Pistepotti Awards XV

Siirry alas

Pistepotti Awards XV

Viesti kirjoittaja Aku Vankkis lähetetty To 24 Toukokuu 2018, 21:06

Pistepotti Awards XV

Yhdeksästoista kausikymmenys on siis päättynyt ja sen myötä jälleen kerran on aika jakaa ansiomitaleita, nyt jo viidennentoista kerran. Tällä kertaa mitalit menevät seuraavasti:

* Kukkulan kuningas -mitali alkaa olla kohtuullisen tarpeeton, kun lienee aika itsestään selvää, ettei tuollaisen piste-eron jälkeen Sienilapsi ole korkeimmalta korokkeeltaan enää milloinkaan alas astumassa, joten sinne osoitteeseen se menee nyt ja jatkossakin. Voi olla, ettei ensi kerralla tätä enää jaeta kun ei tässä varsinaisesti mitään jaettavaa ole.

* Voittajamitali myönnetään jaetusti Sienilapselle ja Oku Ankalle, joista kumpikin saavutti peräti kolme voittoa tällä kausikymmenyksellä.

* Mitalirohmumitalin taas saa yksistään Sienilapsi, joka nappasi hurjat kuusi mitalia, siis keskimäärin enemmän kuin joka toiselta kaudelta, eikä ole muuten ensimmäinen kerta.

Kunniamaininnat mitalirohmumitalin osalta myönnetään myös Xatalokselle ja Tuopille, jotka hekin saivat erittäin komeat viisi mitalia, eikä sitä voi jättää huomioimatta. Tällä kausikymmenyksellä mitalit keskittyivät ihan poikkeuksellisella tavalla muutaman kilpailijan ydinjoukolle.

* Varsin spesiaali Tonnimitali myönnetään Sienilapselle historiallisen tuhannen ranking-pisteen rajapyykin rikkomisesta. Eikä pelkästään sen, siellähän on 1100 jo rikki myös...

* Jotta joka ikinen mitali ei menisi Sienilapselle, myönnetään Comeback-mitali Tuopille, koska kun alhaalla katsotte tuota pistekeskiarvoa, niin täytyy myöntää, että aikamoinen comeback kyllä kerta kaikkiaan. Kannatti palata.

* Ja sitten se odotetuin mitali eli Menestynein kilpailija -mitali myönnetään tällä kertaa... Sienilapselle. Taas vaihteeksi kun viimeksi meni eri osoitteeseen. Hänen ranking-pistekeskiarvonsa on huima 11,90 pistettä kautta kohti ja taitaa olla toiseksi paras(?) kautta aikain. Ennätys on ainakin 12,70; joka on hänen omissa nimissään.

Alla on täydellinen lista kausikymmenyksen ranking-pistekeskiarvoista.

Yhdeksännentoista kausikymmenyksen ranking-pistekeskiarvot (mukana vain vähintään 5 kautta kilpailleet):

1. Sienilapsi: 11,90 p/k (+1,30)
2. Touhula: 10,63 p/k (+6,03)
=. Tuoppi: 10,63 p/k (x)
4. Oku Ankka: 7,90 p/k (+0,68)
=. Xatalos: 7,90 p/k (-1,76)
6. Don Barks: 5,40 p/k (-6,00)
7. Ton Roza: 4,88 p/k (x)
8. Ankkafani 10: 4,60 p/k (-1,02)
9. Jonttu-Ankka: 4,50 p/k (-2,50)
10. Kalamies: 4,40 p/k (-0,60)
11. CottonJoel: 3,00 p/k (-3,20)
12. Arska: 2,80 p/k (x)
13. Muumi Ankka: 2,33 p/k (-0,07)
14. A.N.K.K.A: 2,00 p/k (-5,33)
15. Yuk7on: 1,00 p/k (-3,00)

(Suluissa muutos edelliseen listaan, x = ei ollut edellisellä listalla)

Eli Sienilapsi ei siis ole ainoa yli kymppiin päässyt vaan myös Touhula ja Tuoppi tekevät sen, mikä on erittäin kova suoritus ja he ovat muuten täsmälleen samassa lukemassa.

Touhula vastaa ylivoimaisesti kovimmasta noususta, peräti 6,03 pistettä parannusta viime kausikymmenyksestä, kun taas lähes yhtä suurella lukemalla Don Barks romahtaa viime kausikymmenyksestä, jolloin hän oli paras. Kaikista tasaisimmin suorittaa Muumi Ankka, jonka lukema muuttuu vain seitsemällä sadasosalla.

Onnittelut kaikille mitalisteille ja kunniamaininnan saaneille ja hyvän pistekeskiarvon saaneille ja kenelleköhän vielä! Seuraavat ansiomitalit jaetaan sitten syksyllä seuraavan kausikymmenyksen päättyessä ja koska silloin tulee täyteen melkoisia virstanpylväitä, tehdään silloin jotain vähän suurempaa myös näiden mitalien suhteen. Sana on vapaa.
avatar
Aku Vankkis
Admin


http://pistepotti.foorumini.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Pistepotti Awards XV

Viesti kirjoittaja Muumi Ankka lähetetty To 24 Toukokuu 2018, 21:08

Muumi Ankka ~ Takuuvarmaa tasaisen paskaa suorittamista kymmenyksestä toiseen
avatar
Muumi Ankka


Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Pistepotti Awards XV

Viesti kirjoittaja Don Barks lähetetty To 24 Toukokuu 2018, 21:18

Ei kyllä ollut minun kausikymmenykseni, en tiedä mistä sitten johtuukaan nuo huonot tulokset. Sad
avatar
Don Barks


Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Pistepotti Awards XV

Viesti kirjoittaja Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa