Pistepotti CXCIV - Euraasianpimennys

Sivu 1 / 8 1, 2, 3, 4, 5, 6, 7, 8  Seuraava

Siirry alas

Pistepotti CXCIV - Euraasianpimennys

Viesti kirjoittaja Aku Vankkis lähetetty La 07 Heinä 2018, 14:57

Pistepotti CXCIV - Euraasianpimennys

Perusasiat

Vuorossa on Pistepotin sadasyhdeksäskymmenesneljäs kausi ja tällä kertaa vuorossa on jatko-osa viime syksynä järjestetylle kaudelle 175 (Euroopanpimennys), joka oli myöhemmin järjestetyn äänestyksen mukaan 18. kausikymmenyksen toiseksi paras kausi (edellään ainoastaan Veteraanit vs. Keltanokat V).

Jälleen on siis massiivinen sähkökatkojen aalto piinaamassa Eurooppaa ja se pimentää kerralla kokonaisia valtioita, mutta tällä kertaa kriisi käy entistä pahemmaksi ja leviää myös Aasian puolelle.

Mukana on lähes kaikki Euroopan ja Aasian valtiot, kummastakin 45 eli yhteensä 90 valtiota. Kilpailijat pääsevät tällä kertaa olemaan kahdessa paikassa yhtä aikaa eli jokainen on samaan aikaan yhdessä Euroopan ja yhdessä Aasian valtiossa.

Kautta varten arvataan perussysteemin numerot eli 20 numeroa väliltä 1-100 ja kauden kesto riippuu sen tapahtumista ollen kuitenkin maksimissaan 12 kierrosta.

Kierrokset 1-7

Seitsemällä ensimmäisellä kierroksella 12 valtiota pimenee joka kierroksella siten, että pimenevien joukossa on 6 valtiota molemmista maanosista.

Mikäli kilpailija oleskelee valtiossa, joka pimenee, hän tienaa itselleen pimennyspisteitä, jotka ovat negatiivisia pisteitä, joita kukaan ei missään tapauksessa halua kerätä.

Valtiot on jaettu kolmeen kategoriaan pinta-alan mukaan: pienet, keskisuuret ja suuret valtiot. Sekä Euroopan että Aasian puolella on tehty oma jako.

Mikäli kilpailija oleskelee pimenevässä valtiossa, sen koko vaikuttaa pimennyspisteiden määrään: pienissä valtioissa saa yhden pimennyspisteen, keskisuurissa kaksi ja suurissa jopa kolme.

Kuitenkin samaan aikaan tavallisia oikeista numeroista tienattavia pisteitä saa pienissä valtioissa vain puolet, keskisuurissa normaalisti ja suurissa 1,5-kertaisena.

Valtion koko ei kuitenkaan vaikuta siihen, kuinka todennäköisesti se pimentyy - kaikki valtiot ovat tämän suhteen samalla viivalla.

Pimennyspisteet ovat sidottuja maanosaan, jossa ne on tienattu eli esimerkiksi Saksasta tienatut pimennyspisteet vaikuttavat kilpailijaan Euroopan puolella, mutta eivät Aasian. Molemmissa maanosissa on siis oma sisäinen pimennyspistetilanne, johon toisen maanosan tapahtumat eivät vaikuta mitenkään.

Varsinainen pistetilanne on kuitenkin molemmille maanosille yhteinen eli kilpailijat keräävät siis pisteitä samaan aikaan molemmista maanosista ja ne lasketaan yhteen pistetilanteeseen.

Kilpailijoiden on suositeltavaa matkustaa molemmissa maanosissa uuteen valtioon joka kierroksella. Se ei ole pakollista, mutta pysymällä samassa valtiossa kilpailija ei tienaa kierrokselta tavallisia pisteitä lainkaan, joten kaudella paremmin pärjäämisen kannalta on olennaista matkustaa uuteen valtioon joka kierros. Valtioon, joka on pimentynyt, ei tietenkään voi enää matkustaa.

HUOM: Korkeintaan kolme kilpailijaa voi olla samaan aikaan yhdessä valtiossa.

Endgame

Kun seitsemän kierrosta on käyty, 84/90 valtiota on pimentynyt ja vain kuusi - kolme kummastakin maanosasta - on jäljellä. Tällöin siirrytään endgame-vaiheeseen.

Ennen endgamen alkua molempien maanosien pimennyspistetilanne tarkistetaan ja viisi eniten pimennyspisteitä kerännyttä kilpailijaa eliminoidaan, eivätkä he pääse sen maanosan osalta endgameen mukaan.

Mikäli kilpailija on viiden eniten pimennyspisteitä keränneen joukossa molemmissa maanosissa, hänen kautensa päättyy kokonaan ennen endgamea. Tässä vaiheessa pudonneiden lopullinen sijoitus määräytyy kerättyjen tavallisten pisteiden perusteella, mikäli heitä on useampi.

Ne kilpailijat, jotka eliminoituvat toisessa maanosassa mutta säästyvät toisessa, jäävät jumiin siihen maanosaan, jossa säästyivät. He eivät voi endgamen aikana missään olosuhteissa matkustaa toiseen maanosaan.

Ne kilpailijat, jotka välttyvät kokonaan eliminoinneilta, saavat vapaalipun, joka oikeuttaa heidät liikkumaan molempien maanosien alueella endgamen aikana.

Lisäksi molempien maanosien osalta kolme vähiten pimennyspisteitä kerännyttä saa itselleen yhden suojan, joka pelastaa eliminoinnilta yhden kerran. Suojat ovat voimassa endgamen kolmen ensimmäisen kierroksen ajan.

HUOM: Kaikki ratkaisevissa kohdissa olevat tasapelit pimennyspisteissä ratkaistaan tavallisilla pisteillä siten, että enemmän pisteitä kerännyt saa paremman sijoituksen.

Endgamen aikana vain yksi valtio pimenee per kierros ja se voi olla mikä tahansa jäljellä olevista maanosasta riippumatta. Mikäli kilpailija oleskelee valtiossa, joka pimenee, hän putoaa pelistä, paitsi jos hänellä on suoja kolmen ensimmäisen kierroksen aikana, jolloin suoja katoaa ja kilpailija saa jatkaa.

Kauden päättyminen

Kausi voi päättyä kahdella eri tavalla: 1) siihen, että vain yksi kilpailija on enää jäljellä tai 2) siihen, että vain yksi valtio on enää jäljellä.

Mikäli vaihtoehto 1 tapahtuu, tämä viimeinen jäljellä oleva kilpailija voittaa kauden automaattisesti. Muiden sijoitukset määritellään koko kauden aikana kerättyjen tavallisten pisteiden perusteella. Sillä ei siis tässä tapauksessa ole merkitystä, kuinka pitkälle kilpailija eteni endgamessa - vain pisteet ratkaisevat. Ainoastaan endgamen ulkopuolelle jääneet ovat varmasti kaikkien endgameen päässeiden alapuolella, vaikka he olisivat kierroksilla 1-7 saaneet kerättyä kuinka paljon pisteitä tahansa.

Mikäli vaihtoehto 2 tapahtuu, se tarkoittaa sitä, että kilpailijoita on yhä mukana useampi kuin yksi, mutta valtioita on jäänyt vain yksi jäljelle. Tällöin kaikki ainoaan selvinneeseen valtioon jääneet kilpailijat saavat palkinnoksi 15 pistettä kukin ja sitten eniten pisteitä kerännyt kilpailija voittaa kauden, oli kyseessä sitten viimeisessä valtiossa ollut kilpailija tai joku aiemmin eliminoitunut ja muut endgameen päässeet laitetaan samalla tavalla pisteiden perusteella paremmuusjärjestykseen alemmille sijoille.

Merkittävin ero tämän kauden ja Euroopanpimennyksen välillä on siis se, että tällä kaudella tavallisilla pisteillä on selvästi suurempi merkitys, eivätkä ne ole enää vain muodollinen elementti, jota raahataan mukana.

Yhteenveto

Joten nyt kun sitten ilmoittaudut mukaan kaudelle, laita ilmoittautumisviestiisi tuttuun tapaan ensimmäiset 20 numeroasi väliltä 1-100 ja luonnollisesti numerojärjestyksessä ja lisäksi valitse alla näkyvistä listoista yksi Euroopan ja yksi Aasian valtio, joista aloitat kauden. Huomioi, että samaan valtioon voi mennä korkeintaan kolme kilpailijaa.

Olettaen, että vähintään 12 kilpailijaa on saatu mukaan siihen mennessä, kausi alkaa keskiviikkona 11. heinäkuuta.

**

Euroopan valtiot:

Euroopan valtiot:
Pienet (15 kpl): Alankomaat, Albania, Andorra, Belgia, Kosovo, Liechtenstein, Luxemburg, Makedonia, Moldova, Monaco, Montenegro, San Marino, Slovenia, Sveitsi, Vatikaani

Keskisuuret (15 kpl): Bosnia ja Hertsegovina, Bulgaria, Irlanti, Islanti, Itävalta, Kroatia, Latvia, Liettua, Portugali, Serbia, Slovakia, Tšekki, Tanska, Unkari, Viro

Suuret (15 kpl): Espanja, Iso-Britannia, Italia, Kreikka, Norja, Puola, Ranska, Romania, Ruotsi, Saksa, Suomi, Turkki, Ukraina, Valko-Venäjä, Venäjä

Aasian valtiot:

Aasian valtiot:
Pienet (15 kpl): Arabiemiirikunnat, Armenia, Azerbaidžan, Bahrain, Bhutan, Brunei, Georgia, Israel, Itä-Timor, Kuwait, Libanon, Malediivit, Qatar, Singapore, Sri Lanka

Keskisuuret (15 kpl): Bangladesh, Etelä-Korea, Filippiinit, Japani, Jordania, Kambodža, Kirgisia, Laos, Malesia, Nepal, Oman, Pohjois-Korea, Syyria, Tadžikistan, Vietnam

Suuret (15 kpl): Afganistan, Indonesia, Intia, Irak, Iran, Jemen, Kazakstan, Kiina, Mongolia, Myanmar, Pakistan, Saudi-Arabia, Thaimaa, Turkmenistan, Uzbekistan

(Aivan kaikki valtiot eivät mahtuneet mukaan, koska määrän piti olla kauden rakenteen vuoksi 90 eli 45 kummastakin maanosasta. Tästä syystä Euroopan puolelta Kypros ja Malta jäivät ulkopuolelle. Venäjä ja Turkki sijaitsevat maantieteellisesti suurimmaksi osaksi Aasiassa, mutta ne yleisesti mielletään Euroopan valtioiksi, joten ne on tässä tapauksessa sijoitettu Euroopan puolelle.)
avatar
Aku Vankkis
Admin


http://pistepotti.foorumini.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Pistepotti CXCIV - Euraasianpimennys

Viesti kirjoittaja Xatalos lähetetty La 07 Heinä 2018, 15:17

Ihan hyvä muutos, että pisteillä on suurempi merkitys. Aiemmin ne olivat lähes merkityksettömiä, mutta nyt pitää vähän miettiä, mitä tekisi..

Xatalos


Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Pistepotti CXCIV - Euraasianpimennys

Viesti kirjoittaja Xatalos lähetetty La 07 Heinä 2018, 15:27

Entä jos endgamessa jää jumiin maanosaan, jonka kaikki valtiot ovat jo pimentyneet?

Xatalos


Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Pistepotti CXCIV - Euraasianpimennys

Viesti kirjoittaja Xatalos lähetetty La 07 Heinä 2018, 15:29

Siis jos eliminoitui aiemmin toisesta maanosasta.

Xatalos


Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Pistepotti CXCIV - Euraasianpimennys

Viesti kirjoittaja Aku Vankkis lähetetty La 07 Heinä 2018, 15:30

Jos kaikki valtiot maanosasta ovat pimentyneet, niin luonnollisesti jumissa ollut kilpailija on silloin jo pudonnut pelistä. Mikäli toisessa on yksi jäljellä ja toisessa vaikka kolme ja kilpailija on jumissa siinä maanosassa, jossa vain yksi on jäljellä, hän ei voi vaihtaa valtiota lainkaan, vaan joutuu pysymään paikoillaan ja toivomaan, että kyseinen valtio jäisi viimeiseksi.
avatar
Aku Vankkis
Admin


http://pistepotti.foorumini.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Pistepotti CXCIV - Euraasianpimennys

Viesti kirjoittaja Xatalos lähetetty La 07 Heinä 2018, 15:30

Ahaa, totta..

Xatalos


Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Pistepotti CXCIV - Euraasianpimennys

Viesti kirjoittaja Xatalos lähetetty La 07 Heinä 2018, 15:33

Endgamessa koko ei kai enää vaikuta pisteisiin!

Xatalos


Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Pistepotti CXCIV - Euraasianpimennys

Viesti kirjoittaja Xatalos lähetetty La 07 Heinä 2018, 15:36

Ja päteekö ”suoja” molempiin maanosiin vai vain siihen, jossa se on ansaittu?

Xatalos


Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Pistepotti CXCIV - Euraasianpimennys

Viesti kirjoittaja Xatalos lähetetty La 07 Heinä 2018, 15:42

Ja entä jos kausi loppuu siihen, että viimeiset pelaajat kuolevat yhtä aikaa?

Tämä on varmaan viimeinen kysymys tältä erää Smile

Xatalos


Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Pistepotti CXCIV - Euraasianpimennys

Viesti kirjoittaja Ton Roza lähetetty La 07 Heinä 2018, 16:07

Tutkapari Venäjä ja Afganistan.

1
5
12
18
22
23
32
39
45
49
52
56
63
67
73
78
81
90
95
100
avatar
Ton Roza


Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Pistepotti CXCIV - Euraasianpimennys

Viesti kirjoittaja Xatalos lähetetty La 07 Heinä 2018, 16:28

"Ja päteekö ”suoja” molempiin maanosiin vai vain siihen, jossa se on ansaittu?"

<---- Tähän erityisesti haluaisin ainakin vielä selvennyksen.. Eli onko järkeä tavoitella kahta suojaa vai antaako yksi jo saman edun?

Xatalos


Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Pistepotti CXCIV - Euraasianpimennys

Viesti kirjoittaja Sienilapsi lähetetty Su 08 Heinä 2018, 05:05

Mikä chatti tästä on tullu, luulin jo et täällä olis kerranki kunnon osallistujaryntäys ja sit oonkin vasta toinen??

2
4
7
15
21
23
30
34
39
43
46
55
57
61
68
69
73
78
82
89

Sverige & 日本

(Kielitaidottomille Ruotsi ja Japani)
avatar
Sienilapsi


Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Pistepotti CXCIV - Euraasianpimennys

Viesti kirjoittaja Oku Ankka lähetetty Su 08 Heinä 2018, 10:15

2
3
7
10
12
16
19
26
37
42
47
49
52
76
82
83
85
87
91
99

Norja ja Kazakstan
avatar
Oku Ankka


Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Pistepotti CXCIV - Euraasianpimennys

Viesti kirjoittaja Don Barks lähetetty Su 08 Heinä 2018, 11:35

Huomenna alkaa mulla armeija, joten saattaa hieman vaikeutua aktiivisuus kausien aikana seuraavan vuoden/puolen vuoden aikana. Todennäköisesti pystyn kuitenkin osallistumaan lähes kaikille kausille, jos ei muuten niin tuon hätävarasysteemin kautta.

5
6
7
9
15
19
22
24
27
29
31
34
38
39
40
41
45
47
49
50

Syyria ja Portugali


Viimeinen muokkaaja, Don Barks pvm Su 08 Heinä 2018, 11:39, muokattu 1 kertaa
avatar
Don Barks


Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Pistepotti CXCIV - Euraasianpimennys

Viesti kirjoittaja Xatalos lähetetty Su 08 Heinä 2018, 11:37

En ole vielä pystynyt päättämään strategiaa kun tietyt yksityiskohdat säännöistä ovat pimennossa Smile

Xatalos


Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Pistepotti CXCIV - Euraasianpimennys

Viesti kirjoittaja Touhula lähetetty Su 08 Heinä 2018, 12:37

Xatalos kirjoitti:En ole vielä pystynyt päättämään strategiaa kun tietyt yksityiskohdat säännöistä ovat pimennossa Smile
Voi kai ne kysymykset muokata samaankin viestiin?

80-99
Espanja & Pakistan
avatar
Touhula


Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Pistepotti CXCIV - Euraasianpimennys

Viesti kirjoittaja Aku Vankkis lähetetty Su 08 Heinä 2018, 13:56

Suojia voi olla vain yksi kappale per kilpailija, Euroopanpimennyksessä nähtiin, että kaksi on liikaa ja antaa liian ylivoimaisen edun. En kuitenkaan näe mitään järkevää syytä olla tavoittelematta suojaa molemmissa maanosissa, koska suoja on kuitenkin eliminoinnin vastakohta ja kukaan ei eliminoiduksi halua kummassakaan maanosassa joutua. Olisi varsin mielenkiintoinen "strategia" olla pyrkimättä pääsemään mahdollisimman kauas eliminoinnista.

Toisin sanoen jos siis joku saa suojan molemmissa maanosissa, hän saa vain yhden suojan, mutta samalla hän vie suojan joltakulta toiselta, koska vain kolme parasta kummassakin maanosassa saa suojan. Se on siis siinä mielessä etu, että olemalla kolmen parhaan joukossa molemmissa maanosissa vähentää suojallisten vastustajien määrää endgamessa yhdellä.

Luonnollisesti suoja myös pätee molempiin maanosiin, koska endgamessa ei pelata enää kahdella eri maanosalla ja maanosien merkitys on enää siinä, että puoliksi eliminoituneet eivät saa matkustaa toiseen maanosaan.

Lisäksi kausi ei voi päättyä siihen, että viimeiset kilpailijat kuolevat samaan aikaan, koska luotan siihen, että viimeisillä on sen verran maalaisjärkeä, että tajuavat olla menemättä kaikki samaan valtioon Very Happy

**

Don Barksille onnea ja menestystä armeijaan ja eiköhän se Pistepottiin osallistuminenkin tavalla tai toisella onnistu, kun Jonttukin siitä hienosti suoriutui ja ellen aivan väärin muista, taisipa hän jopa voittaa yhden kauden sen aikana.

Kaikkea hienoahan tässä on tulossa, erityisesti tietysti se 200. kausi, joka tuossa syksyllä koittaa. Toivottavasti saat jotenkin ninjailtua ilmoittautumisen sille sitten, se nimittäin ei tule olemaan mikään ihan simppeli perussysteemi & sivupistepotti, kuten varmaan oli odotettavissakin jos edellistä vastaavaa virstanpylvästä miettii.
avatar
Aku Vankkis
Admin


http://pistepotti.foorumini.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Pistepotti CXCIV - Euraasianpimennys

Viesti kirjoittaja Xatalos lähetetty Su 08 Heinä 2018, 14:29

Intissä onnistuu kyllä kännykän käyttö yleensä ainakin kerran päivässä. Alkuviikot (tai leireillä) voi olla vähän kiireistä, mutta silti. Etenkin loppupuoliskolla pystyin käyttämään kännykkää melkein milloin vain, koska viimeiset kuukaudet ovat sellaista ajan tappamista etten vastaavaa ole muualla kokenut.

Kiitos tarkennuksesta sääntöihin! Oikeassa olet että ei "kahden suojan" voittamisesta haittaakaan ole, koska silloin tosiaan kukaan muu ei saa sitä toista suojaa, mutta on siinä silti suuri ero voiko itse saada yksi vai kaksi suojaa.

Xatalos


Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Pistepotti CXCIV - Euraasianpimennys

Viesti kirjoittaja Xatalos lähetetty Su 08 Heinä 2018, 14:36

1
4
8
15
21
23
31
34
39
43
46
55
57
63
68
69
73
79
82
86

Italia ja Indonesia

Xatalos


Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Pistepotti CXCIV - Euraasianpimennys

Viesti kirjoittaja Arska lähetetty Su 08 Heinä 2018, 19:15

20-39

Turkki ja Oman
avatar
Arska


Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Pistepotti CXCIV - Euraasianpimennys

Viesti kirjoittaja Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Sivu 1 / 8 1, 2, 3, 4, 5, 6, 7, 8  Seuraava

Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa