hän voi helposti nostaa itsensä vielä mitalitaisteluun.



Uusia numeroita ja siirtoja aikaa laittaa jälleen huomiseen asti.
Ton Roza
Ton Roza


Takaisin alkuun Siirry alas

Pistepotti LXXIV - Rahavuorten ruhtinas Empty Vs: Pistepotti LXXIV - Rahavuorten ruhtinas

Viesti kirjoittaja Ton Roza Pe 23 Maalis 2018, 20:33

Pistepotti LXXIV - Rahavuorten ruhtinas - Kierros 8/10

Oikeat numerot:



5

7

8

11

14

16

21

26

31

40

42

44

51

64

70

74

80

88

89

90



Oikeat numerot (sivupistepotti):



4

6

20

29

31

34

35

38

46

50



The Nobel Duck: 6 oikein & 2 oikein

C4MPPU: 5 oikein & 4 oikein

ankkamestari super: 5 oikein & 3 oikein

agentti M-musta: 5 oikein & 2 oikein

Don Rosa1: 5 oikein & 0 oikein

~wulffi~: 4 oikein & 2 oikein

poppi10: 4 oikein & 2 oikein

Tuopp1: 4 oikein & 2 oikein

Jonttu-Ankka: 4 oikein & 1 oikein

LäPä7*: 3 oikein & 4 oikein

kuutio-purkka: 3 oikein & 3 oikein

Kammoli: 3 oikein & 1 oikein

Oku Ankka: 3 oikein & 1 oikein

Don Barks-99: 2 oikein & 3 oikein

Sienilapsi: 2 oikein & 2 oikein

Ton Roza: 2 oikein & 1 oikein

turhamies15: 0 oikein & 2 oikein



Osakkeiden kurssimuutokset tänään:



- Pallen Pesusieni Oy: +18,0 % ---> 6350 € / osake

- Ruotsalainen puhelinoperaattori Hallå: +17,0 % ---> 5200 € / osake

- Viihde-elektroniikkajätti Electric Deprivation: +24,0 % ---> 1450 € / osake

- Sosiaalisen median yhteisöpalvelu Lärvivihko: +54,0 % ---> 14 000 € / osake



Päivän tapahtumat:



---> Liikeneuvottelut



The Nobel Duck: Liikeneuvottelu tuottaa tulosta (+ 19 300 €)

LäPä7*: Liikeneuvottelu tuottaa tulosta (+ 3000 €)



Kammoli: Liikeneuvottelu kariutuu (- 10 000 €)



---> Aarteenmetsästys



ankkamestari super: Retkikunta löytää mayojen kadonnutta kultaa, löytöpalkkio 20 000 €

kuutio-purkka: Retkikunta löytää mayojen kadonnutta kultaa, löytöpalkkio 20 000 €

Don Barks-99: Retkikunta löytää mayojen kadonnutta kultaa, löytöpalkkio 20 000 €

agentti M-musta: Retkikunta löytää arkeologisesti merkittäviä muinaismuistoja, löytöpalkkio 10 000 €

~wulffi~: Retkikunta löytää arkeologisesti merkittäviä muinaismuistoja, löytöpalkkio 10 000 €*



Kammoli: Retkikunta joutuu onnettomuuteen, sairaalakuluja 7700 €



---> Juhlat



The Nobel Duck: Onnistuneet juhlat (+ 8000 €)

C4MPPU: Onnistuneet juhlat (+ 8000 €)

LäPä7*: Onnistuneet juhlat (+ 8000 €)

ankkamestari super: Onnistuneet juhlat (+ 6000 €)

kuutio-purkka: Onnistuneet juhlat (+ 6000 €)

Don Barks-99: Onnistuneet juhlat (+ 6000 €)

Sienilapsi: Onnistuneet juhlat (+ 4000 €)

Tuopp1: Onnistuneet juhlat (+ 4000 €)

poppi10: Onnistuneet juhlat (+ 4000 €)



Ton Roza: Juhlat epäonnistuvat (- 750 €)

Oku Ankka: Juhlat epäonnistuvat (- 950 €)

turhamies15: Juhlat epäonnistuvat (- 1200 €)*

Don Rosa1: Juhlat epäonnistuvat (- 2100 €)*



---> Sijoittaminen



Jonttu-Ankka: 4 osaketta viihde-elektroniikkajätti Electric Deprivationia (arvo yhteensä 5800 €)

Don Barks-99: 4 osaketta viihde-elektroniikkajätti Electric Deprivationia ja 1 osake Pallen Pesusieni Oy:tä (arvo yhteensä 12 150 €)

kuutio-purkka: 2 osaketta ruotsalaista puhelinoperaattori Hallå:ta ja 3 osaketta sosiaalisen median yhteisöpalvelu Lärvivihkoa (arvo yhteensä 52 400 €)

Ton Roza: 2 osaketta ruotsalaista puhelinoperaattori Hallå:ta (arvo yhteensä 10 400 €)

poppi10: 2 osaketta ruotsalaista puhelinoperaattori Hallå:ta, 1 osake Palle Pesusieni Oy:tä ja 2 osaketta viihde-elektroniikkajätti Electric Deprivationia (arvo yhteensä 19 550 €)

Oku Ankka: 1 osake ruotsalaista puhelinoperaattori Hallå:ta ja 1 osake Pallen Pesusieni Oy:tä (arvo yhteensä 11 550 €)

Don Rosa1: 1 osake sosiaalisen median yhteisöpalvelu Lärvivihkoa ja 2 osaketta viihde-elektroniikkajätti Electric Deprivationia (arvo yhteensä 16 900 €)

Tuopp1: 1 osake ruotsalaista puhelinoperaattori Hallå:ta (arvo yhteensä 5200 €)

LäPä7*: 2 osaketta ruotsalaista puhelinoperaattori Hallå:ta (arvo yhteensä 10 400 €)

agentti M-musta: 1 osake Pallen Pesusieni Oy:tä, 1 osake ruotsalaista puhelinoperaattori Hallå:ta ja 1 osake sosiaalisen median yhteisöpalvelu Lärvivihkoa (arvo yhteensä 25 550 €)

~wulffi~: 1 osake Pallen Pesusieni Oy:tä (arvo yhteensä 6350 €)



The Nobel Duck myy kaksi osaketta Lärvivihkoa ja yhden osakkeen Electric Deprivationia yhteishintaan 19 350 €

Sienilapsi myy osakkeen Lärvivihkoa ja Hallå:ta yhteishintaan 13 550 €

Tuopp1 myy osakkeen Palle Pesusieni Oy:tä hintaan 5400 €

poppi10 myy osakkeen Palle Pesusieni Oy:tä hintaan 5400 €

agentti M-musta myy osakkeen Electric Deprivationia hintaan 1150 €



---> Rahoittaminen



(Ei rahoituksia tänään)



---> Murtovarkaudet



Perushälyttimen omistajat: Tuopp1, Kammoli

Tehohälyttimen omistajat: agentti M-musta



Murtovarkauksien kohteiksi tänään joutuvat:*

- Jonttu-Ankka (- 0 €)

- ankkamestari super (- 1200 €)

- Don Barks-99 (- 2150 €)



ankkamestari superin perushälytin ei onnistu estämään murtovarkautta ja kaiken lisäksi vielä hajoaa epäonnistuessaan.



---> Veronmaksu



~wulffi~: Varaton, ei voi maksaa veroja

turhamies15: - 3050 €

Don Rosa1: - 5250 €



* = arvottu



Rahatilanne kierroksen 8/10 jälkeen:



1. agentti M-musta: 57 550 € (+ 25 550 €)

2. C4MPPU: 49 850 €

3. The Nobel Duck: 46 650 €

4. Sienilapsi: 43 100 €

5. Tuopp1: 34 850 € (+ 5200 €)

6. Don Barks-99: 31 250 € (+ 12 150 €)

7. kuutio-purkka: 30 150 € (+ 52 400 €)

8. ankkamestari super: 29 600 €

9. LäPä7*: 21 850 € (+ 10 400 €)

10. Kammoli: 20 900 €

11. Don Rosa1: 13 550 € (+ 16 900 €)

12. ~wulffi~: 10 000 € (+ 6350 €)

13. poppi10: 9000 € (+ 19 550 €)

14. Oku Ankka: 8350 € (+ 11 550 €)

15. turhamies15: 7950 €

16. Ton Roza: 6550 € (+ 10 400 €)

17. Jonttu-Ankka: 0 € (+ 5800 €)



Nyt kyllä eletään todella hurjia aikoja. Johdossa on yhä edelleen agentti M-musta ja toisena vuoroaan odottelee C4MPPU. Mutta. Kolmannelta sijalta löytyy vielä eilen aivan viimeisenä ja nollilla ollut The Nobel Duck, jonka kohdalla aivan kaikki menee tänään nappiin. Kaikista hämmästyttävin ilmestys pistetilanteessa on kuitenkin kuutio-purkka - hänen taktiikkansa nimittäin toimi ja osaketienestit ovat aivan järisyttävät. Mutta mitä hän tekee seuraavaksi, lunastaa rahat itselleen vai ottaa kaikkien aikojen suurimman riskin, joka johtaa suurella todennäköisyydellä joko hänen voittoonsa tai täydelliseen turpiinottoon.



Varoitan jo etukäteen kaikkia, osakkeet on myytävä pois viimeistään huomisen (lauantain) kierroksen jälkeen ennen sunnuntain finaalia. On oma päätöksesi myytkö osakkeet tänään vai odotatko huomiseen, jolloin ne ovat joko vielä arvokkaampia tai sitten arvottomampia, kuka tietää. Joka tapauksessa älä unohda niiden myyntiä, sillä jäljellä olevat osakkeet myydään sunnuntain finaalikierroksella automaattisesti kyseisen päivän kurssien mukaisesti, mutta saat ainoastaan puolet tuotoista mikäli osakkeesi menevä automaattimyyntiin. Älä siis jätä niitä sinne vaan myy ne joko tänään tai huomenna.



Uusia numeroita ja siirtoja aikaa laittaa jälleen huomiseen asti.
Ton Roza
Ton Roza


Takaisin alkuun Siirry alas

Pistepotti LXXIV - Rahavuorten ruhtinas Empty Vs: Pistepotti LXXIV - Rahavuorten ruhtinas

Viesti kirjoittaja Ton Roza Pe 23 Maalis 2018, 20:35

No, en ollut vielä siirtoja tarkistamassa tuossa vaiheessa kun Sienilapsi omansa laittoi, joten se kelpuutettakoon, mutta koska deadline kuitenkin ylittyi 40 minuutilla - vaikka kyseessä olikin toki ymmärrettävä syy - hän joutuu 10 % veronmaksuun.

Pistepotti LXXIV - Rahavuorten ruhtinas - Kierros 9/10

Oikeat numerot:



16

19

26

30

31

40

43

51

53

55

59

65

72

78

82

84

90

92

95

98



Oikeat numerot (sivupistepotti):



1

9

16

19

20

24

32

35

43

46



Jonttu-Ankka: 6 oikein & 3 oikein

Kammoli: 6 oikein & 1 oikein

Ton Roza: 5 oikein & 2 oikein

LäPä7*: 5 oikein & 2 oikein

Don Barks-99: 5 oikein & 1 oikein

turhamies15: 4 oikein & 2 oikein

kuutio-purkka: 4 oikein & 2 oikein

Tuopp1: 4 oikein & 2 oikein

C4MPPU: 4 oikein & 2 oikein

agentti M-musta: 4 oikein & 1 oikein

Oku Ankka: 3 oikein & 4 oikein

poppi10: 3 oikein & 3 oikein

ankkamestari super: 3 oikein & 2 oikein

Sienilapsi: 3 oikein & 1 oikein

~wulffi~: 3 oikein & 0 oikein

The Nobel Duck: 2 oikein & 2 oikein

Don Rosa1: 2 oikein & 0 oikein



Osakkeiden kurssimuutokset tänään:



- Pallen Pesusieni Oy: -9,00 % ---> 5800 € / osake

- Ruotsalainen puhelinoperaattori Hallå: -37,0 % ---> 3300 € / osake

- Viihde-elektroniikkajätti Electric Deprivation: +26,0 % ---> 1850 € / osake

- Sosiaalisen median yhteisöpalvelu Lärvivihko: -58,0 % ---> 5900 € / osake



Päivän tapahtumat:



---> Liikeneuvottelut



Ton Roza: Liikeneuvottelu tuottaa tulosta (+ 16 900 €)

kuutio-purkka: Liikeneuvottelu tuottaa tulosta (+ 10 000 €)

ankkamestari super: Liikeneuvottelu tuottaa tulosta (+ 5000 €)

LäPä7*: Liikeneuvottelu tuottaa tulosta (+ 5000 €)

poppi10: Liikeneuvottelu tuottaa tulosta (+ 3500 €)



Don Barks-99: Liikeneuvottelu kariutuu (- 4700 €)

Kammoli: Liikeneuvottelu kariutuu (- 10 000 €)

The Nobel Duck: Liikeneuvottelu kariutuu (- 20 000 €)



---> Aarteenmetsästys



The Nobel Duck: Retkikunta löytää arkeologisesti merkittäviä muinaismuistoja, löytöpalkkio 10 000 €

ankkamestari super: Retkikunta löytää arkeologisesti merkittäviä muinaismuistoja, löytöpalkkio 10 000 €



Don Rosa1: Retkikunta joutuu onnettomuuteen, sairaalakuluja 2700 €

agentti M-musta: Retkikunta joutuu onnettomuuteen, sairaalakuluja 11 500 €



---> Juhlat



Jonttu-Ankka: Onnistuneet juhlat (+ 12 000 €)

Oku Ankka: Onnistuneet juhlat (+ 8000 €)

poppi10: Onnistuneet juhlat (+ 6000 €)

The Nobel Duck: Onnistuneet juhlat (+ 4000 €)

Sienilapsi: Onnistuneet juhlat (+ 4000 €)

ankkamestari super: Onnistuneet juhlat (+ 4000 €)

C4MPPU: Onnistuneet juhlat (+ 4000 €)

Tuopp1: Onnistuneet juhlat (+ 4000 €)

turhamies15: Onnistuneet juhlat (+ 4000 €)

LäPä7*: Onnistuneet juhlat (+ 4000 €)

kuutio-purkka: Onnistuneet juhlat (+ 4000 €)



~wulffi~: Juhlat epäonnistuvat (- 1000 €)

Don Rosa1: Juhlat epäonnistuvat (- 1350 €)

Kammoli: Juhlat epäonnistuvat (- 2100 €)

Don Barks-99: Juhlat epäonnistuvat (- 3150 €)



---> Sijoittaminen



Jonttu-Ankka: 4 osaketta viihde-elektroniikkajätti Electric Deprivationia (arvo yhteensä 7400 €)

Don Rosa1: 1 osake sosiaalisen median yhteisöpalvelu Lärvivihkoa ja 2 osaketta viihde-elektroniikkajätti Electric Deprivationia (arvo yhteensä 10 600 €)

LäPä7*: 2 osaketta ruotsalaista puhelinoperaattori Hallå:ta ja 1 osake sosiaalisen median yhteisöpalvelu Lärvivihkoa (arvo yhteensä 12 500 €)

agentti M-musta: 1 osake Pallen Pesusieni Oy:tä, 1 osake ruotsalaista puhelinoperaattori Hallå:ta ja 1 osake sosiaalisen median yhteisöpalvelu Lärvivihkoa (arvo yhteensä 15 000 €)

~wulffi~: 1 osake Pallen Pesusieni Oy:tä (arvo yhteensä 5800 €)



kuutio-purkka myy kaikki osakkeensa yhteishintaan 52 400 €

poppi10 myy kaikki osakkeensa yhteishintaan 19 550 €

Don Barks-99 myy kaikki osakkeensa yhteishintaan 12 150 €

Oku Ankka myy kaikki osakkeensa yhteishintaan 11 550 €

Ton Roza myy kaikki osakkeensa yhteishintaan 10 400 €

Tuopp1 myy kaikki osakkeensa yhteishintaan 5200 €



---> Rahoittaminen



Kammoli: Kazakstanin jääkiekkomaajoukkue >> Onnistuu erinomaisesti, palkkioksi 4000 €

Tuopp1: Kazakstanin jääkiekkomaajoukkue >> Onnistuu hyvin, palkkioksi 5500 €

~wulffi~: Elokuva-alan huippujen vuosikokoontuminen >> Onnistuu kohtuullisesti, palkkioksi 4450 €



---> Murtovarkaudet



Perushälyttimen omistajat: Tuopp1, Kammoli

Tehohälyttimen omistajat: agentti M-musta



Murtovarkauksien kohteiksi tänään joutuvat:*

- poppi10 (- 2250 €)

- Don Rosa1 (- 3400 €)

- Don Barks-99 (- 7800 €)



---> Veronmaksu



Sienilapsi: - 4300 €



* = arvottu



Rahatilanne kierroksen 9/10 jälkeen:



1. kuutio-purkka: 96 550 €

2. C4MPPU: 53 850 €

3. ankkamestari super: 48 600 €

4. agentti M-musta: 46 050 € (+ 15 000 €)

5. Tuopp1: 45 050 € (+ 5200 €)

6. Sienilapsi: 42 800 €

7. The Nobel Duck: 40 650 €

8. poppi10: 35 800 €

9. Ton Roza: 33 850 €

10. Oku Ankka: 27 900 €

11. Don Barks-99: 27 750 €

12. LäPä7*: 16 850 € (+ 12 500 €)

13. Jonttu-Ankka: 12 000 € (+ 7400 €)

14. turhamies15: 11 950 €

15. Kammoli: 10 800 €

16. Don Rosa1: 6100 € (+ 10 600 €)

17. ~wulffi~: 4550 € (+ 5800 €)



Ylivoima on aina ylivoimaa. Kun jäljellä on tasan yksi kierros, voidaan puhua jo täydellisen ratkaisevasta ylivoimasta. Täytyy tapahtua jotain melkoisen ihmeellistä, jotta tuo tilanne tästä vielä huomenna muuttuisi.



Todellakin, kuutio-purkka myy osakkeensa ja viettää muutenkin hienon päivän ja kiskaisee itsensä niin hirmuiseen johtoon, että tämä todennäköisesti oli ratkaiseva kierros. Toisena jatkaa C4MPPU ja kolmanneksi on yllättäen noussut ankkamestari super. Hopeasta ja pronssista tullaan kuitenkin taistelemaan vielä hyvin tiukasti. Joka tapauksessa on todettava, että vaikka purkan tuuri ei aina olekaan kovin hyvä (viittaan tällä siihen muuan karmivaan putkeen), on hän strategikkona ehdottomasti Pistepotin paras. Tämä ei ole ensimmäinen kerta kun hänen nerokas taktiikkansa johtaa tähän lopputulokseen.



Huomenna on siis vuorossa viimeinen kierros. Nyt on mahdollista viimeisen kerran vaihtaa numerot ja tehdä viimeiset siirrot, jotta oma sijoitus olisi lopputuloksissa mahdollisimman hyvä. Jokainenhan tietysti haluaa kymmenen parhaan joukkoon ja sen myötä ranking-pisteille, sehän on selvä.



Kaikki osakkeet täytyy myydä huomiseen kierrokseen eli huomiseen klo 11.00 mennessä! Ne osakkeet, joita ei ole huomiseen kierrokseen mennessä myyty, menevät automaattiseen myyntiin huomisen kurssien perusteella, mutta automaattisesta myynnistä saat ainoastaan puolet osakkeiden tuotoista, joten nyt on ehdottomasti aika myydä ne itse.



Jotta viimeisen kierroksen perussysteemin numerot eivät olisi aivan merkityksettömät, niin viimeisellä kierroksella mikäli saat perussysteemillä vähintään 5 oikein -tuloksen, sivupistepottisi tulos kasvaa yhdellä siirtojen kannalta. Eli jos saat vaikkapa 5 oikein ja 3 oikein -tuloksen ja järjestät juhlat, saat juhlista voittoa 8000 € koska 3 oikein kasvaa yhdellä.



Uusia numeroita ja siirtoja aikaa siis laittaa vielä huomiseen asti.
Ton Roza
Ton Roza


Takaisin alkuun Siirry alas

Pistepotti LXXIV - Rahavuorten ruhtinas Empty Vs: Pistepotti LXXIV - Rahavuorten ruhtinas

Viesti kirjoittaja Ton Roza Pe 23 Maalis 2018, 20:36

Vankkavision viikonlopun leffaputken sunnuntain leffana tänään ylidramatisoitu kreikkalainen tragedia Hopeapurkka II.

Huomioikaa, että ne, jotka ovat saaneet vähintään 5 oikein -tuloksen, ovat myös saaneet yhden lisänumeron sivupistepottiin. Se ei näy tuloslistassa, mutta se on otettu huomioon siirroissa ja niiden onnistumisessa. Tämä on siis se juttu, josta puhuin eilen, jotta viimeiset perussysteemin numerot eivät ole täysin merkityksettömät.

Pistepotti LXXIV - Rahavuorten ruhtinas - Kierros 10/10

Oikeat numerot:



7

12

20

23

24

44

46

49

55

58

60

72

76

77

78

79

88

90

93

94



Oikeat numerot (sivupistepotti):



3

9

16

17

26

44

47

48

49

50



Oku Ankka: 8 oikein & 4 oikein

ankkamestari super: 8 oikein & 1 oikein

C4MPPU: 7 oikein & 0 oikein

Don Rosa1: 6 oikein & 1 oikein

Don Barks-99: 6 oikein & 0 oikein

Sienilapsi: 5 oikein & 3 oikein

Ton Roza: 5 oikein & 2 oikein

agentti M-musta: 5 oikein & 1 oikein

~wulffi~: 5 oikein & 1 oikein

poppi10: 4 oikein & 5 oikein

Kammoli: 3 oikein & 3 oikein

The Nobel Duck: 3 oikein & 2 oikein

turhamies15: 3 oikein & 2 oikein

kuutio-purkka: 3 oikein & 1 oikein

LäPä7*: 3 oikein & 0 oikein

Jonttu-Ankka: 2 oikein & 2 oikein

Tuopp1: 2 oikein & 2 oikein



Päivän tapahtumat:



---> Liikeneuvottelut



The Nobel Duck: Liikeneuvottelu tuottaa tulosta (+ 20 000 €)

agentti M-musta: Liikeneuvottelu tuottaa tulosta (+ 20 000 €)

Ton Roza: Liikeneuvottelu tuottaa tulosta (+ 20 000 €)

Kammoli: Liikeneuvottelu tuottaa tulosta (+ 20 000 €)

ankkamestari super: Liikeneuvottelu tuottaa tulosta (+ 10 000 €)

Oku Ankka: Liikeneuvottelu tuottaa tulosta (+ 9000 €)

poppi10: Liikeneuvottelu tuottaa tulosta (+ 4000 €)



Tuopp1: Liikeneuvottelu kariutuu (- 3200 €)

LäPä7*: Liikeneuvottelu kariutuu (- 5000 €)

kuutio-purkka: Liikeneuvottelu kariutuu (- 5000 €)

Jonttu-Ankka: Liikeneuvottelu kariutuu (- 9700 €)

Don Barks-99: Liikeneuvottelu kariutuu (- 10 000 €)

~wulffi~: Liikeneuvottelu kariutuu (- 10 000 €)



---> Aarteenmetsästys



Kammoli: Retkikunta löytää mayojen kadonnutta kultaa, löytöpalkkio 20 000 €

Jonttu-Ankka: Retkikunta löytää arkeologisesti merkittäviä muinaismuistoja, löytöpalkkio 10 000 €

agentti M-musta: Retkikunta löytää arkeologisesti merkittäviä muinaismuistoja, löytöpalkkio 10 000 €

ankkamestari super: Retkikunta löytää arkeologisesti merkittäviä muinaismuistoja, löytöpalkkio 10 000 €



Don Barks-99: Retkikunta joutuu onnettomuuteen, sairaalakuluja 5550 €



---> Juhlat



Oku Ankka: Onnistuneet juhlat (+ 20 000 €)

poppi10: Onnistuneet juhlat (+ 10 000 €)

Sienilapsi: Onnistuneet juhlat (+ 8000 €)

Kammoli: Onnistuneet juhlat (+ 6000 €)

Tuopp1: Onnistuneet juhlat (+ 4000 €)

The Nobel Duck: Onnistuneet juhlat (+ 4000 €)

Don Rosa1: Onnistuneet juhlat (+ 4000 €)

ankkamestari super: Onnistuneet juhlat (+ 4000 €)

turhamies15: Onnistuneet juhlat (+ 4000 €)*



~wulffi~: Juhlat epäonnistuvat (- 450 €)

LäPä7*: Juhlat epäonnistuvat (- 1700 €)

Don Barks-99: Juhlat epäonnistuvat (- 2750 €)

C4MPPU: Juhlat epäonnistuvat (- 5400 €)

kuutio-purkka: Juhlat epäonnistuvat (- 9650 €)



---> Sijoittaminen



agentti M-musta myy kaikki osakkeensa yhteishintaan 15 000 €

LäPä7* myy kaikki osakkeensa yhteishintaan 12 500 €

Don Rosa1 myy kaikki osakkeensa yhteishintaan 10 600 €

Jonttu-Ankka myy kaikki osakkeensa yhteishintaan 7400 €

~wulffi~ myy kaikki osakkeensa yhteishintaan 5800 €



---> Rahoittaminen



The Nobel Duck: Kazakstanin jääkiekkomaajoukkue >> Onnistuu kohtuullisesti, palkkioksi 5000 €

Tuopp1: Kazakstanin jääkiekkomaajoukkue >> Onnistuu kohtuullisesti, palkkioksi 2500 €



---> Murtovarkaudet



Perushälyttimen omistajat: Tuopp1, Kammoli

Tehohälyttimen omistajat: agentti M-musta



Murtovarkauksien kohteiksi tänään joutuvat:*

- turhamies15 (- 3000 €)

- Ton Roza (- 8450 €)

- ankkamestari super (- 12 150 €)



---> Veronmaksu



turhamies15: - 3000 €



Lopulliset omaisuudet:



1. agentti M-musta: 91 050 €

2. kuutio-purkka: 81 900 €

3. ankkamestari super: 60 450 €

4. The Nobel Duck: 59 650 €

5. Oku Ankka: 56 900 €

6. Kammoli: 56 800 €

7. Sienilapsi: 50 800 €

8. poppi10: 49 800 €

9. C4MPPU: 48 450 €

10. Ton Roza: 45 400 €

11. Tuopp1: 43 350 €

12. LäPä7*: 22 650 €

13. Don Rosa1: 20 700 €

14. Jonttu-Ankka: 19 700 €

15. turhamies15: 9950 €

16. Don Barks-99: 9450 €

17. ~wulffi~: 0 €



Ei siihen sitten kuitenkaan tarvittu ihmettä, ainoastaan surkeat numerot ja kohtalokkaat juhlat. On nimittäin silkka fakta, että mikäli muuan hopeamitalisti ei olisi järjestänyt juhlia, olisi hän voittanut 500 € erolla.



Totuus kuitenkin on se, että eilisestä takaiskusta huolimatta rahavuorten ruhtinas nousee valtaistuimelleen, jolla istui jo usean kierroksen ajan kauden aikana: agentti M-musta on tämän kauden voittaja ja tämä on hänelle jo neljäs voitto historian aikana ja kaiken lisäksi vielä heti comeback -kaudella - erittäin suuret onnittelut hänelle näistä saavutuksista! Hopeaa itselleen strategioi aivan pohjallakin yhdessä vaiheessa käynyt kuutio-purkka ja pronssille päätyy kenties kilpailun suurin yllättäjä, ankkamestari super, onnittelut myös heille.



Mielenkiintoinen kausi tosiaan oli - tai itse asiassa kaudet, tämähän kuitenkin loppujen lopuksi taisi olla enemmänkin pari edelliskaudelle kun toistensa vastakohdat olivat. Traagisesti kuutio-purkka jäi hopealle molemmilla kausilla ja etenkin tällä kaudella voiton piti olla lähes varma, mutta sitten agentti M-musta tekee järisyttävän loppukirin ja purkan juhlat pilaavat kaiken. Joka tapauksessa kaksi peräkkäistä hopeaa on loistosuoritus, joten purkka on ainakin oman kirouksensa jo ihan selvästi rikkonut ja palannut siihen tuttuun mitalikantaan. Kilpailijoista ehdottomasti loogisin oli ~wulffi~ sillä hän oli paras kelmi mutta huonoin liikemies.



Seuraavaksi on (taas) luvassa jotain eeppistä. Itse asiassa uskallan väittää, että ainakin kuutio-purkka tulee pitämään tulevasta juhlakaudesta. Ja luultavasti myös Kammoli. Ja aika varmasti myös Oku Ankka. Miksikö? No Kammoli on voittanut sen aiemmin. Ja Okukin on voittanut sen aiemmin. Ja purkka teki kuuluisan debyyttinsä silloin. Siis mistä nyt oikein puhutaan?
Ton Roza
Ton Roza


Takaisin alkuun Siirry alas

Pistepotti LXXIV - Rahavuorten ruhtinas Empty Vs: Pistepotti LXXIV - Rahavuorten ruhtinas

Viesti kirjoittaja Ton Roza Pe 23 Maalis 2018, 20:41

kuutio-purkka
klo 12:43 | 19.1.2014

Voisin olla kapteeni

1-20

1-10

Appapapappapa! Mitenkäs Agentti Musta voi mennä aarteen metsästykseen ilman että sai aiemmin 5 oikein??




Aku Vankkis
klo 13:12 | 19.1.2014

Hetkinen, mitä hemmettiä, tämähän on suorastaan skandaali. Eikö kauden alussa juuri ollut puhetta, että siirtojen oikeellisuus on kilpailijoiden omalla vastuulla. Muuan agentti on selvästi unohtanut tämän.

Luulin, että kilpailijoihin voisi edes luottaa tulosten kanssa mutta kun näemmä ei voi, syynään koko kauden joka ikisen kierroksen äärimmäisen tarkasti läpi siltä varalta että muitakin vastaavia tapauksia on sattunut. Lopulliset, korjatut tulokset julkaistaan joko myöhemmin tänään/viimeistään huomenna. Mikäli muita virhesiirtoja ei ole tapahtunut, purkka voittaa sittenkin.

Ilmoittautuminen uudelle kaudelle jatkuu normaalisti.




Aku Vankkis
klo 14:08 | 19.1.2014

Tuomio on tulossa, tässä menee vielä vähän aikaa, mutta pian. Voin tässä vaiheessa jo todeta olevani aivan sanaton. Ilmeisesti jatkossa kaikkia kilpailijoiden siirtoja täytyy kyylätä kuin mikäkin ylitarkka lapsenvahti, kauden varrelta on nimittäin paljastunut niin paljon siirtoja, joita ei oikeasti ole voinut tehdä, että koko pistetilanne tulee kyllä menemään aivan uusiksi. Olen jopa osakkeita joutunut mitätöimään kun niitä on ostettu ilman vaadittavia tuloksia ja tämähän tietysti tarkoittaa sitä, että kyseisiltä kilpailijoilta joudutaan vähentämään niin paljon rahaa kuin he ovat laittomilla osakkeillaan tienanneet myydessään ne... ja nämä summat ovat valtavia. Olisi pitänyt vahtia tarkemmin, myönnän olleeni liian luottavainen, mutta yhtä lailla jokaisen kilpailijan olisi pitänyt pitää huolta siitä, ettei tee virhesiirtoja.




Aku Vankkis
klo 15:02 | 19.1.2014

Hmm. Kieltämättä tuo purkan mainitsema lisäys auttaa tässä hommassa melkoisesti, rajoituksethan tosiaan poistettiin kokonaan tuota määrää lukuun ottamatta, joten en siis joudukaan tekemään järkyttävää rumbaa niiden suhteen. Sinänsä helpotus, sillä mikäli rajoitukset olisivat olleet voimassa, noin puolet kilpailijoista (mukaan lukien purkka itse) olisivat saaneet karmivia menetyksiä niskaansa. Purkasta on ollut melkoisesti hyötyä tänään, pitäisiköhän hänelle myöntää ansiomitali hyödyllisyydestä kauden 80 jälkeen...

Joka tapauksessa niitä vähennyksiä tuli muillekin kuin pelkästään agentille. Aarteenmetsästystä oli väärinkäytetty ihan kiitettävästi ja vaikka rahoituskohteilla ei varsinaisesti ole mitään eroa, säännöt siitä huolimatta sanovat, että tiettyjä kohteita voi rahoittaa vain tietyllä sivupistepotin tuloksella ja tästä syystä Kammolille rapsahti pieni menetys. Lisäksi turhamies15 oli järjestänyt juhlat 0 oikein -tuloksella vaikka rajoitus on 1 oikein. Kahdelle kilpailijalle on myös lisätty hiukan rahaa kun heidän tekemänsä siirrot, joista he ovat menettäneet rahaa, eivät olekaan olleet sallittuja. He kuitenkin saavat tästä rahasta vain puolet, sillä jotain on myös vietävä koska kyseessä oli joka tapauksessa kielletty siirto vaikka se huonoon lopputulokseen johtikin.

Kaikki rahasummien muutokset:
ankkamestari super: - 30 000 € (kaksi ei-sallittua aarteenetsintää)
agentti M-musta: - 20 000 € (kaksi ei-sallittua aarteenetsintää)
turhamies15: - 4000 € (luvattomat juhlat)
Kammoli: - 4000 € (kaksi kertaa rahoitettu Kazakstanin jääkiekkomaajoukkuetta ilman sivupistepotin 2 oikein -tulosta)
LäPä7*: + 1500 € (järjesti tappiollisen liikeneuvottelun ilman 2 oikein -tulosta perussysteemillä)
Don Barks-99: + 1250 € (sama kuin LäPällä)

Kauden 74 lopulliset lopputulokset:
1. kuutio-purkka: 81 900 €
2. agentti M-musta: 71 050 €
3. The Nobel Duck: 59 650 €
4. Oku Ankka: 56 900 €
5. Kammoli: 52 800 €
6. Sienilapsi: 50 800 €
7. poppi10: 49 800 €
8. C4MPPU: 48 450 €
9. Ton Roza: 45 400 €
10. Tuopp1: 43 350 €
11. ankkamestari super: 30 450 €
12. LäPä7*: 24 150 €
13. Don Rosa1: 20 700 €
14. Jonttu-Ankka: 19 700 €
15. Don Barks-99: 10 700 €
16. turhamies15: 5950 €
17. ~wulffi~: 0 €

Eli kyllä se lopulta niin menee kuin sen eilisen perusteella pitikin mennä. Todelliseksi rahavuorten ruhtinaaksi ja tämän kauden voittajaksi julistetaan siis kuutio-purkka jolle tämä voitto on jo oeräti viides eikä samaan ole kovin moni vielä pystynyt. Hän todella ansaitsi tällä kertaa voittonsa ja tämä on myös toinen mitali putkeen, erittäin suuret onnittelut hänelle siis! Hopealle päätyi sitten agentti M-musta ja pronssia nappasi kauden lopulla huikean kirin tehnyt The Nobel Duck, onnittelut myös heille.

Tämä todella oli Pistepotin yli kolmevuotisen historian ensimmäinen kerta kun lopputulokset paljastuvat virheellisiksi ja kaikki mitalisijat menivät uusiksi. Koodinmurrossa ei onneksi ole sellaisia siirtoja, jotka voisi tehdä väärin ja siten kerätä pisteitä/kirjaimia, joihin ei ole oikeutta, paitsi kaksintaistelu, jonka rajoitusten noudattamista aion tarkkailla hyvin tiukasti.
Ton Roza
Ton Roza


Takaisin alkuun Siirry alas

Pistepotti LXXIV - Rahavuorten ruhtinas Empty Vs: Pistepotti LXXIV - Rahavuorten ruhtinas

Viesti kirjoittaja Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Takaisin alkuun

- Similar topics

 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa